keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Paradise Lost 3: Purgatory


Paradise Lost 3: Purgatory (2011)
Ohjaus: Joe Berlinger, Bruce Sinofsky
Haastateltavat: Jason Baldwin, Damien Wayne Echols, Jessie Miskelley, Jr., John Mark Byers, Terry Hobbs
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 39
Pisteet: ****½
Olen muistaakseni nähnyt ainakin ensimmäisen Paradise Lost-dokumentin Paradise Lost: The Child Murders at Robin Hood Hills vuodelta 1996, jatko-osasta en ole varma. Alkuperäinen dokumenttihan herätti ihmiset epäilemään onko kaksi vankilaan ja kolmas kuolemaan tuomittu sittenkään syyllisiä tekoihin joista heitä syytettiin ja tuomittiin vuonna 1994. Jatko-osassa Paradise Lost 2: Revelations esitettiin lisää todisteita kolmikon syyttömyydestä. Tässä kolmannessa osassa näytetään kolmikon vapautuminen vankilasta istuttuaan miltei 20 vuotta vankilassa.
Ei oikeastaan haittaa vaikkei olisi nähnyt aiempia osia, sillä tässä kerrotaan varsin selkeästi mistä on kyse. Toki aiempien osien katsominen on ihan järkevää, varsinkin jos tapaus kiinnostaa. Mutta tässäpä hieman yhteenvetoa mitä oikein tapahtui: Kaikki alkoi vuonna 1993, jolloin poliisit löysivät kolmen 8-vuotiaan pojan, Stevie Branchin, Michael Mooren ja Christopher Byerin ruumiit Robin Hood Hills nimiseltä alueelta, jossa heidät oltiin viimeksi nähty. Heidät oli riisuttu alasti ja sidottu omilla kengännauhoillaan. Christopher oli kastroitu ja kuoli useiden vammojen seurauksena, Stevie ja Michael kuolivat useiden vammojen ja hukuttamisen seurauksena. Poliiseilla ei ollut tietoa syyllisestä, mutta paikkakunnalla oli liikkunut paljon huhuja saatanaa palvovista nuorista, joten heitä alettiin kuulustella.
Erästä nuorta, 17-vuotiasta Jessie Misskelley, Jr. kuulusteltiin 12 tuntia putkeen, kunnes tämä tunnusti murhanneensa pojat ystäviensä, 16-vuotiaan Jason Baldwinin ja 18-vuotiaan Damien Echolsin kanssa. Tunnustuksen on sittemmin katsottu olleen selvästi painostuksen alla tehty ja lisäksi Jessie on hieman vajaaälyinen, joten hänet oli helppo murtaa. Helmikuussa 1994 Jessie kuitenkin tuomittiin elinkautiseen plus 40 vuodeksi vankeuteen ensimmäisen- ja toisen asteen murhista. Kolme viikkoa myöhemmin Jason ja Damien joutuivat tuomiolle. Murhien katsottiin olleen saatanallinen rituaali. Jason tuomittiin elinkautiseen kolmesta murhasta ja Damien sai kuolemantuomion.
Kolmikko ei kuitenkaan menettänyt toivoaan tuomiota istuessaan. He alkoivat valittaa tuomioista ja pikkuhiljaa alkoi ilmaantua myös uusia todisteita. Jotkin todisteet viittaavat oikean murhaajan ehkä olleen tummaihoinen mies, joka oli murhien aikaan nähty läheisessä ravintolassa naisten wc:ssä verisenä. Yksi epäillyistä oli myös Christopher Byersin isäpuoli John Mark Byers, jonka veristä veistä poliisi tutki jo 90-luvulla. Paradise Lostin jatko-osassa käsiteltiinkin tuota asiaa tarkemmin. Tässä kolmannessa osassa epäiltynä on myös Stevie Branchin isäpuoli Terry Hobbs, jonka on mm. todettu valehdelleen olinpaikastaan murhapäivänä. Mies oli myös nähty murhapäivänä lasten kanssa, vaikka hän itse muuta väittääkin.
Tämä kolmas osa näyttää hyvin, miten medialla on suuri vaikutus nykyään tuomioita jaettaessa. Lisäksi käy hyvin ilmi, että tälläisessä dokumentissa voi helposti syyllistää jonkun ihmisen vaikkei todellisia todisteita olisikaan. Tätä katsoessaan olisikin helppo todeta Terryn olleen oikeasti murhaaja, mutta ainakin itse tajusin kyseessä olleen enemmänkin todiste siitä kuinka helposti jonkun voi saada näyttämään syylliseltä. Tai toisaalta syyttömältä. Onko murhaaja yhä tosiaan vapaalla jalalla, vai oliko asialla kuitenkin tuomion jo kärsinyt kolmikko, jotka ovat koko ajan vakuuttaneet syyttömyyttään? Sen voi päätellä jokainen itse, mutta tämä dokumentti on joka tapauksessa erinomaista katseltavaa.
Paradise Lost 3: Purgatory on ehdolla parhaan dokumentin palkinnon saajaksi Oscareita jaettaessa. Hieman yllättävää ettei aiemmin katsomani Project Nim tai The Interrupters edes päässeet ehdolle, mutta tämä tietysti kyllä ansaitsee paikkansa ehdokaslistalla. Aiheesta on tehty myös Amy Bergin ohjaama ja Peter Jacksonin tuottama dokumentti West of Memphis, joka sai ensi-iltansa Sundancen elokuvafestareilla tammikuussa 2012. Ja on melkoisen varmaa, ettei asian puiminen jää tähän, sillä niin paljon asioita on vielä selvittämättä, kuten oikean murhaajan tai murhaajien henkilöllisyys.

1 kommentti:

  1. Hei kiitti vinkistä, en tiennytkään että tätä on tullut uusi osa. Kaksi ekaa olen nähnyt, eka oli hyvä, toista en muista, mut tän katsastan heti huomenissa, ehkä.

    VastaaPoista