Django Unchained

Django Unchained (2012)

Ohjaus: Quentin Tarantino

Käsikirjoitus: Quentin Tarantino

Näyttelijät: Jamie Foxx, Christoph Waltz, Leonardo DiCaprio, Kerry Washington, Samuel L. Jackson, Walton Goggins, Dennis Christopher, James Remar, David Steen, Quentin Tarantino, Don Johnson, Franco Nero, Amber Tamblyn, Bruce Dern, Jonah Hill, Zoe Bell, Tom Savini

Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 45

http://www.imdb.com/title/tt1853728/

Pisteet: ****

Eletään vuotta 1858. Entinen hammaslääkäri ja nykyinen palkkionmetsästäjä King Schultz (Christoph Waltz) vapauttaa Djangon (Jamie Foxx) orjuudesta ja pyytää tältä apua löytääkseen etsintäkuulutetut Brittlen-veljekset, sillä Django sattuu tietämään miltä he näyttävät. Django ja Schultz ystävystyvät ja Schultz alkaa kouluttamaan Djangoa palkkionmetsästäjäksi sekä lupaa myös auttaa häntä löytämään vaimonsa Broomhildan (Kerry Washington), joka on myyty julmalle suurtilalanomistaja Calvin J. Candielle (Leonardo DiCaprio), joka pakottaa neekeriorjansa tappelemaan kuolemaan asti käytävissä Mandingo-otteluissa. Schultz ja Django pääsevät vierailemaan Candien omistamalla Candyland-tilalla esittäessään ostavansa yhden Candien Mandigo-ottelijoista, mutta todellisena aikeenaan vapauttaa Broomhilda. Candie ja hänen uskollinen kotiorjansa Stephen (Samuel L. Jackson) eivät ole kuitenkaan niin helposti narrattavissa.

Quentin Tarantino halusi tehdä spagettiwesternin, joka sijoittuisi syvään etelään ja käsittelisi orjuutta. Tuloksena syntyi Django Unchained, joka on lainannut nimihahmon nimen Sergio Corbuccin vuonna 1966 ohjaamasta Nimeni on Djangosta. Siinä Djangoa esitti Franco Nero, joka nähtiin myös tässä pienessä cameoroolissa. Pääosaan Tarantino halusi ensin Will Smithin, mutta kun tämä kieltäytyi roolista koska ei pitänyt sitä pääroolina, meni rooli lopulta Jamie Foxxille. Ihan hyvä, sillä Foxx suoriutuu roolista oikein hyvin. Christoph Waltz palkittiin sivuroolista Oscar-, Golden Globe- ja BAFTA-palkinnoilla, eikä syyttä. Mies tekee hienon roolisuorituksen King Schultzina. Leonardo DiCaprio on myös oivallinen Calvin Candien roolissa, eikä tietysti sovi unohtaa Samuel L. Jacksonia Stephenin roolissa. Molemmilta antaumuksellista esiintymistä.

Naiset jäävät tällä kertaa seinäruusuiksi, vaikka Kerry Washingtonilla aika iso rooli onkin juonen kannalta. James Remar nähdään kahdessakin roolissa, ensin Djangon ostaneena Ace Speckinä ja sitten Candien oikeana kätenä Butch Poochina. Aina kusipäältä näyttävä ja kuulostava Walton Goggins taas nähtiin vittumaisen Billy Crashin roolissa. Tarantino oli houkutellut pieniin sivu- tai camerooleihin joukon enemmän tai vähemmän tunnettuja naamoja, kuten Miami Vice-tähti Don Johnsonin, mm. Twin Peaksistä tutun Russ Tamblynin, Russin tyttären Amber Tamblynin, useissa lännensarjoissa esiintyneen Bruce Dernin, komedianäyttelijä Jonah Hillin, stunttinakin työskennelleen Zoe Bellin, lännensarjoista ja Nörttien kostosta tutun Robert Carradinen ja erikoistehosteistaan paremmin tunnetun Tom Savinin. Ja nähtiinpä Tarantino itsekin kameran edessä kaivosyhtiön työntekijänä.

Tarantino kuvasi elokuvaa 130 päivää vuoden 2011 lopusta vuoden 2012 kesälle asti. Teattereihin elokuva saapui joulukuun lopulla vuonna 2012 ja menestyi varsin upeasti. 100 miljoonaa dollaria maksanut elokuva on kerännyt maailmanlaajuisesti 413 miljoonaa dollaria kassatuloja ja on Tarantinon kaupallisesti menestynein elokuva tähän mennessä. Ihan hyvä elokuva on tosiaankin kyseessä, ei mielestäni parasta Tarantinoa, mutta oikein viihdyttävää menoa alusta loppuun. Tarantino on selvästi katsellut Nimeni on Django ja Suuri hiljaisuus spaguwesterneitä ja lainaillut niistä paljon tähän omaan spaguwestern-versioonsa, jota itse kutsuu southerniksi. Verta elokuvassa roiskitaan ämpärikaupalla, etenkin lopussa.

Tarantinon käsikirjoitus palkittiin Oscar-, Golden Globe- ja BAFTA-palkinnoilla, syynä mitä ilmeisemmin orjuuden käsittely ja hyvä dialogi, sillä varsinainen juonikuvio tässä oli melkoisen olematon ja paikoin aika heikkokin kun sitä tarkemmin alkaa tutkiskelemaan. Pituuttakin oli hitusen liikaa kun sitä oli lähes kolme tuntia. Suositeltavaa katsottavaa tämä ehdottomasti kuitenkin on.

Trailerit: Django Unchained

Quentin Tarantinon ohjaama lännenelokuva Django Unchained saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 25. joulukuuta 2012. Pääosissa Jamie Foxx, Christoph Waltz, Leonardo DiCaprio, Samuel L. Jackson, Kerry Washington, Amber Tamblyn, James Remar, Jonah Hill, Don Johnson, Zoe Bell, Robert Carradine, Walton Goggins, Bruce Dern, Tom Savini ja cameoroolissa myös alkuperäinen Django Franco Nero.

J. Edgar

J. Edgar (2011)

Ohjaus: Clint Eastwood

Käsikirjoitus: Dustin Lance Black

Näyttelijät: Leonardo DiCaprio, Armie Hammer, Naomi Watts, Judi Dench, Jeffrey Donovan, Josh Lucas, Damon Herriman, Geoff Pierson, Gunner Wright, David A. Cooper, Christopher Shyer

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 52

http://www.imdb.com/title/tt1616195/

Pisteet: ****

Clint Eastwoodin Brokeback Mountain.

J. Edgar Hoover (Leonardo DiCaprio) oli lähes viidenkymmenen vuoden ajan yksi Yhdysvaltain vaikutusvaltaisimmista miehistä, ellei peräti vaikutusvaltaisin. Jopa presidentit pelkäsivät häntä, ja syystä. Työlleen omistautunut ja järjestelmällinen J. Edgar nousi nopeasti Bureau of Investigation-viraston johtajaksi ja pysyi virassa vuodesta 1924 aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1972. J. Edgarin myötä viraston nimeksi vaihtui Federal Bureau of Investigation, eli FBI ja sen agentit saivat enemmän valtuuksia rikoksia tutkiessaan. Ennen J. Edgaria agentit eivät saaneet kantaa edes aseita. J. Edgar ei saanut olla virassaan sattumalta niin kauaa kuin oli, vaan hän pysyi virassaan lähinnä kiristämisen ansiosta. Hänellä oli nimittäin salaista tietoa useiden poliitikkojen, presidenttien, julkisuuden henkilöiden ja muidenkin merkittävien henkilöiden elämästä, lähinnä yksityiselämään liittyvää tietoa, kuten salarakkaista ja muista epämiellyttävistä asioista. J. Edgar ei silti käyttänyt tietoja tuhoamaan kenenkään elämää, vaan lähinnä varmisti niillä oman paikkansa FBI:n johtajana. Suurin salaisuus oli kuitenkin J. Edgarin oma yksityiselämä, rakkaussuhde FBI:n kakkosmies Clyde Tolsonin (Armie Hammer) kanssa.

Hieno elokuva Clint Eastwoodilta. Etenkin loppu oli loistava. Leonardo DiCaprio esittää upeasti J. Edgar Hooveria niin nuorena ja hoikkana kuin vanhana ja tukevanakin. Hieman tuli mieleen miehen esitys Howard Hughesina Martin Scorsesen ohjaamassa elokuvassa Aviator vuodelta 2004. J. Edgarissa ja Howardissa on paljon samaa, molemmat omistautuivat työlleen antaumuksellisesti ja molempien vaikutus oli näkyvää historiallisesti tarkasteltuna. Molempien yksityiselämä oli aika synkeätä, Howard erakoitui ja J. Edgar salasi tunteensa Clydea kohtaan. Siinä mielessä roolin esittäminen oli varmasti DiCapriolle jo hieman tuttua. Clint Eastwood on ohjannut DiCaprion hyvään roolisuoritukseen. Muutoin Eastwoodin ohjauksessa on hieman moittimista, elokuva on nimittäin hivenen sekavasti rakennettu. Saa olla melkoisen tarkkana kun juonta seuraa, sillä se hyppii välillä 20-luvulta 60-luvulle ilman ihmeempiä selittelyjä. Vaihdoksen toki huomaa J. Edgarin vanhetumisesta, mutta tarkkana saa kuitenkin olla jos haluaa pysyä kunnolla kärryillä. Armie Hammer oli roolissaan myös hyvä, mutta ei kuitenkaan DiCaprion veroinen. Naomi Watts esitti hienosti J. Edgarin sihteeriä, Helen Gandya. Muista näyttelijöistä voi mainita Judi Denchin J. Edgarin äidin roolissa ja Josh Lucasin lentäjäpioneeri Charles Lindberghin roolissa.

Vaikka elokuvan keskiössä on J. Edgarin ja Clyden suhde, on elokuva helppo katsoa vaikkei mistään homostelusta välittäisi. Eastwood ei nimittäin ole tehnyt mitään yhtä yksityiskohtaista kuvausta heidän homosuhteestaan kuin esimerkiksi Ang Lee ohjaamassaan Brokeback Mountainissa, vaan se kuvataan melkoisen hienovaraisesti. Fyysistä kontaktia on vain muutamassa kohtauksessa, ja sekin jotain aivan muuta kuin eritteiden vaihtoa. Yhdessä kohtauksessa J. Edgar pukeutuu mekkoon, mutta tuonkin puolen kuvaus jätetään siihen. Mielestäni hyvä ratkaisu, sillä J. Edgarin häpeä omia tunteitaan kohtaan tulee siten paremmin ilmi, hänen äitinsäkin kehottaa unohtamaan moiset homostelut ja olemaan mies. Eastwood läjäyttää katsojaa kuitenkin lopussa hienosti näyttämällä hienon tunteiden purkauksen J. Edgarin ja Clyden välillä. Koskettava hetki, kuten myös aivan viimeinen kohtaus.

Lisäksi elokuva on erittäin mielenkiintoinen kuvaus FBI:n perustamisesta ja tutkintatapojen synnystä. Pelkästään sen pitäisi riittää syyksi elokuvan katsomiseen. Erittäin suositeltavaa katsotttavaa siis.

Nopeat ja kuolleet

The Quick and the Dead (Nopeat ja kuolleet) (1995)

Ohjaus: Sam Raimi

Käsikirjoitus: Simon Moore

Näyttelijät: Sharon Stone, Gene Hackman, Russel Crowe, Leonardo DiCaprio, Lance Henriksen, Pat Hingle, Keith David, Tobin Bell, Gary Sinise, Mark Boone Junior, Kevin Conway, Roberts Blossom, Olivia Burnette, Fay Masterson, Jonothon Gill

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 1

http://www.imdb.com/title/tt0114214/

Pisteet: ****

Viihdyttävä lännenelokuva Sam Raimilta hyvillä näyttelijäsuorituksilla.

Ellen (Sharon Stone) ratsastaa syrjäiseen Redemption-nimiseen kaupunkiin vuonna 1881. Kylässä järjestetään ampumiskilpailu, johon hän osallistuu. Palkintona on suuri summa rahaa, mutta Ellenin tavoitteena on surmata kilpailun järjestäjä, kaupunkia otteessaan pitävä John Herod (Gene Hackman), joka myös osallistuu kilpailuun ja päättää samalla säännöt. Suurin osa muista osallistujista on etsintäkuulutettuja rikollisia, kuten arvistaan tunnettu Scars (Mark Boone Junior) ja pedofiili Eugene Dred (Kevin Conway), mutta joukkoon mahtuu myös entinen sisällissodan sotilas, kersantti Clay Cantrell (Keith David), tarkkuusammuntaesiintyjä Ace Hanlon (Lance Henriksen) ja jopa Herodin poika, nopeudestaan tunnettu Free "The Kid" Herod (Leonardo DiCaprio). Kilpailuun joutuu osallistumaan myös Herodin kanssa aikoinaan ihmisiä tappanut ja nykyään pastorina toimiva Cort (Russel Crowe), jonka kanssa Ellen ystävystyy.

Sam Raimin ohjaama The Quick and the Dead ei ole mikään lännenelokuvien klassikko, mutta viihdyttävyydessään on kyllä erinomainen elokuva. Näyttelijäsuoritukset, Raimille tyypillinen kuvaus ja tunnelma pitivät katsojan kivasti otteessaan. Sharon Stone vetää ihan pätevästi pääroolin, mutta elokuvan parhaimmista näyttelijäsuorituksista vastaavat kuitenkin Gene Hackman ja Russel Crowe. Eikä kannata unohtaa Leonardo DiCapriota eikä myöskään Lance Henrikseniä, joka tekee mieleenpainuvan sivuroolin. Eikä kyllä muistakaan näyttelijöistä mitään pahaa sanottavaa löydy. Elokuvan alussa Raimin kuvaustyyli vaikutti hetken aika laimealta, mutta pian hän pääsi vauhtiin ja tarjoili upeita zoomauksia, kuvakulmia ja kamera-ajoja. Mitään ihan Evil Deadien veroista kameratyöskentelyä elokuvasta ei kuitenkaan löydy, vaikka muutama zoomaus ja kuvakulma oltiinkin niistä matkittu.

The Quick and the Deadin juoni on aika ennalta-arvattava, mutta sepä ei haitannut lainkaan. Käsikirjoituksessa on kopioitu Sergio Leonen spaguwesternejä, mutta Clint Eastwoodin mystisen mieshahmon sijaan pääroolin on laitettu mystinen naishahmo, jolla on kalavelkoja pääpahiksen kanssa. Käsikirjoituksen tehnyt Simon Moore meinasi ohjata elokuvan itse pikkurahalla Espanjassa tai Italiassa, mutta Sony Pictures Entertaiment ostikin siihen oikeudet ja päärooliin valittiin Basic Instict elokuvassa menestynyt Sharon Stone, joka halusi ohjaajaksi Sam Raimin tai ei näyttelisi elokuvassa. Studio myöntyi, kuten myös Sharonin vaatimuksiin palkata kuvausten aikaan vielä melko tuntemattomat Russel Crowe ja Leonardo DiCaprio keskeisiin rooleihin. Stone maksoi lopulta itse DiCaprion palkan, jotta studio suostuisi. Elokuvahan tietysti floppasi melkoisen pahasti, mutta on mielestäni mainettaan huomattavasti parempi.

Mikäli Sam Raimin ohjaamat elokuvat ovat viihdyttäneet ja tämä on vielä katsomatta, niin kannattaa ehdottomasti korjata tilanne. The Quick and the Dead ei ansaitse mitään palkintoja, mutta on makoisaa viihdettä.