John Carter

John Carter (2012)

Ohjaus: Andrew Stanton

Käsikirjoitus: Andrew Stanton, Mark Andrews, Michael Chabon

Näyttelijät: Taylor Kitsch, Lynn Collins, Samantha Morton, Willem Dafoe, Thomas Haden Church, Mark Strong, Ciarán Hinds, Dominic West, James Purefoy, Bryan Cranston, Polly Walker, Daryl Sabara

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 137

http://www.imdb.com/title/tt0401729/

Pisteet: ***½

Yllättävänkin toimiva fantasiaseikkailu.

Eletään vuotta 1868. Sisällissodan veteraanikapteeni John Carter (Taylor Kitsch) elelee erakkona erämaassa etsien kultaa. Armeija yrittää suostutella häntä auttamaan heitä taistelemaan intiaaneja vastaan, mutta joutuvatkin sattumalta intiaanien takaa-ajamiksi. John hakeutuu haavoittuneen evertsi Powellin (Bryan Cranston) kanssa suojaan kallioluolaan, jossa John taistelee sinne yhtäkkiä ilmestynyttä miestä vastaan, jolla on kädessään sinisenä hohkava medaljonki. John saa siitä otteen ja huomaa samassa olevansa jossakin aivan muualla. Paikassa, jossa hän pystyy hyppäämään korkealle ja kauaksi ja nostamaan huomattavasti isompia taakkoja kuin aiemmin. Ennen kuin John pystyy testaamaan uusia kykyjään kunnolla, hän jää vihreiden Tharksien vangiksi, joita johtaa Tars Tarkas (Willem Dafoe). Samaan aikaan Helium-kaupungin prinsessa Dejah Thoris (Lynn Collins) pakenee pahaa Sab Thania (Dominic West), joka haluaa hallita koko planeettaa. John pelastaa prinsessan kykyjensä ansiosta ja saa myös selville, että hän on Mars-planeetalla, jota paikalliset kutsuvat Barsoomiksi. Prinsessa lupaa auttaa Johnia pääsemään takaisin kotiin maahan, tosin hänellä on omat intressit Johnin suhteen kun huomaa tämän hämmästyttävät kyvyt. Seurakseen he saavat myös Tars Tarkasin tyttären, Solan (Samantha Morton) sekä Johniin kiintyneen koiramaisen pikakiitäjäolento Woolan. Medaljonkiin liittyy myös omat salaisuutensa, jotka Johnin on selvitettävä ennen kuin voi palata kotiin.

John Carter floppasi Yhdysvaltain teatterikierroksella, tosin on jo kerännyt sen verran kassatuloja maailmanlaajuisesti ettei sitä varsinaisesti ihan flopiksikaan voi kyllä kutsua. Budjetti oli sen verran massiivinen (noin 250 miljoonaa dollaria + noin 100 miljoonaa mainoskuluja) että voitolle päästääkseen olisi elokuvan ollut tahkottava reilusti päälle 300 miljoonaa dollaria. Yhdysvalloissa tulos jää reiluun 72 miljoonaan dollariin ja muualta maailmasta on kertynyt 200 miljoonaa dollaria, joten miinukselle jäädään. Dvd/blu-ray-myynnistä tulee kuitenkin vielä aika reilusti lisää, joten uskoisin että aika lähelle päästään plus miinus nollaa, mikä ei tietenkään tuottajaa, eli Disneytä tyydytä. Disneyllä olikin melko kovat odotukset elokuvan suhteen. Tarinahan pohjautuu Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjasarjaan, jossa John Carter niminen sisällisodan aikainen kapteeni päätyy Mars-planeetalle seikkailemaan. Disney yritti saada elokuvaa tehdyksi alunperin jo 80-luvulla, mutta joutui luovuttamaan kun tekniikka ei ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä Mars-planeetan luomiseen uskottavasti. Paramount osti filmausoikeudet 2000-luvulla ja ohjaajaksi kaavailtiin ensin Robert Rodriguezia ja sitten Jon Favreauta, mutta valmista ei koskaan tullut heilläkään ja filmausoikeudet palasivat Burroughsin perikunnalle. Disney osti oikeudet uudestaan ja ohjaajaksi valittiin vastikään Disneyn ostaman Pixar-animaatiostudion yksi menestyneimmistä ohjaajista, Andrew Stanton. Tekeminen kesti lopulta pari vuotta ja elokuva saatiin ensi-iltaan sopivasti Mars-kirjasarjan 100-vuotisjuhliin vuoden 2012 alussa.

Vielä tekovaiheessa elokuvalle kaavailtiin pariakin jatko-osaa, eli kyseessä olisi ollut trilogian ensimmäinen osa. Nyt valmistumisen jälkeen on selvää, ettei jatko-osia ole ainakaan ihan heti tulossa, tuskin ollenkaan. Juonen suhteen jatko-osia ei oikeastaan kyllä jääkään kaipaamaan, sillä elokuvan loppu antoi aika mukavan vastauksen siitä mitä olisi odotettavissa. En halua spoilata mitään, mutta siihen liittyy oleellisesti Edgar Rice Burroughs, jota elokuvassa esittää Daryl Sabara. En usko että Edgar on mukana alkuperäisissä kirjoissa, joita en ole siis lukenut, mutta tähän hänet oli ympätty mukaan varsin oivallisesti. Tosin aluksi ihmettelin miksi hahmo on tässä mukana, onneksi lopussa saatiin siihen kiva vastaus. Muutoinkin John Carter tarjoilee varsin viihdyttävää seikkailua punaisella Mars-planeetalla, joka on kuolemassa kun sen luonnonrikkauksia imetään voimavirraksi. Taylor Kitschin esittämä John Carter saapuu planeetalle kun siellä on sota käynnissä ja joutuu tietysti kykyjensä takia sen keskelle ja päättämään auttaako hätää kärsiviä vaiko palatako vain takaisin maahan kurjaan elämäänsä? Lynn Collinsin esittämä isorintainen prinsessa Dejah Thoris on tietysti suurin syy, miksi John jäisi auttamaan taistelussa. Mitään kovin omaperäistä juoni ei tarjoile, mutta on juuri sellaista perushyvää menoa, jota jaksaa seurata alusta loppuun. Näytteleminenkään ei ollut yhtään hassumpaa. Taylor Kitsch ei tosin hirveästi vakuuta pääroolissa, mutta ei toisaalta ole mitenkään ärsyttäväkään, ihan ok roolisuoritus siis lopulta. Lynn Collinsin isoja rintoja oli ihan kiva tiirailla, mutta ihan mukavasti neito roolinsakin veti. Willem Dafoe ja Samantha Morton olivat myös varsin oivia Tharks-olentoina. Paras hahmo oli kuitenkin Woola, laiska, mutta tarvittaessa pikavauhtia kiitävä olento, joka seurasi Johnia kuin koira. Hauska veitikka.

Elokuvan markkinointiin käytettiin huikeat 100 miljoonaa dollaria, mutta elokuvan floppaaminen johtui kyllä selkeästi juurikin heikosta markkinoinnista. Elokuvan trailerit ja julisteet olivat tylsiä ja jopa amatöörimäisiä. On oikeastaan vaikea uskoa, että rahaa paloi peräti 100 miljoonaa. Disneyn markkinointiosasto on kyllä töppäillyt selkeästi viime aikoina muutenkin. Trailerit ja julisteet ovat olleet melkoisen laiskasti tehtyjä, pohjanoteerauksena X-Men: First Classin pari julistetta, jotka taisi olla annettu tehtäväksi juuri photoshopin harjoittelemisen aloittaneelle amatöörille. Disneyhän on hoitanut myös Marvel-elokuvien markkinoinnin sen jälkeen kun osti Marvel-yhtiön vuonna 2009. Mutta jottei mene pelkäksi paskanjauhamiseksi, niin palataanpa itse elokuvaan ja sen heikkouksiin. John Carter toimii tiettyyn pisteeseen asti oikein hyvin, muttei missään vaiheessa nouse seuraavalle tasolle. Oikeastaan heti alusta lähtien tuli tunne että nyt ollaan vähän väkisinkin lähdetty tekemään viihteellistä menoa, jonka on tarkoitus hauskuuttaa katsojaa. Tehosteet olivat hienon näköisiä ja kaikki kunnia niitä tehneille, mutta siltikin ne jättivät vähän laimean maun. Andrew Stanton hallitsee paremmin tietokoneanimaatioiden tekemisen ja tätä voikin pitää hänen harjoitustyönään näytellyn elokuvan osalta. Jatko-osassa Stanton olisikin voinut onnistua huomattavasti paremmin, mutta luultavasti ei tule koskaan pääsemään sen pariin. Nähtäväksi jää siirtyykö Stanton takaisin tekemään tietokoneanimaatioita, vai jatkaako näyteltyjen elokuvien parissa. Heikkouksista huolimatta John Carter on kuitenkin varsin kiva elokuva, joka tulee varmaankin katseltua toistamiseenkin jossain vaiheessa.