Näytetään tekstit, joissa on tunniste jennifer lawrence. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jennifer lawrence. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. joulukuuta 2014

Katsotut elokuvat: Marraskuu 2014

115. Luftslottet som sprängdes (Pilvilinna joka romahti/The Girl who Kicked the Hornet's Nest) (Extended-versio) (2009) ****½
3-tuntinen extended-versio tuli katsottua ensimmäistä kertaa. Erinomainen trilogia. Pitäisi lukea vielä myös tämän osan kirjaversio. Saa nähdä julkaistaanko neljättä kirjaa koskaan.

116. Dawn of the Planet of the Apes (Apinoiden planeetan vallankumous) (2014) ****
Vaikka ihmiset kuvattiinkin tässä melkoisina idiootteina ei tästä voinut olla pitämättä. Rise of the Planet of the Apes (Apinoiden planeetan synty) elokuvan tapahtumista on kulunut kymmenen vuotta ja sinä aikana geneettisesti muunnellut apinat ovat oppineet kommunikoimaan lähes ihmisten tavoin samalla kun ihmiset ovat kuolleet lähes sukupuuttoon tappavan viruksen levittyä koko maapallolle. Pieni joukko hengissä selvinneitä ihmisiä saapuu Ceasar-apinan johtamien apinoiden asuinalueelle ja he ovat joutua sotaan keskenään. Molempien joukosta löytyy niin sotahulluja kuin rauhaa rakastavia, ihmiskunnan ja apinoiden tulevaisuus riippuukin siitä kummat pääsevät valtaan. Tehosteet olivat osin todella upeita, mutta paikoin vielä aika heikkojakin. Seuraaviin osiin jää siis parannettavaa ainakin siltä osin. Tämä oli tähän mennessä parhaiten menestynyt Apinoiden planeetta-leffa, keräten yhteensä 707 miljoonaa dollaria kassatuloja ympäri maailman. Seuraavan osan pitäisi valmistua kesällä 2016.

117. Sin City: A Dame to Kill For (2014) ***
Aika köyhä jatko-osa. Ainut kunnon syy katsomiseen on Eva Greenin paljasteleva roolisuoritus. Eka Sin City valmistui 2005 ja oli oikein toimiva elokuvaversio Frank Millerin Sin City-sarjiksista. Tämän jatko-osan piti valmistua noin parin vuoden päästä ekasta osasta, mutta viivästyi lopulta siis lähes kymmenellä vuodella. Ilmeisesti eivät meinanneet saada rahoitusta kasaan ja käsikirjoituksen tekemiseen meni myös odotettua kauemmin. Viivästykset näkyvät selkeästi lopullisessa tuotoksessa. Muutamat näyttelijävaihdokset näkyivät myös. Näkyvimpänä Cliwe Owenin sijaan Dwightin roolissa nähdään Josh Brolin. Michael Clark Duncan taas ehti kuolla, joten hänen sijaansa Manuten roolissa nähtiin Dennis Haysbert. Ja Devon Aokin sijaan Mihon roolissa nähtiin Jamie Chung. Eniten tässä mätti liiallinen nopeus. Juonta ei maltettu kertoa kaikessa rauhassa, vaan mahdollisimman nopeasti. Mukaan oltiin nimittäin mahdutettu neljä Sin City-tarinaa, joista kaksi käsikirjoitettiin ihan tätä elokuvaa varten. Pelkästään tuo A Dame to Kill For-tarina olisi ollut riittävä tätä elokuvaa varten niin oltaisiin saatu kerrottua se kunnolla. Kyllähän tämä paikoin oli oikein hyvääkin menoa, mutta kokonaisuutena siis melkoisen köyhäksi jäi. Verta kyllä roiskui mukavasti ja päitä irtoili. Mukana jälleen myös Mickey Rourken esittämä Marv, joka tälläkin kertaa rusikoi mukavasti porukkaa kuoliaaksi. Jessica Alba esitteli jälleen hieman kuumaa vartaloaan Nancyn roolissa. Jopa Bruce Willis nähtiin lyhyesti kuolleen Hartiganin roolissa. Taloudellisesti elokuva oli aika kauhea floppi, budjetti oli 65 miljoonaa dollaria ja kassatuloja kertyi maailmanlaajuisesti vain 39 miljoonaa dollaria. On siis aika selvää ettei jatko-osia tulla enää tämän jälkeen näkemään. Muutoinkin ohjaaja Robert Rodriguezin ura näyttää olevan aika finaalissa, nämä aikuisille suunnatut elokuvat ovat olleet floppeja, lapsille suunnatut Sky Kids-seikkailukomediat ovat sentään menestyneet ihan hyvin, joten luultavasti mies tekee seuraavaksi taas yhden jatko-osan niille. Saisi kyllä tehdä mieluummin jotain oikeasti pienellä budjetilla, jotain ekan leffansa El Mariachi kaltaista, ei kuitenkaan enää jatko-osaa sille tai Desperadolle, vaan jotain uutta.

