Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulossa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulossa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tulossa: Natseja kuussa


Todella harva kotimainen elokuva herättää kiinnostusta, mutta nollabudjetilla toteutetun Star Wreck-parodian tehneen porukan uusi scifikomedia Iron Sky, jossa kuussa vuosikymmeniä piileskelleet natsit palaavat valloittamaan maan, on kyllä ollut odotettujen elokuvien listalla jo siitä asti kun sen tekemisen aloittivat. Tällä kertaa tekijöillä on ollut käytössä ihan oikeasti rahaakin ja kuvauksia on tehty Saksassa ja Australiassa asti, joista saivat osan elokuvan rahoituksesta. Näyttelemään on haalittu aika tunnettuja nimiä, kuten Udo Kier (Suspiria, Blade, Blood for Dracula), Julia Dietze (1½ Ritter), Götz Otto (Tomorrow Never Dies, Der Untergang, Schindler's List) ja Christopher Kirby (Matrix Reloaded, Daybreakers, Quantum Leap). Ohjauksesta vastaa Timo Vuorensola ja tietokonetehosteista Samuli Torssosen johtama efektiporukka.
Iron Sky saa maailman ensi-iltansa 11. helmikuuta Berliinin elokuvajuhlilla, jonne se on valittu Special Panorama-sarjaan. Suomessa elokuvan ensi-ilta on vasta 4. huhtikuuta, mutta ennakkonäytöksiä järjestetään jo maaliskuusta lähtien 20 kaupungissa ympäri Suomea. Itsekin katsoisin elokuvan mielellään ennakkoon Lahdessa järjestettävässä ennakkonäytöksessä 29. maaliskuuta, mutta 25 euroa maksava lippu on kyllä liian kallis meikäläisen budjetille. No, ehtiihän tämän katsella sitten jossain vaiheessa.

http://www.ironsky.net/site/tickets/

torstai 5. tammikuuta 2012

Tulossa: The Evil Deadin uusintaversio


The Evil Dead (1981)

The Evil Deadin jatko-osasta tai uusintaversiosta on huhuiltu jo pitkään ja hetken näytti jo varmalta, että tulossa olisi neljäs osa trilogialle. Sam Raimi ja hänen veljensä Ivan Raimi jopa kehittelivät käsikirjoitusta ja Bruce Campbellin piti näytellä jälleen Ashin roolia, mutta lopulta vuoden 2011 keväällä Campbell paljasti että tulossa on kuitenkin uusintaversio. 13. heinäkuuta 2011 paljastettiin virallisesti, että Raimin omistama Ghost House Pictures-studio tekee uusintaversion, jonka ohjaa Ataque de Pánico! lyhytelokuvallaan vuonna 2009 hämmästyttänyt urugualaisohjaaja Fede Álvarez oman käsikirjoituksensa pohjalta, jota Oscar-palkittu käsikirjoittaja Diablo Cody on kehitellyt eteenpäin. Käsikirjoitusprosessissa mukana ovat olleet myös Rodo Sayagues, joka käsikirjoitti Atague de Pánico! Lyhytelokuvan Álvarezin kanssa sekä Sam Raimi, joka myös tuottaa elokuvan Bruce Campbellin ja Robert G. Tapertin kanssa.
The Evil Dead (1981)
The remake's gonna kick ass - you have my word – Bruce Campbell
Diablo Cody
Näinköhän Bruce Campbell joutuu syömään sanansa. No täytyyhän tämä katsella ja vasta sitten voi sanoa miten onnistuivat. Mutta mieluummin olisin kyllä katsonut tuon suunnitellun neljännen osan kuin uusintaversion. Ensimmäinen roolivalinta on joka tapauksessa tehty, muusikko Phil Collinsin tytär Lily Collins esittää elokuvan pääosaa. Ashin sijaan pääroolissa nähdään siis teinityttö, Mia-niminen huumeidenkäyttäjä, joka veljensä Davidin ja muutamien muiden kaveriensa kanssa lähtee syrjäiselle mökille vieroittumaan huumeista äitinsä kuoleman jälkeen. He löytävät mökistä alkuperäisestä elokuvasta tutun Book of the Deadin, vapauttavat demonit ja pian veri roiskuu. Tyyli on enemmän alkuperäistä muistuttavaa, eli vakavaa kauhua. Jatko-osathan olivat enemmän kauhukomedioita.
Lily Collins
The Evil Deadin uusintaversio tulee Yhdysvalloissa elokuvateattereihin 12. huhtikuuta 2013.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Tulossa: Naisvapaaottelija elokuvatähtenä


Steven Soderberghin ohjaaman toimintatrillerin Haywire pääosassa nähdään vapaaottelijana paremmin tunnettu Gina Carano. Maailman kolmanneksi parhaaksi naisten vapaaottelun raskaimmassa sarjassa rankattu Carano esittää elokuvassa CIA:n kouluttamaa freelance-agentti Mallory Kanea, joka huomaa tulleensa petetyksi ja joutuu pakenemaan virkavaltaa päästäkseen suojelemaan perhettään ja kostamaan pettureille.
Traileri ainakin lupailee varsin tiukkaa menoa. Gina Caranon taistelijankyvyistä ei ole epäselvyyttä, mutta miten hän pärjää näyttelijänä onkin sitten aivan toinen asia. Kameran edessä olemisesta hänellä on kyllä jo runsaasti kokemusta, joten tuskinpa ainakaan kovin pahasti epäonnistutaan siinäkään. Ohjaaja Steven Soderbergh hallitsee lajityypin kyllä varsin hyvin, mutta varsinainen toimintaohjaaja hän ei ole, tai hänellä ei ole nimenomaan taistelulajien kuvaamisesta juurikaan kokemusta. Nähtäväksi jää miten onnistuivat.
Gina Carano
Ja ihan pelkästään Gina Caranon varaan elokuvaa ei olla rakennettu, sillä muissa rooleissa nähdään liuta tunnettuja näyttelijöitä, kuten Ewan McGregor, Channing Tatum, Michael Fassbender, Michael Douglas ja Antonio Banderas. Elokuvan budjetti on 25 miljoonaa dollaria ja kuvaukset tehtiin Irlannissa ja Yhdysvalloissa vuoden 2010 aikana. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 20. tammikuuta 2012 ja Suomessa ilmeisesti 2. maaliskuuta.
Gina Carano

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tulossa: Aivotonta laivanupotusta


Elokuvantekijöillä alkaa olemaan ideat vähissä kun täytyy tehdä elokuvia jopa lautapelien pohjalta. Peter Bergin ohjaamalla scifitoimintaelokuvalla Battleship ei tosin ole juurikaan mitään tekemistä alkuperäisen lautapelin kanssa, sillä juoni muistuttaa enemmän Battle Los Angelisia, jossa merijalkaväen sotilaat taistelivat avaruusolentoja vastaan. Tässä sotalaivasto kohtaa merestä esiin nousevan avaruusaluksen, jota vastaan joutuvat taistelemaan laivanupotusta.
Battleship
Pääosaa, Alex Hopperia elokuvassa näyttelee Taylor Kitsch, joka nähdään myös John Carterin roolissa tulevassa scifiseikkailussa John Carter. Liam Neeson nähdään elokuvassa amiraali Shanen roolissa ja True Blood sarjasta tuttu Alexander Skarsgård Alexin veljenä, Stone Hopperina. Alexin morsianta ja amiraali Shanen tytärtä Samia esittää isoista rinnoistaan tunnettu näyttelijämalli Brooklyn Decker. Alexin kaveria, asespesialisti Raikesia esittää laulajana paremmin tunnettu Rihanna. Sivuroolissa nähdään myös japanilaisnäyttelijä Tadanobu Asano.
250 miljoonaa dollaria maksanut elokuva piti valmistua jo tänä vuonna, mutta se saakin ensi-iltansa vasta vuonna 2012. Suomen elokuvateattereihin se saapuu 20. huhtikuuta 2012, Yhdysvalloissa ensi-ilta on jostain syystä vasta 18. toukokuuta. Aivotonta tehostetykitystä siis luvassa. Jos jotain positiivista sanottavaa täytyy keksiä, niin tämä ei sentään ole 3D-elokuva. Ja onhan ohjaaja Peter Berg aiemminkin tehnyt ihan kelpo aivottomia leffoja, joten kyllähän tämänkin varmasti kerran katselee.
Brooklyn Decker
Rihanna

Tulossa: Hannu ja Kerttu noidantappajina


Hansel and Gretel: Witch Hunters

Tommy Wirkolan ohjaamassa toiminnallisessa kauhukomediassa Hansel and Gretel: Witch Hunters Grimmin veljesten sadusta tutut Hannu ja Kerttu jahtaavat noitia ympäri maailmaa. Hannun ja Kertun rooleissa nähdään Jeremy Renner ja Gemma Arterton.
Famke Janssen
On kulunut viisitoista vuotta siitä, kun Hannu ja Kerttu löysivät piparkakkutalon. Nyt he ovat palkkionmetsästäjiä, jotka jahtaavat noitia työkseen. Augsburgin kylän pormestari palkkaa heidät tuhoamaan lähimetsässä piileskelevän noitayhteisön, jota johtaa Famke Janssenin esittämä Muriel-noita. Peter Stormare esittää kylän sheriffiä, joka yrittää myös jahdata noitia omalla tyylillään. Muiden noitien rooleissa nähdään Fritt vilt elokuvista tuttu Ingrid Bolsø Berdal sekä stunt-naisina parhaiten tunnetut Zoe Bell ja Monique Ganderton. Suomalaisnäyttelijätär Pihla Viitala nähdään myöskin elokuvassa Mina nimisen naisen roolissa.
Ingrid Bolsø Berdal
Norjalaisohjaaja Tommy Wirkola muistetaan kauhukomedia Død snøn ohjaajana, jossa natsizombiet tappavat norjalaisnuoria. Siispä ei kannata kuvitella tämän Yhdysvalloissa 2. maaliskuuta ensi-iltansa saavan kauhukomedian olevan yhtään sen realistisempi kuin natsizombeista kertova elokuvakaan. Alunperin Kertun rooliin oli ehdolla Diane Kruger, Eva Green ja Noomi Rapace, mutta Gemma Arterton sai siis lopulta roolin. Kuvaukset tehtiin vuoden 2011 aikana Saksassa ja budjetti oli melko huikeat 60 miljoonaa dollaria. Ohjaaja Wirkolan mukaan luvassa on runsaasti verta ja gorea, joten odotukset ovat aika korkeat.
Pihla Viitala
Päivitys: Elokuvan ensi-ilta on siirretty vuoden 2013 tammikuulle. Syyksi Paramount-studio sanoo elokuvan 3D-markkinoinnin kunnollisen rakentamisen ja Jeremy Renneriltä on tulossa pari isoa elokuvaa vuoden 2012 aikana, joten tämä elokuva kannattaa pistää ulos vasta niiden jälkeen. Nähtäväksi jää miten ensi-illan siirtäminen vaikuttaa elokuvan menestykseen.

Tulossa: Stallone palkkatappajana


Bullet to the Head

Sylvester Stallone näyttelee pääosaa Walter Hillin ohjaamassa toimintatrillerissä Bullet to the Head, jossa poliisi ja palkkatappaja yhdistävät voimansa voittaakseen yhteisen vihollisen. Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 13. huhtikuuta 2012.
Bullet to the Head
Bullet to the Head perustuu samannimiseen sarjakuvaan, jonka ensimmäinen numero julkaistiin vuonna 2010. Stallone esittää palkkatappaja Jimmy Boboa, jonka tappajapari tapetaan ja hän lyöttäytyy yhteen Sung Kangin esittämän poliisi Taylor Kwonin kanssa saadakseen tappajat kiinni. Luvassa on perinteisempää toimintarymistelyä, sillä ohjaaja Walter Hill on nimenomaan vanhan koulukunnan miehiä. The Warriors, Southern Comfort, 48 Hours, Another 48 Hours ja Red Heat ovat varsin tunnettuja ohjauksia häneltä. Stallone halusi Hillin ohjaamaan elokuvan ja saikin lopulta tahtonsa läpi. Alkuperäinen ohjaaja Wayne Kramer sai kenkää.
Thomas Janen piti alunperin näytellä toista pääroolia, mutta Walter Hillin kanssa projektiin mukaan tullut tuottaja Joel Silver halusi toiseen rooliin etnisen rodun edustajan ja sai tietysti tahtonsa läpi. Sung Kang korvasi siis Thomas Janen. Muissa rooleissa nähdään Game of Thrones sarjassa vakuuttanut Jason Momoa, viime vuosina lähinnä halpisleffoissa näytellyt Christian Slater, Lost sarjasta tuttu Adewale Akinnuoye-Agbaje ja useista sarjoista, kuten Alias ja L-koodi tuttu Sarah Shahi.
Jason Momoa
Elokuvan budjetti on 40 miljoonaa dollaria. Se kuvattiin kesällä 2011 New Orleansissa ja New Yorkissa. Stallone treenasi itsensä hieman normaalia hoikempaan kuntoon ja näyttääkin promokuvissa enemmän Demolition Manilta kuin Rambolta. Odotukset ovat aika korkealla, toivotaan että pystyvät ne myös lunastamaan. Vuonna 2012 tarjoillaan Stallonen faneille herkkua varsin runsaasti, sillä ensi-iltansa saa myös The Expendables 2.
Sarah Shahi