maanantai 9. huhtikuuta 2012

Corman's World: Exploits of a Hollywood Rebel


Corman's World: Exploits of a Hollywood Rebel (2011)
Ohjaus: Alex Stapleton
Haastateltavat: Roger Corman, Martin Scorsese, Quentin Tarantino, Robert De Niro, Jack Nicholson, Ron Howard, Peter Bogdanovich, Jonathan Demme, Eli Roth, David Carradine, Joe Dante, Julie Corman, Gene Corman, Pam Grier, Peter Fonda, Dick Miller, Eric Balfour, Gale Anne Hurd, Irvin Kershner, William Shatner
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 99
Pisteet: ****
Hieno dokumentti tuottajalegenda Roger Cormanista.
Roger William Corman syntyi 5. huhtikuuta 1926 Detroitissa. Hänen isä oli insinööri ja Roger opiskeli myös insinööriksi, mutta oli enemmän kiinnostuneempi elokuvien teosta ja saikin töitä 20th Century Fox-studion postitoimistosta, josta työskenteli tiensä tarinanlukijaksi. Roger sai läpi ideoita Gregory Peckin tähdittämään elokuvaan The Gunfighter muttei saanut nimeään elokuvan krediitteihin ja päätti alkaa tekemään elokuvia itsenäisesti. Ensimmäiset elokuvansa hän tuotti ja ohjasi 50-luvun puolenvälin tienoilla. Ensimmäinen ohjaustyö oli lännenelokuva Five Guns West, mutta samaan aikaan työn alla useita muita elokuvia niin tuottajana kuin ohjaajana, kuten The Beast with a Million Eyes, Apache Woman, The Fast and the Furious ja Day the World Ended. Roger alkoikin heti uransa alussa tekemään lähemmäs kymmenen elokuvaa vuodessa ja sai halpaelokuvien ohjaajan maineen. Kuvaukset kestivät joskus vain kaksi päivää, kuten The Little Shop of Horrorsin kohdalla, joka oli Rogerin uran alkuvaiheen tunnetuimpia elokuvia. Joskus samoissa kulisseissa kuvattiin samanaikaisesti useampia elokuvia sillä on tyhmää rakentaa lavasteet vain yhtä elokuvaa varten. Esim. The Terror elokuva kuvattiin täysin ilman juonta The Raven elokuvan lavasteissa.
Suurin osa elokuvista oli halpaa paskaa, mutta Roger osasi tehdä niistä viihdyttävää katsottavaa jotka myivät tarpeeksi hyvin ja hän sai tehtyä aina seuraavan elokuvan edellisistä kertyneillä tuloilla. Halvalla tekeminen oli kuitenkin suurin syy miksi Roger sai jatkaa elokuvien tekemistä. Hänen ohjaamien ja tuottamien elokuvien tekeminen ei maksanut juuri mitään verrattuna noin miljoonan tai isomman luokan budjettien elokuviin. Alkuvaiheessa Roger tuotti ja ohjasi elokuvia American International Pictures (AIP) tuotantoyhtiölle ja perusti veljensä Eugene Cormanin kanssa myös oman halpistuotantoyhtiön, jonka kautta teki mustavalkoisia drive-in-teattereissa näytettäviä elokuvia, mutta ne eivät tuottaneet tarpeeksi joten se tuotantoyhtiö lopetti toimintansa jo 60-luvun alussa. AIP:lle Corman alkoi tehdä 60-luvulla värillisiä elokuvia joissa toi esiin taiteellisempaa osaamistaan. House of Usher, The Pit and the Pendulum, The Premature Burial, The Raven, The Masque of the Red Death ja The Tomb of Ligeia ovat edelleen Cormanin ohjaustöistä tunnetuimpia ja joita pidetään kauhuelokuvien klassikoina. 70-luvulla Corman perusti jälleen oman tuotantoyhtiö New World Picturesin, joka levitti myös useita ulkomaisia elokuvia Amerikassa, kuten Ingmar Bergmanin ja Akira kurosawan elokuvia. 80-luvun alussa Corman myi New World Picturesin ja perusti myöhemmin Concorde Picturesin ja nykyinen Cormanin tuotantoyhtiö taitaa olla nimeltään New Horizons.
William Shatnerin tähdittämä ja rotusyrjinnästä kertova The Intruder lukeutuu myös Cormanin parhaimmiksi pidettyjen ohjaustöiden joukkoon, mutta se ei tuottanut Cormanille laisinkaan tuloja, jonka seurauksena hän alkoi tehdä melko puhtaasti eksploitaatioelokuvia. 70-luvulle tultaessa Corman siirtyi myös syrjään ohjaajanpallilta ja ryhtyi täysipäiväiseksi tuottajaksi. Muutaman elokuvan hän ohjasi toki senkin jälkeen, viimeisin ohjaustyö on vuodelta 1990, Frankenstein Unbound. Tuottajana Corman erikoistui aluksi Filippiineillä kuvattuihin seksploitaatioelokuviin, joissa aiheina oli usein naisvankilat, kuten Women in Cages ja Big Doll House. Monissa Cormanin tuottamissa eksploitaatioelokuvissa näytteli tummaihoisia näyttelijöitä, kuten Jeanne Bell ja Pam Grier. 70-luvulla suosioon nousi myös kilpa-ajoleffat, joita Corman teki lukuisia, tunnetuimpana Death Race 2000. 70-luvun lopulla Jaws ja etenkin Star Wars saivat sitä aiemmin drive-in-teattereissa käyneet ihmiset siirtymään katsomaan isolla budjetilla tuotettuja (eksploitaatio)elokuvia ja Cormanin tekeleet eivät enää kelvanneet. Corman kuitenkin sinnitteli tuottajana läpi 80- ja 90-lukujen ja tuotti satoja halpiselokuvia vuodesta toiseen ja on tähän päivään mennessä tuottanut yli 400 elokuvaa ja ohjannut 56. Viime vuosina Corman on tuottanut SyFy-tv-kanavalle halpisroskaa, kuten Camel Spiders, Dinoshark, Sharktopus ja Piranhaconda.
Cormanista puhuttaessa ei voi olla mainitsematta lukuisia ohjaajia jotka ovat uransa alussa tehneet Roger Cormanin tuottaman elokuvan, ja joista on sittemmin tullut tunnettuja ja menestyksekkäitä elokuvantekijöitä. Heihin kuuluvat mm. Martin Scorsese, James Cameron, Francis Ford Coppola, Ron Howard, Jonathan Demme ja Curtis Hanson. Ilman Roger Cormania tuskin yhdestäkään heistä olisi myöhemmin tullut taidokkaita ohjaajia, sillä Roger antoi heille tilaisuuden jota he eivät muuten olisi saaneet ja myös tilaisuuden opetella elokuvan tekemistä ja vieläpä mahdollisimman halvalla. Yhtä lailla myös monet näyttelijät ovat aloittaneet uransa juuri Cormanin tuottamissa tai ohjaamissa elokuvissa, kuten Jack Nicholson, William Shatner, Peter Fonda, Dennis Hopper ja Robert De Niro. Corman ei ole hirveästi saanut tunnustusta urastaan elokuvantekijänä. Elämäntyö-Oscarin hän sai vasta vuonna 2009. Ei Corman kyllä palkintojen takia elokuvia teekään, joten ei hän sellaisia juuri kaipaile. Tässä dokumentissakin nähty Oscar-palkinnon luovuttamistilaisuus kyllä näytti miestä miellyttävän, joten ei niistä toisaalta haittaakaan ole. Tässä Alex Stapletonin ohjaamassa dokumentissa kerrotaan varsin kivasti Cormanin urasta ja näytetään pätkiä hänen elokuvistaan. Välillä näytetään myös miestä työssä uusimman projektinsa parissa. Mutta jos haluaa vielä laajemmin tietää Cormanista ja hänen urastaan niin kannattaa katsella muitakin dokumentteja lukea Cormanista kirjoitettuja kirjoja, tässä ei nimittäin kauhean syvällisesti asioita lopulta käsitelty. Erinomaista katseltavaa tämä kyllä oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti