keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Wu xia


325. Peter Chan: Wu xia (Swordsmen) **½
Hyvin alkava mutta heikoksi muuttuva martial arts-elokuva.
Liu Jinxi (Donnie Yen) elelee perheineen onnellisesti pienen maalaiskylän lähettyvillä vuonna 1917. Kylän läpi kulkee kaksi taistelutaitoja osaavaa vaarallista rikollista, jotka päättävät ryöstää kyläkaupan. Liu sattuu olemaan kaupassa eikä voi katsoa vain sivusta kun kauppiasta vaimoineen ollaan tappamassa. Sisukas Liu onnistuukin tappamaan rikolliset pelkän tuurin avulla, tai siltä ainakin näyttää. Tapausta tutkiva viranomainen Xu Baijiu (Takeshi Kaneshiro) kuitenkin saa selville tarkkojen havaintokykyjensä avulla, että Liu itseasiassa käytti hyvin harvinaisia taistelutaitoja tappaessaan rikolliset ja on luultavasti itsekin etsintäkuulutettu rikollinen. Pian kylään saapuukin Liun oikea isä (roolissa lukuisista Shaw Brothers-klassikoista tuttu Jimmy Wang Yu) joukkoineen.
Alku lupaili hyvää, mutta sitten juoni alkoi laahata paikoillaan ja väliin heitettiin ihmeellisiä laulukohtauksia. Takeshi Kaneshiron esittämä viranomainen vaikuttu aluksi kiinnostavalta, mutta muuttui pian aika turhaksi hahmoksi. Donnie Yen hoiti hommansa hyvin kuten yleensäkin, mutta hahmo oli liian tyhmästi kirjoitettu. Viimeksi vuonna 1993 elokuvissa näytellyt Jimmy Wang Yu on jotenkin houkuteltu taas kameran eteen ja näyttääkin lopputaistelussa mistä todelliset martial arts-näyttelijät on tehty (tosin sijaisnäyttelijääkin oltiin melkoisen varmasti Jimmyn iän huomioon ottaen käytetty). Donnien ja Jimmyn välinen loppumatsi oli oikein näyttävää katseltavaa eikä kuvauskaan ollut hassumpaa. Muu elokuva ei kuitenkaan yllä samalle tasolle. Myöskin lukuisista Shaw Brothers-klassikoista tuttu Kara Hui oltiin saatu mukaan taistelemaan Donnien kanssa ja tarjoili myös elokuvan parhaimpia hetkiä. Sisälsi siis ihan katsomisen arvoisia juttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti