torstai 5. tammikuuta 2012

Project Nim


Project Nim (2011)
Ohjaus: James Marsh
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 7
Pisteet: ****½
Koskettava dokumentti Nim-simpanssin elämästä.
Simpanssi nimeltä Nim Chimpsky syntyi 19. marraskuuta 1973. Samaan aikaan Columbian yliopistossa työskennellyt Herbert S. Terrace käynnisti tieteellisen kokeen, jonka tarkoitus oli selvittää pystyykö ihmisten kasvattama simpanssi kommunikoimaan älykkäästi viittomakielen avulla, kuten ihmiset. Nim valikoitui kokeessa käytetyksi simpanssiksi ja se muutti lähes heti synnyttyään asumaan Stephanie LaFargen luokse, joka kohteli Nimiä kuin omaa lastaan. Simpanssien kasvatuksesta Stephanie ei tiennyt mitään, mutta tarkoitus olikin nähdä nimenomaan miten ihmisten parissa varttunut simpanssi oppii käyttämään viittomakieltä kommunikointiin. Stephaniella oli lapsia, joten simpanssi varttui heidän kanssaan ja alkoi pikkuhiljaa oppimaan heiltä viittomakieltä. Mukaan tuli myös Herbertin palkkaama opiskelija Laura-Ann Petitto, joka alkoi opettaa Nimille viittomakieltä vielä laajemmin. Lopulta Nim siirrettiin kuitenkin Stephanien luota isoon kartanoon, jossa opetusta jatkettiin ilman perhettä, jonka parissa Nim vietti ensimmäiset hetkensä.
Laurasta tuli nopeasti Nimille äitihahmo Stephanien tilalle. Nim alkoi oppia yhä enemmän viittomakielen sanoja ja käytti niitä varsin älykkäästi. Nim opetettiin myös sisäsiistiksi, eli käymään itse vessanpöntöllä vaippojen pitämisen sijaan. Viittomakielen opettajia tuli myös lisää, Bill Tynan ja Joyce Butler. Nimistä tehtiin myös paljon lehtijuttuja ja uutisia televisioon. Nimin kasvaessa alkoi ilmaantua myös ongelmia. Nim puri useita kertoja Lauraa ja lopulta tämä lopettikin kokeessa mukana olon kun Nim hyökkäsi raivokkaasti hänen kimppuunsa. Nim tuli paremmin juttuun Billin ja Joycen kanssa. Kolmanneksi opettajaksi tuli mukaan Renee Falitz, joka sai myös kokea Nimin eläimellisen puolen jouduttuaan tämän hyökkäämäksi. Nim puri Reneetä poskeen pahasti.
Ja lopulta Herbert päättikin lopettaa kokeen, kun Nim alkoi lähentyä viiden vuoden ikää, jonka jälkeen simpanssien pitäminen kotioloissa alkaa olemaan mahdotonta. Vuonna 1977 Nim joutui takaisin sinne missä oli syntynyt, Oklahomassa sijainneeseen kädellisten tutkimuskeskukseen. Bill, Joyce ja Herbert yrittivät saada muuton tuntumaan helpommalta tulemalla itse mukaan, mutta perillä odotti silti karu häkkivankeus, johon Nim ei ollut tottunut. Se oli saanut juosta lähes vapaasti pihalla, leikkiä kissojen kanssa ja opetella viittomakieltä, mutta häkkivankeus oli aivan uusi kokemus. Tämä näkyi Nimin käytöksessä. Onneksi yksi keskuksen työntekijöistä, Bob Ingersoll otti Nimin suojiinsa, vei sitä ulos, leikki sen kanssa ja käytti viittomakieltä keskustelemiseen. Tässä vaiheessa Herbert julkaisi kokeen tuloksen ja kertoi ettei Nimin älykkyydestä ole todisteita, lähinnä Nim oli vain käyttänyt oppimaansa viittomakieltä saamaan asioita joita haluaa, kuten halata kissaa ja syödä.
Nim ei viihtynyt vankeudessaan, mutta sai sentään uusia ystäviä muista simpansseista. Tutkimuskeskus kuitenkin myi kaikki simpanssit ja Nimin niiden mukana eläinkokeisiin. Häkkivankeus siis muuttui vieläkin karumpiin oloihin eläinkoelaitokseen, jossa testattiin mm. hepatiitti- ja AIDS-lääkkeitä. Bob sai lehdistön ottamaan Nimin tilanteen esille mediassa ja Nimin oikeuksia puolusti jopa asianajaja. Miten Nimille lopulta kävikään, sen voit katsoa tästä dokumentista ihan itse. James Marshin ohjaama dokumentti alkaa hieman väkinäisen oloisena, mutta muuttuu hyvin pian mielenkiintoiseksi ihan senkin takia, että lopulta se kertoo enemmän meistä ihmisistä kuin simpanssista. Kuinka ihminen voi olla ensin rakastava eläintä kohtaan ja sitten julmasti hylätä sen tuosta vaan. Project Nim on hyvä dokumentti katsottavaksi Rise of the Planet of the Apes elokuvan kanssa, juoni siinä on hyvin samankaltainen kuin Nimin elämä, tosin Nim ei oppinut puhumaan ja noussut lopulta kapinaan ihmisiä vastaan lajitovereineen. Täytyy myöntää että dokumentin lopussa pääsi muutama kyynel, tarjolla on siis koskettava tarina Nim-simpanssin elämästä.
Katsokaa ihmeessä. Tämä tulee melkoisen varmasti olemaan ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi parhaasta dokumentista ja on myös vahva ehdokas voittajaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti