sunnuntai 8. tammikuuta 2012

The Flowers of War


Jin líng shí san chai (The Flowers of War) (2011)
Ohjaus: Zhang Yimou
Käsikirjoitus: Liu Heng
Näyttelijät: Christian Bale, Zhang Xinyi, Ni Ni, Shigeo Gobayashi, Atsurô Watabe, Tong Dawei, Xue Bai, Huang Tianyuan, Cao Kefan, Paul Schneider
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 10
Pisteet: ****½
Amerikkalainen hautausurakoitsija John Miller (Christian Bale) saapuu Nankingiin vuonna 1937 suorittamaan asianmukaisen hautauksen katolisen kirkon ulkomaalaiselle papille. Japanilaiset sotilaat ovat kuitenkin hyökänneet kaupunkiin ja papin ruumis on tuhoutunut räjähdyksessä. Paikalla on vain kirkossa asuvia tyttöjä sekä heistä huolehtiva poika George (Huang Tianyuan), joka pyytää Johnia auttamaan viemään tytöt pois kaupungista. John on kuitenkin pelkuri ja juoppo eikä halua sekaantua asiaan. Kirkkoon saapuu myös joukko paikallisia prostituoituja, jotka menevät piiloon kirkon kellariin. Kirkko on ulkomaalaisten suojeluksessa oleva alue, joka japanilaissotilaiden on määrä jättää rauhaan, mutta joukko heitä hyökkää kuitenkin kirkkoon ja on raiskata tytöt. Pappiasuun kännipäissään puketunut John päättää suojella tyttöjä esittämällä pappia. Mutta kun japanilaissotilaita johtava Hasegawa (Atsurô Watabe) pyytää tyttöjä esiintymään japanilaisjoukoille, mikä tarkoittaa luultavasti jotain muuta kuin laulamista, on Johnin keksittävä suunnitelma tyttöjen pelastamiseen.
Huikea elokuva jälleen Zhang Yimoulta, joka muistetaan sellaisista elokuvista kuin Raise the Red Lantern (Punainen lyhty), Shanghai Triad (Shanghain triadi), Hero, House of Flying Daggers (Lentävien tikarien talo) ja Curse of the Golden Flower (Kultaisen kukan kirous). Useita kansainvälisiä palkintoja voittanut ohjaaja on myös näytellyt muutamissa elokuvissa, kuten Ching Siu-Tungin ohjaamassa fantasiaseikkailussa A Terra-Cotta Warrior (Terracottasoturi). Tällä kertaa hänen elokuvassaan näyttelee pääosaa länsimainen näyttelijä, Christian Bale, jonka varmasti jokainen tuntee elokuvista Batman Begins, The Dark Knight ja tulevasta The Dark Knight Risesista. Balelle täytyykin nostaa hattua kun on mukaan elokuvaan lähtenyt, varmasti olisi tarjolla ollut kymmenittäin isonluokan Hollywood-tuotantoja, mutta kyllähän Zhang Yimoun kaltaisen elokuvantekijän elokuvassa kannattaakin näytellä. Tokihan tässäkin oli iso budjetti, itseasiassa tämä on Kiinan elokuvahistorian kallein elokuva noin 94 miljoonalla dollarilla. Tehosteiden teossa apua on saatu Joss Williamsilta, joka on arvostettu tehostemestari mm. sellaisista elokuvista kuin Aliens, Indiana Jones and the Last Crusade, Point Break, Rambo ja tv-sarjoista Band of Brothers ja The Pacific.
Tehosteiden osalta elokuva onkin huippuluokkaa. Sotakohtauksiin on selvästi panostettu. Kiinalaissotilasta esittävällä Tong Daweillä on hienoja kohtauksia, joissa hän paukuttaa japanilaispaskiaisia kuoliaaksi kekseliäästi. Ja nimenomaan paskiaisia japanilaiset elokuvassa ovat. Elokuva sijoittuu vuoden 1937 joulukuuhun, jolloin Japanilaisarmeija hyökkäsi silloiseen Kiinan pääkaupunkiin Nankingiin (Nanjing) ja aloitti kuusi viikkoa kestäneen joukkomurhan, jossa kuoli satoja tuhansia kiinalaisia. Tapahtumista käytetään englanninkielellä jopa nimeä Rape of Nanking, joka kuvaa melkoisen hyvin tuota järjetöntä julmuuden aikaa. Japanilaissotilaat murhasivat enimmäkseen siviilejä, sekä raiskasivat naisia, lapsia, vanhuksia, nunnia ja raskaana olevia naisia. Aiheesta on tehty aiemminkin lukuisia elokuvia, kuten Black Sun: The Nanking Massacre ja City of Life and Death. Japanilaiset eivät ole edelleenkään suostuneet tunnustamaan tapahtumia virallisesti, eräs sikäläinen dokumenttiohjaaja on jopa tehnyt tapahtumat kieltävän dokumentin The Truth About Nanjing. Sairasta sakkia nuo japanilaiset kun sille päälle sattuvat.
Mutta takaisin elokuvaan, eli Zhang Yimoun The Flowers of War on erittäin koskettava ja rajukin tulkinta tapahtumista. Joskin varsinainen sota ja joukkomurha jäävät enemmän tarinan taustalla tapahtuviksi asioiksi. Juoni pohjautuu Geling Yanin kirjoittamaan novelliin The 13 Women of Nanjing. Vaikka Christian Balen esittämä hautausurakoitsija John Miller on selkeästi elokuvan pääosassa, annetaan elokuvassa hyvin myös aikaa sivurooleissa oleville. Tämä on ollut osin ratkaisu senkin takia, ettei Christian Bale ole ollut paikalla hirveän kauaa, eli hänen osaltaan kuvaukset oli tehtävä varsin ripeästi, joten sivurooleissa olevat saivat vähän runsaammin ruutuaikaa senkin takia. Ratkaisu on kuitenkin oikein toimiva ja varsin huomaamaton. Sivurooleissa olevat Zhang Xinyi ja Ni Ni näyttelevät Balen ohella roolinsa erinomaisesti. Xinyi on yksi kirkossa asuvista tytöistä, jonka kertojaääntä kuullaan aina välillä. Ni taas on prostituoitu, jolla on romanssi Balen kanssa. Myös kiinalaissotilasta esittävä Tong Dawei saa varsin paljon ruutuaikaa, mikä on ehdottomasti hyvä juttu, koska mies tekee hienon roolisuorituksen. Sen sijaan hieman ihmetyttää miten japanilaisnäyttelijät on saatu edes mukaan, sillä heidät esitetään varsin yksipuolisina raiskaajapaskiaisina, ei toki kaikkia, mutta lähestulkoon.
The Flowers of War on Kiinan ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi ja tuleekin olemaan vahvoilla siinä taistossa. Ehdokkuuksia saattaa tulla jopa muistakin palkintokategorioista Oscar-palkintojen osalta, ehkäpä tehosteista, lavastuksesta tai musiikeista, elokuva on myös ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globe-palkinnon saajaksi. Saipa elokuva palkintoja tai ei, on kyseessä loistava elokuva, josta löytyy muutamia kömmähdyksiä, mutta enimmäkseen upeaa tunnelmaa ja rajua kerrontaa. Huomiota herättää eräs kohtaus, jossa kamera liikkuu hahmojen mukana pitkän matkaa ensin kadulta monikerroksisen talon sisälle ja lopulta hypäten hahmon mukana alas veteen. Enpä muista vastaavaa koskaan nähneeni, lähimmäksi pääsee Children of Men elokuvan pitkät kamera-ajot, jotka tosin olivat melkoisen paikalla olevia tähän verrattuna. Tälläisiä käveästi tehtyjä kamera-ajojen, nostojen ja jopa veteen hyppäysten yhdistelmiä tullaankin varmasti näkemään lisää tulevaisuudessa. Enpä malta odottaa mitä huikean näköistä vielä keksitäänkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti