Movie Monday kyselee ykkösosaa parempia jatko-osia ja tässäpä pari heti mieleen tullutta:
A Better Tomorrow II (1987)
Ohjaus: John Woo
Näyttelijät: Chow Yun-Fat, Ti Lung, Leslie Cheung, Dean Shek
Juonikuvio on osittain heikompi kuin ykkösessä, mutta muutoin tunnelma ja meno on vaan yksinkertaisesti parempaa. Ja lopun toimintakohtaus on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaimmista.
Näyttelijät: Charles Bronson, Deborah Raffin, Ed Lauter
Yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä elokuvista. Paskarikollisille annetaan kyytiä niin naurettavissa merkeissä ettei voinut mitenkään olla nauttimatta menosta.
Movie Monday kyselee ihanneolosuhteita elokuvien katselemiseen. No ainakin tällä hetkellä katselen elokuvia pääasiassa yksin kotona. LG:n 50-tuumaisesta plasmatelevisiosta on ihan mukava elokuvia katsella ja äänetkin kuuluvat vallan mainiosti viritinvahvistimen kautta kaiuttimista. Saa päättää pistääkö äänet lujalle vai vähän hiljemmalle. Istuimena on nojatuoli ja välillä tulee syötyä elokuvaa (tai sarjaa) katsoessa. Pahimmilla helteillä en elokuvia katso.
Teatterissa en kovinkaan usein käy. Isoin ongelma teatterissa käydessä on liian isolla olevat äänet, jotka säröytyvät melko pahasti. Potkua saa toki äänissä olla, mutta liika on liikaa. Johonkin 3D-näytökseen olisi tarkoitus mennä lähiaikoina, tai taitaa mennä kuitenkin joulukuulle jolloin Hobitti on tulossa ensi-iltaan.
Ihanteeseen palatakseni, olisihan se tietysti mukava katsella jonkun aivotoimintoja omaavan naisen kanssa yhdessä elokuvia ja jutellakin niistä jälkeenpäin. Katsoessa pidetään turvat pääosin kiinni.
Movie Monday #53 kyselee pidätkö listaa katsomistasi elokuvista?
Kyllä pidän, kirjoitan jokaisesta katsomastani elokuvasta arvostelun, jonka lisään aina tänne blogiin heti katsomisen ja arvostelun kirjoittamisen jälkeen, joskus tosin menee seuraavalle päivälle lisääminen. Kirjoitan tekstit aina ensin tekstiasiakirjatiedostoon, josta teen aina vuosittain uuden version. Katsomispäivämäärää en kirjaa ylös, mutta sehän selviää useimmiten kyllä täältä blogista. Kirjaan aina ylös montako elokuvaa olen vuoden aikana katsonut ja tietysti annan myös pisteet, jotka vaihtelevat puolikkaasta tähdestä viiteen tähteen. Puolikkaat merkitsen ½ ja tähdet * merkillä. Listaan myös elokuvan ohjaajan, käsikirjoittajan ja päänäyttelijät sekä linkin imdb:sivuille, josta löytyy tarkemmin tietoa.
Listaamisen aloitin jo vuonna 2008, mutta silloin kirjoitin lähinnä elokuvan nimen, montako elokuvaa katsoin, pisteet ja korkeintaan lyhyen tekstin elokuvan hyvyydestä tai huonoudesta. Mutta pikkuhiljaa siirryin kirjoittamaan siis pidempiä arvosteluja ja nykyään pyrin kirjoittamaan jokaisesta vähintään juoniselostuksen ja lyhyesti elokuvan taustoista ja tietysti hyvyydestä ja huonoudesta. Useimmiten siis melko pitkästikin. Uusintakatseluita ei ole osunut kohdalle viime aikoina, joten nähtäväksi jää kirjoitanko kokonaan uuden arvostelun jo arvostellusta elokuvasta, vai linkkaanko vain aiempaan ja kirjoitan lyhyesti miten elokuva toimi uusintakatseltuna. Joskus lapsenakin tuli tehtyä listoja ihan vihkoihin, mutta jossain välissä se jäi silloin. Osa vihoista on kyllä edelleen tallessa.
Lisäys: Arvosteluita olen kirjoitellut toki aiemminkin nettiin, 2000-luvun alusta lähtien. Eli sitä on tullut tehtyä jo aiemmin, mutta siis varsinainen listaaminen katsotuista elokuvista alkoi vasta 2008 tienoilla.
Oletko ihastunut johonkin leffassa soineeseen itsellesi vielä tuolloin tuntemattomaan biisiin niin paljon, että olet selvittänyt sen esittäjän ja kenties tätä kautta ihastunut esittäjän muuhunkin tuotantoon? Jos yksittäisiä biisejä ei tule mieleen, niin onko jonkun elokuvan soundtrack ihastuttanut kokonaisuudessaan niin paljon, että olet hankkinut sen omaksi?
Movie Monday #37
kyselee lempiohjaajien top3-listaa ja mikä kunkin ohjaajan
elokuvista on tehnyt erityisesti vaikutuksen. No, lempiohjaajien
listasta tulisi helposti melkoisen pitkä, mutta top3 on lopulta
kuitenkin aika selkeä, kolme nimeä nousee nimittäin muiden
yläpuolelle. Erityisesti vaikutuksen tehneitä elokuvia löytyy
jokaiselta useita.
1. John Woo
Ying hung boon
sik (A Better
Tomorrow), Ying hung
boon sik II (A Better Tomorrow II), Dip huet seung hung
(The Killer), Die xue jie tou (Bullet in the Head),
Lat sau san taam (Hard Boiled)
Yksi on ylitse
muiden ja kyllähän se on selkeästi John Woo unohtumattomilla
toimintaelokuvillaan, joissa ei ole pelkästään kyse hidastuksista
ja verisistä toimintakohtauksista, vaan myös ystävyydestä,
oikeudenmukaisuudesta ja kunniasta. Amerikkaan siirryttyään Woo
selkeästi menetti otteensa ohjaajana vaikkakin teki kaksi
loistoleffaa, Hard Targetin ja Face/Offin, mutta nyt takaisin Kiinaan
siirryttyään on taas pikkuhiljaa saamassa otettaan takaisin, Red
Cliff ja Red Cliff II olivat siitä jo hyviä osoituksia. Seuraava
elokuva tulee olemaan Love and Let Love niminen draama.
2. Dario Argento
L'uccello dalle
piume di cristallo (The
Bird with the Crystal Plumage/Kuoleman lintu), Profondo rosso
(Deep Red/Verenpunainen kauhu), Suspiria
(Suspiria – tappavat huokaukset),
Tenebre (Tenebrae/Pelkoa ei voi paeta), Phenomena,
Opera
Kauhuohjaajista Dario Argento on selkeä ykkönen upean
tunnelmallisilla ja perversseillä gialloillaan. Uudemmat ohjaukset
ovat olleet melkoisen surkeita, joten parhaat päivät ovat
luultavasti jo takanapäin. Tekemässä parhaillaan kauhuelokuvaa
Dracula 3D.
3. George A. Romero
Night of the
Living Dead (Elävien kuolleiden yö), Dawn of the
Dead, Day of the Dead (Elävien kuolleiden päivä)
Zombielokuvien
mestari on aina oleva George A. Romero, vaikka kuinka huonoja
zombielokuvia nykyään tekisikin, tosin Diary of the Deadista pidän
myös kovasti. Ilmeisesti tekemässä Zombie Autopsies kirjan
pohjalta elokuvaa tällä hetkellä, tai ainakin käsikirjoitusta
siihen.
Hyvin lähelle pääsevät myös
nämä ohjaajat:
Johnnie To,
Ringo Lam, Jackie Chan, Sammo Hung, Chang Cheh, King
Hu, Zhang Yimou, Ching Siu-Tung, Tsui Hark, Lau
Kar-Leung, Yuen Woo-Ping, Derek Yee, Hayao Miyazaki,
Takeshi Kitano, Takashi Miike, Shinya Tsukamoto,
Akira Kurosawa, Kinji Fukasaku, Takashi Ishii, Sion Sono,
Park Chan-wook, Kim Ki-duk, Sam Raimi, Peter Jackson,
Don Coscarelli, Richard Stanley, Fred Dekker, Stanley Kubrick,
Martin Scorsese, David Fincher, David Lynch, James Cameron,
Kathryn Bigelow, Ridley Scott, Francis Ford Coppola, Sergio Leone,
Lucio Fulci, Lamberto Bava, Michele Soavi, Steven Spielberg,
Robert Zemeckis, Guillermo del Toro, Rob Zombie, Robert Rodriguez,
Quentin Tarantino, Terry Gilliam, Brian De Palma, Wes Craven, Tim
Burton, John Ford, Alfred Hitchcock, Roman Polanski, David
Cronenberg, George Miller, John Carpenter, Michael Mann, Sam
Peckinpah, Paul Verhoeven, Frank Darabont, Bruan Yuzna, Stuart
Gordon, Lukas Moodysson, Nicolas Winding Refn, Ingmar Bergman, Aki
Kaurismäki
Näiden nimien
laittaminen paremmuusjärjestykseen olisi huomattavasti vaikeampaa,
joten en lähde sitä edes yrittämään. Muutaman suosikkinimen
uskalsin kuitenkin lihavoida joukosta. Listalta jäi varmasti joku
tärkeä puuttumaankin.
Movie Monday #36 kyselee top5 listaa
takaa-ajokohtauksista. Koska niin tarkasti rajattua listausta on
vaikea tehdä, niin teen sen sijaan hieman pidemmän listauksen hyvin
mieleenpainuvista takaa-ajokohtauksista joita on tullut nähtyä.
Näitä voisi toki listata reilusti enemmänkin.
Paremmusjärjestykseen laittaminen tosiaan tuntuu vaikealta, joten
laitetaan vaikka maaosien mukaan. Joistain elokuvista löytyy
useampikin hieno takaa-ajokohtaus.
Aasia:
Jackie Chanin ohjaamassa Police Storyssa
(Kyttä antaa kyytiä)
jahdataan rikollisia ensin hökkelikylän läpi autoilla ja sitten
bussin perässä juosten. Michael Bay kopioi myöhemmin tuon
hökkelikyläkohtauksen aika suoraan elokuvaansa Bad Boys II.
Police Storyn lopussa on myös takaa-ajokohtaus
kauppakeskuksessa, välillä tosin pysähdytään tappelemaan ja
ajetaanpa jopa moottoripyörällä. Saadakseen pääpahiksen kiinni,
Jackien esittämän poliisin on hypättävä valopylvääseen ja
liuttuva sitä pitkin alas yhdessä elokuvahistorian vaarallisimmista
stuntkohtauksista.
Stanley Tongin ohjaamasta Police Story 3: Super Copista
löytyy useitakin takaa-ajokohtauksia, jotka kyllä menevät
selkeästi elokuvahistorian parhaimpien takaa-ajojen joukkoon.
Myöhemmin Benny Chanin ohjaamassa New Police Storyssa
nähtiin myös aika toimiva takaa-ajokohtaus, jossa jahdataan ensin
pyörällä pakenevaa rikollista ja sitten vapaana kulkevaa
kaksikerrosbussia Hongkongin kaduilla. Tilanteet toivat mieleen
kivasti ensimmäisen Police Storyn. http://www.youtube.com/watch?v=9gLle03d2ek
Kirk Wongin ohjaamassa Crime Storyssa on rohkeasti
tehty takaa-ajokohtaus, jossa kidnapataan rikas liikemies liikkuvasta
autosta ja Jackie Chanin esittämä poliisi yrittää saada
kidnappaajat kiinni. Saadakseen heidän etumatkan kiinni poliisi
oikaisee mäkeä alas.
Sammo Hungin ohjaamassa Winners and Sinnersissa
(Siivot ja syntiset) on hieno takaa-ajokohtaus, jossa Jackie
Chan jahtaa pahiksia ensin rullaluistimilla ja sitten
moottoripyörällä. Lopussa tulee yllättävän paljon romua.
Sammo Hungin ohjaamassa Wheels on Mealsissa (Tupla-karate
juustolla) käydään takaa-ajo ensin jalkaisin ja sitten
autoilla.
Jackie Chanin ohjaaman Armour of Godin (Jumalten aseet)
alussa on hauska takaa-ajokohtaus, jossa Jackie joutuu pakenemaan
alkuasukkaita "pulkkamäkeä" laskien. Tätä kohtausta
tehdessään Jackie oli menettää henkensä kun putosi puusta
kivikkoon pää edellä. Aivoleikkauksen jälkeen Jackie kuitenkin
toipui ja kuvasi kohtauksen loppuun. Toisessa kohtauksessa Jackieta
ja Alan Tamia jahdataan moottoripyörillä ja autoilla.
Jackie Chanin ohjaamassa Armour of God II: Operation Condorissa
on hieman vastaavanlainen takaa-ajokohtaus heti alussa kuin
ykkösosassakin. Hieman myöhemmin olevassa takaa-ajokohtauksessa ei
hirveästi ole järkeä, mutta meno on huikeaa. http://www.youtube.com/watch?v=rDirD2XMXq8
Jackie Chanin ohjaama Project A (Project A –
Lohikäärmeet merellä) sisältää useita hienoja takaa-ajoja,
kuten pyörätakaa-ajon ja tytön kanssa pakenemisen.
Jackie Chanin ohjaamassa Project A Part II:ssa (Project
A II - Iskuryhmä A) on myös hienoja takaa-ajoja, kuten
pakeneminen merirosvoilta käsäraudat ranteissa. Valitettavasti
youtubesta ei tunnu löytyvän videoita siihen.
Stanley Tongin ohjaamassa Rumble in the Bronxissa (Bronxin
huriikaani) Jackie Chan pääsi juoksemaan pahiksia karkuun New
Yorkissa. Alla oleva youtube-video on kylläkin dubattu, ilmeisesti
venäjäksi.
Benny Chanin ja Jackie
Chanin ohjaamassa Who Am I?:ssä (Jackie Chanin Taistele!
Älä kysele!) olevassa autotakaa-ajossa käytetään kivasti
mielikuvitusta ja ajotaituruutta hyödyksi.
Teddy Chanin ohjaamassa The Accidental Spyssa
(Vahingossa vakoojaksi) Jackie Chan pakenee pahiksia
turkkilaisessa saunassa ja sitten sen katolla puolialasti. Lopulta
päädytään kauppakadulle alasti. Kuvasuhde on tässä
youtube-videossa pielessä.
Andrew Kamin, Johnnie Ton ja Tsui Harkin
ohjaama The Big Heat sisältää verisen takaa-ajokohtauksen
valtatiellä.
Andrew Kamin ohjaamassa Fatal TerminationissaMoon
Lee jahtaa tyttärensä kidnappaajia huikeassa kohtauksessa.
John Woon ohjaaman Bullet in the Headin lopussa on
ikimuistoinen takaa-ajokohtaus autoilla. Woo on editoinut myös
hienosti väliin pätkiä alussa nähdystä pyöräilykohtauksesta,
jossa päähenkilökolmikko oli vielä parhaita kaveruksia keskenään.
Kuvasuhde on tässä alla olevassa youtube-videossa perseellään,
mutta kyllähän tuosta juuri ja juuri selvän saa. Järkivintä on
tietysti katsella itse elokuva kokonaisuudessaan, jos ei vielä ole
sitä nähnyt. Kohtaus on siis aivan elokuvan lopusta.
Prachya Pikaewin ohjaamassa Ong-bakissaTony Jaa
pinkoo pahiksia karkuun jalkaisin kohtauksessa, joka muistuttaa
kovasti Jackie Chanin elokuvia.
Mieleenpainuvan musiikin säestämä takaa-ajokohtaus
moottoripyörillä löytyy myös Katsuhiro Otomon ohjaamasta
animesta Akira.
Australia:
George Millerin ohjaama Mad Max sisältää
useitakin takaa-ajokohtauksia, joista mieleen jää varmasti ainakin
ensimmäinen kohtaus sekä loppupuolen kohtaus, jossa pahikset
jahtaavat Mel Gibsonin esittämän maantiepoliisin vaimoa ja
lasta.
George Millerin ohjaama
Mad Max 2: The Road Warrior (Asfalttisoturi) tuskin
esittelyjä kaipaa. Lopputakaa-ajo on klassikko. Kuvasuhde on alla
olevassa youtube-videossa pielessä, mutta tämänhän on varmasti
jokainen nähnytkin. http://www.youtube.com/watch?v=Bmf-HCCZYOg
Amerikka:
Robert Zemeckisin ohjaaman Back to the Future (Paluu
tulevaisuuteen) -trilogian jokaisessa osassa on hieno
takaa-ajokohtaus, kahdessa ensimmäisessä aika samankaltaiset
rullalauta- ja hoverboard -kohtaukset, kakkososassa myös lopun
tunnelikohtaus ja kolmannessa huikea junakohtaus aivan lopussa.
Steven Spielbergin yksi ensimmäisistä ohjaustöistä,
tv:lle tehty Duel (Kauhun kilometrit) on periaatteessa
yhtä pitkää takaa-ajoa koko elokuva. Liiketapaamisesta myöhässä
oleva mies joutuu ruosteisen ison rekan takaa-ajamaksi ilman
kummempaa syytä. Jäi hyvin mieleen kun katseli ala-asteikäisenä.
Kun puhutaan takaa-ajokohtauksista, ei voi olla mainitsematta
James Cameronin ohjaaman Terminator 2: Judgement Dayn
(Terminator 2 – Tuomion päivä) alkupuolella olevaa
takaa-ajoa ensin jalkaisin kauppakeskuksessa ja sitten rekalla,
mopolla ja moottoripyörällä tulvavesikanavassa. http://www.youtube.com/watch?v=rUd3rgVJusk
Kathryn Bigelowin ohjaama Point Break (Myrskyn
ratsastajat) sisältää mieleenpainuvan takaa-ajon jalkaisin
pitkin katuja, takapihoja ja talojen sisätilojakin. http://www.youtube.com/watch?v=1CD0hrD9Lp0
Quentin Tarantinon ohjaama Death Proof sisältää
useita autokohtauksia, joista lopun takaa-ajokohtaus on huikein. Alla traileri.
Movie Monday #34 kyselee näyttelijästä joka ei välttämättä ole hyvä näyttelijä, mutta on karkkia silmille. No tuli pari mieleen joita tykkään katsella.
Ginger Snaps
Ginger Snaps elokuvasta mieleen on jäänyt Katharine Isabelle, joka on myöhemmin jäänyt mieleen myös elokuvista Freddy vs. Jason, Hard Ride to Hell ja tietysti Ginger Snapsin jatko-osista Ginger Snaps: Unleashed ja Ginger Snaps Back: The Beginning. Jotain erikoista tässä tytössä on.
Katharine Isabelle
Swimfan on melkoisen paska elokuva, mutta siinä näyttelevä Erika Christensen on jäänyt hyvin mieleen. Hieman Julia Stilesia ulkonäöltään muistuttava Erika on nähty myös elokuvissa Traffic, Flightplan, Upside of Anger ja muutamissa tv-sarjoissakin. Seksiä tihkuva neitonen kyseessä.
Let Jesus fuck you, let Jesus fuck you. Let him fuck you.
Movie Monday #33 kyselee kuka lapsitähti on jäänyt mieleen tai tehnyt vaikutuksen. No tietysti Linda Blair elokuvasta The Exorcist (Manaaja), joka esiintyi myöhemmin vähäpukeisempana mm. elokuvassa Chained Heat (Kahlittu raivo) sekä Playboynkin sivuilla. Oma suosikkini Lindan elokuvista on kuitenkin tyylikäs kostoleffa Savage Streets, vaikka tokihan The Exorcist on loistava myös.
Movie Monday #32 haasteessa kysellään suosikkianimaatioita. No sellaisiahan löytyy vaikka kuinka paljon, kuten Hayao Miyazakin ohjaukset, Ghost in the Shell, Akira ja tietysti muutamat Disneyn ja Pixarin animaatiotkin. Mutta nostetaan nyt yksi ylitse muiden, koska kyseinen teos on yksi maailmankaikkeuden viileimmistä elokuvista, ja sehän on tietysti vuonna 1986 valmistunut Hokuto no Ken (Fist of the North Star), joka on tehty Buronsonin luoman samannimisen mangan pohjalta.
Elokuvassa seurataan ydintuhon jälkeisessä maailmassa vaeltavaa Kenshirôa, joka on Hokuto Shinken-taistelulajityylin taitaja ja pystyy sen avulla mm. räjäyttämään vastustajan pään. Musiikkina kuullaan mieleenpainuvia kasaribiisejä.