maanantai 23. tammikuuta 2012

The Art of Getting By


The Art of Getting By (2011)
Ohjaus: Gavin Wiesen
Käsikirjoitus: Gavin Wiesen
Näyttelijät: Freddie Highmore, Emma Roberts, Sasha Spielberg, Marcus Carl Franklin, Blair Underwood, Rita Wilson, Alicia Silverstone, Michael Angarano, Sam Robards, Elizabeth Reaser
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 28
Pisteet: ***
Ihan kiva indiedraama, joka tosin oli kaatua omaan nokkeluuteensa.
George Zinavoy (Freddie Highmore) on pian aikuiseksi varttuva teinipoika, joka viimeisenä yläkouluvuotenaan keskittyy lähinnä piirtelemään koulukirjoihin ja mietiskelemään sitä kuinka turhaa kaikki on, sillä kaikki kuolevat pian ja elävät turhan elämän. Kotitehtäviä hän ei vaivaudu enää tekemään laisinkaan ja onkin alituiseen rehtorin puhuttelussa. Sitten George alkaa jutella Sallyn (Emma Roberts) kanssa, johon hän on ollut pihkassa jo pidempään. Heistä tulee ystäviä. George tapaa myös samasta koulusta valmistuneen taiteilija Dustinin (Michael Angarano), jota pitää viileänä tyyppinä, mutta jonka töistä ei ole ihan niin vakuuttunut. Dustin kehottaa Georgea ilmaisemaan tunteensa Sallylle ennen kuin on myöhäistä, mutta George ei uskalla tehdä sitä. Pian heidän välit menevätkin poikki, jonka lisäksi Georgella on vaikeuksia kotona ja rehtori esittää uhkavaatimuksen joko erottomisesta tai tekemättömien läksyjen tekemistä ennätysajassa ennen valmistumista. Georgen on lopulta päätettävä mitä haluaa elämältä.
Juoni jäi aikamoisen köyhäksi, mutta hyvät näyttelijäsuoritukset ja ihan kiinnostavat tilanteet pelastivat aika paljon. Freddie Highmore hymyilee vähän liikaakin masentuneena Georgena, eikä siis ole mitenkään vakuuttava siinä mielessä missä ohjaaja ilmeisesti haluaisi, mutta siltikin Freddien näyttelijäsuorituksesta oli pakko tykätä. Emma Roberts on ihan osuva valinta Sallyn rooliin ja kaksikon välillä oli ihan kivoja hetkiä. Varsinaisena romanttisena draamana elokuva jää kuitenkin melko löysäksi, vaikka aamustondistakin esitellään. Opettajien ja rehtorin rooleissa nähtiin aika tunnettuja nimiä, useista tv-sarjoista tuttu Blair Underwood, Day of the Deadistä tuttu Jarlath Conroy sekä Cluelessista ja Batman & robinista tuttu Alicia Silverstone. Eika kannata unohtaa Rita Wilsonia, joka esittää Georgen mutsia.
The Art of Getting By on Gavin Wiesenin esikoisohjaus ja on ihan kohtuu onnistunut tekele. Masennusta elokuvassa ei juurikaan osattu kuvata ja tälläisistä elokuvista tutut nokkeluudet oli aikamoisen hölmösti kirjoitettuja, ne olisi siis voitu jättää pois suosiolla ja keskittyä vaikka enemmän Georgen taiteelliseen puoleen. Suuria ei tältä kannata odottaa, sillä aika pahasti pettyy jos tämän kuvittelee joku mestariteos olevan. Ihan kivan fiiliksen tämä jätti kuitenkin, mikä on aina positiivinen juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti