torstai 5. tammikuuta 2012

Tulossa: The Evil Deadin uusintaversio


The Evil Dead (1981)

The Evil Deadin jatko-osasta tai uusintaversiosta on huhuiltu jo pitkään ja hetken näytti jo varmalta, että tulossa olisi neljäs osa trilogialle. Sam Raimi ja hänen veljensä Ivan Raimi jopa kehittelivät käsikirjoitusta ja Bruce Campbellin piti näytellä jälleen Ashin roolia, mutta lopulta vuoden 2011 keväällä Campbell paljasti että tulossa on kuitenkin uusintaversio. 13. heinäkuuta 2011 paljastettiin virallisesti, että Raimin omistama Ghost House Pictures-studio tekee uusintaversion, jonka ohjaa Ataque de Pánico! lyhytelokuvallaan vuonna 2009 hämmästyttänyt urugualaisohjaaja Fede Álvarez oman käsikirjoituksensa pohjalta, jota Oscar-palkittu käsikirjoittaja Diablo Cody on kehitellyt eteenpäin. Käsikirjoitusprosessissa mukana ovat olleet myös Rodo Sayagues, joka käsikirjoitti Atague de Pánico! Lyhytelokuvan Álvarezin kanssa sekä Sam Raimi, joka myös tuottaa elokuvan Bruce Campbellin ja Robert G. Tapertin kanssa.
The Evil Dead (1981)
The remake's gonna kick ass - you have my word – Bruce Campbell
Diablo Cody
Näinköhän Bruce Campbell joutuu syömään sanansa. No täytyyhän tämä katsella ja vasta sitten voi sanoa miten onnistuivat. Mutta mieluummin olisin kyllä katsonut tuon suunnitellun neljännen osan kuin uusintaversion. Ensimmäinen roolivalinta on joka tapauksessa tehty, muusikko Phil Collinsin tytär Lily Collins esittää elokuvan pääosaa. Ashin sijaan pääroolissa nähdään siis teinityttö, Mia-niminen huumeidenkäyttäjä, joka veljensä Davidin ja muutamien muiden kaveriensa kanssa lähtee syrjäiselle mökille vieroittumaan huumeista äitinsä kuoleman jälkeen. He löytävät mökistä alkuperäisestä elokuvasta tutun Book of the Deadin, vapauttavat demonit ja pian veri roiskuu. Tyyli on enemmän alkuperäistä muistuttavaa, eli vakavaa kauhua. Jatko-osathan olivat enemmän kauhukomedioita.
Lily Collins
The Evil Deadin uusintaversio tulee Yhdysvalloissa elokuvateattereihin 12. huhtikuuta 2013.

1 kommentti:

  1. Heheh, pääosassa teinityttö. Tässä on aineksia vaikka minkälaiseen katastrofiin, tai sitten aivan hillitöntä roskaa luvassa kuten silloin hyvinä aikoina.

    VastaaPoista