tiistai 11. lokakuuta 2011

Täällä Pohjantähden alla


330. Timo Koivusalo: Täällä Pohjantähden alla ***½
Suomen sisällissodasta kertova historiallinen draamaelokuva.
Kylähullu Pekkona 90-luvulla tunnetuksi tullut Timo Koivusalo ohjasi vuonna 2009 Vainö Linnan kirjoittaman suositun romaanitrilogian pohjalta Täällä Pohjantähden alla elokuvan. Koivusalo jakoi romaanit kahtia niin, että tässä ensimmäisessä elokuvassa on tapahtumat ensimmäisestä ja toisesta kirjasta ja vuonna 2010 valmistuneessa Täällä Pohjantähden alla II:ssa on tapahtumat kolmannesta kirjasta. Samoin teki Edvin Laine kun ohjasi vuonna 1968 Täällä Pohjantähden alla elokuvan ja vuonna 1970 Akseli ja Elina elokuvan. Koivusalon elokuvista ainakin tämä ensimmäinen osa on hyvin pitkälti samanlainen kuin Edvin Laineenkin tulkinta kirjoista. Pituudetkin ovat melko samat, Koivusalon version ollessa hieman yli kymmenen minuuttia pidempi. Linnan kirjoissa on sen verran hyvät juonet, ettei edes Koivusalo pysty tekemään niistä huonoja.
Jussi Koskela (Risto Tuorila) raivaa suon ja rakentaa itselleen ja vaimolleen torpan, jossa saavat asua alueen omistavan rovastin luvalla. Vuodet vierivät, syntyy lapsia, torppa vaurastuu. Rovastin kuollessa alue siirtyy kirkkoherra Salpakarille (Hannu-Pekka Björkman), jonka vaimo Ellen (Jonna Järnefelt) ei kuitenkaan katso hyvällä kun torppari saa elellä liian vapaasti pappilalle kuuluvilla mailla. Hän pistääkin miehensä ottamaan osan Koskelan maista takaisin pappilalle ja kiristämään muutenkin asumisehtoja. Koskela ei kuitenkaan valita, sillä niin tehdään kuin herrat määrää. Jälleen vuodet kuluvat ja Koskelan pojista kasvaa aikuisia. Vanhin poika Akseli (Ilkka Koivula) liittyy työväenyhdistykseen ja alkaa voimakkaasti ajaa työväen asioita pitäjässä, sillä hän on katsellut liian kauan kuinka isä joutui nöyristelemään herrojen edessä, eikä aio tehdä samaa. Samalla hän ehtii tutustua Elinaan (Vera Kiiskinen), jonka kanssa menee naimisiin ja he saavat myös lapsia. Vuonna 1918 syttyy sisällissota, jossa Akseli toimii johtotehtävissä punaisten puolella. Tapahtuu myös vääryksiä molemmin puolin, mutta niistä rankaistaan sodan jälkeen lähinnä punaisia. Akseli joutuukin pakenemaan kun punaiset häviävät sodan.
Koivusalo on siis tehnyt elokuvansa tutun kaavan mukaisesti, ilman suurempia muutoksia. Tämä on osaltaan hyvä juttu, mutta osaltaan myös huono. Elokuva olisi nimittäin kaivannut selvästi lisäväriä jotta olisi erottunut kunnolla aiemmasta elokuvaversiosta. Tavallaan oltiin lähdetty vähän liian nöyrinä tekemään elokuvaa, aivan kuten elokuvan hahmot olivat liian nöyriä herroja kohtaan ennen sisällissotaa. Toisaalta elokuva sisälsi myös hyvää vittuilua herroja kohtaan. Kun valkoiset jakavat sodan päätyttyä tappotuomioita punaisille, kuvaa Koivusalo tapahtumia julman humoristisesti. Tappamispuheista siirrytään keskustelemaan västäräkeistä ilmeen värähtämättä. Näissä hetkissä Koivusalo oli parhaimmillaan, olipa ne sitten kuinka tietoisesti tai tiedottomasti tehtyjä. Myös kuvaus on yllättävän toimivaa, kameran pysyessä melko lähellä kohteitaan. Välillä olisi helposti voitu lähteä tekemään suureellisia kamera-ajoja tai ilmakuvia, mutta Koivusalo, tai kuvauksesta vastannut Pertti Mutanen on halunnut pitää kuvauksen tiiviinä, mikä on ihan hyvä ratkaisu.
Näyttelijävalinnoissa on tehty yksi todella huvittava ratkaisu. Nimittäin päärooli Akselia esittää yli neljäkymmentävuotias Ilkka Koivula, jonka pitäisi elokuvan alkupuolella olla vielä jotain parikymppisen ikäinen. Mitään siloposkista parikymppistä näyttelijää rooliin ei olisi pitänyt tuohon kohtaan todellakaan laittaa, mutta ehkäpä maskeerauksen avulla Ilkan naamassa olevia ryppyjä olisi edes voinut peitellä. Sinällään Ilkka on kyllä ihan oikea valinta päärooliin, varsinkin lopussa mies näyttää osaamisensa. Muutoinkin tässä oli yllättävän hyviä näyttelijäsuorituksia. Mikko Nousiainen vakuuttaa Aku Koskelan roolissa ja hänen rakastettuaan Elmaa esittää loistavasti Elena Leeve. Hannu-Pekka Björkman on ihan hyvä kirkkoherrana ja vaimo Ellenia esittävä Jonna Järnefelt on juuri sopivan vittumainen. Aina hyvää jälkeä tekevä Heikki Nousiainen nähdään Halmeen roolissa. Muissa rooleissa on tuttuja naamoja, Seela Sella, Esko Roine, Sara Paavolainen, Eija Vilpas, Niko Saarela, Sulevi Peltola, Tapio Liinoja, Juhani Laitala, jne.
Koivusalon Täällä Pohjantähden alla on katsomisen arvoinen elokuva, jossa on hyviä synkkiä hetkiä Suomen itsenäistymisen historiasta, eikä tapahtumia sorruta kuvaamaan sankarimaisina, vaan tylyn raakoina.

2 kommenttia:

  1. Kieltämättä elokuva jäi mieleen monien mainioiden näyttelijäsuoritusten ansiosta. Etenkin Heikki Nousiainen ja Esko Roine olivat loistavia, jälkimmäisessä osassa Tapani Kalliomäki pääsi loistamaan. (Jussia näytellyt taas oli hieman pliisu.)

    Mutta juu, näyttelijöiden ikä oli paikoin suorastaan hulvatonta. Alussa näytetään Akselia lapsena ampumassa raketteja. Tarina etenee parissa minuutissa VIITISEN VUOTTA ja Akseli onkin jo nelikymppisen näköinen. Koivusalo olisi voinut pistää Koivulan saman tien näyttelemään Akselia lapsenakin, niin ero ei olisi ollut niin räikeä. Polvihousut vain päälle. (Huom. äiti-Alma taas ei tuntunut vanhenevan lainkaan. Ritva Jalosella ja Ilkka Koivulalla ikäeroa vajaa vuosikymmen.)

    Sen verran olen kanssasi eri mieltä, että mielestäni juurikin joku siloposki olisi voinut vetää nuoruuden uhoa täynnä olleen Akselin roolin. Peltopalan menetys pappilalle. Naimisiin Elinan kanssa. (Nuorta Elinaakin olisi voinut näytellä muu kuin Vera Kiiskinen).

    Nuoruusvuodetkin olivat elokuvassa kuitenkin sen verran lyhyt pätkä, että Koivulalle ja kumppaneille olisi riittänyt aivan hyvin näyteltävää, etenkin kun huomioi vielä kakkososan. Ei auta, vaikka Koivula yrittää ilmehtiä kuin parikymppinen. Ilmeet ja eleet toki onnistuivat, mutta lopputulos oli koominen - aivan kuin vanhemmat olisivat tehneet pilaa nuorten käytöksestä. Kai Suomessa vaaleita ja kapeakasvoisia nuoria eläytymiskykyisiä näyttelijöitä riittäisi? Vai ovatko kaikki nuoren polven näyttelijät todella Salkkarit-tasoisia?

    No, joka tapauksessa Ilkka Koivula teki parhaansa ja vähitellen nauruntyrskähdykset kotisohvalla harvenivat. Sisällissodan lähestyessä Koivula alkoi olla Akselina ikänsäkin puolesta oikein luonteva, sopivan karu.

    Elokuvan loppupuoli oli suorastaan riipaisevaa katseltavaa.

    VastaaPoista
  2. Minulle Koivusalon Pohjantähti oli pettymys. Nopeasti kuvitettu Linnan teos. Ei huumoria. Repliikkejä muutettu ja muutenkin omituisia ratkaisuja. Miksi Koivusalo pani Akselin käteen Nagan-revolverin, vaikka kirjan mukaan piti olla Mauser-pistooli? Janne Kivivuoren piti tehdä pitkää päivää Koskelan navettatyömaalla, kuitenkin muilutusiltanaan ajaa kotiin keskellä päivää!
    Rooleissaan onnistuvat vain Heikki Nousiainen (Halme), Esko Roine (Otto Kivivuori) ja Oiva Lohtander (Mellola).
    Linnan versiossa oli useita loistosuorituksia: Veikko Sinisalo (Anttoo Laurila), Helge Herala (Kivivuoren Vikki), Kauko Helovirta (Otto Kivivuori), Kalevi Kahra (Halme), Olavi Ahonen (Kankaanpään Elias) ja Janne Kivivuorta näytellyt, jonka nimeä en muista.

    VastaaPoista