118. Jigoku de naze warui (Why Don't You Play in Hell?) (2013) ****½
Sion Sonolta jälleen upea elokuva. Oikeiden elokuvien tekemisestä haaveilevat harrastelijaelokuvantekijät saavat vihdoin tilaisuutensa kun heidät pyydetään kuvaamaan yakuzajärjestöiden välinen verinen taistelu, pääosassa toisen järjestön johtajan tytär. Juoni on aivan älytön, mutta Sono onnistuu tekemään siitä järjellisen. Väittäisinkin Sion Sonon olevan tämän hetken elokuvaohjaajista nerokkain. Kaiken verenroiskeen ja irtojäsenten alta löytyy koskettava ja kaunis elokuva, jollaisen vain Sono voi meille tarjota. Love Exposure on edelleen Sonon suurin mestariteos, mutta hyvin lähelle hän pääsee tälläkin.

119. Birth of the Living Dead (Elävien kuolleiden synty) (2013) ***½
Varsin hyvä dokumentti Night of the Living Deadistä. Eipä tästä oikein muuta sanottavaa keksi kuin että kannattaa katsella.

120. Doc of the Dead (2014) ***½
Dokumentti zombeista. Käsittelyssä niin Voodoo zombiet, Romeron elokuvazombiet kuin myös nopeat infektio zombiet, eikä tietysti unohdeta myöskään zombie walk-tapahtumia tai juuri nyt suosittua The Walking Dead -tv-sarjaa. Haastateltavana mm. George A. Romero, Max Brooks, Robert Kirkman, Bruce Campbell, Simon Pegg,Tom Savini ja Greg Nicotero. Jos aihe kiinnostaa niin aikas toimiva paketti on katsella Birth of the Living Dead ja tämä peräkkäin, täydensivät toisiaan aikas hyvin. Jos suunnittelee zombielokuvan tekemistä niin kannattaa odottaa 5-10 vuotta sillä aihe on juuri nyt aika loppuun kaluttu. Toisaalta aidosti hyviä zombielokuvia on tehty edelleenkin hyvin vähän, joten toki sellaisellekin kysyntää juuri nyt olisi.

121. Guardians of the Galaxy (2014) ****
Uusintakatselu.

122. The Hunger Games: Mockingjay – Part 1 (Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1) (2014) ****
Aika samaa tasoa aiempien osien kanssa, hitusen ehkä heikompi. Juoni ei hirveästi edennyt, mutta ihan tarpeellista oli jakaa kirjasarjan viimeinen osa kahdeksi elokuvaksi. Jos tämä osuus oltaisiin kerrottu noin puolessa tunnissa olisi juonikuljetus ollut aivan liian nopeaa. Nyt saatiin rauhassa seurata tapahtumien etenemistä kohti lopullista finaalia, joka siis tullaan näkemään elokuvasarjan viimeisessä osassa Nälkäpeli – Matkijanärhi, Osa 2 marraskuussa 2015. Kassatuloja elokuva on kerännyt maailmanlaajuisesti parin viikon aikana jo 500 miljoonaa dollaria, joten kokonaistuloissa päästään hyvin lähelle edellisen osan 864 miljoonaa dollaria, kenties ylikin. Ihan miljardin dollarin ylitse kokonaistulot tuskin nousevat, siihen päästäneen vasta viimeisen osan myötä. Ihan selkeää kysyntää tälläisille nuorille naisille suunnatuilla elokuvilla tuntuu menestyksestä päätellen olevan, joten Lionsgate ja muutkin studiot ovat jo kovasti pohtimassa mikä olisi seuraava Nälkäpelien veroinen elokuvasarja. Outolintu-elokuvasarjan ensimmäinen osa oli ihan kohtuu hyvä menestys, mutta jäi kauaksi Nälkäpeleistä, joten se voitaneen jo laskea laskuista pois.

123. Lucy (2014) **½
En kyennyt pitämään tästä. Luc Besson yritti tehdä älykkään elokuvan, mutta lopputulos oli ainoastaan typerä. Scarlett Johanssonin esittämä Lucy joutuu tahtomattaan huumekuriiriksi. Kun hänen vatsaansa kirurgisesti laitettu pussi uudenlaista ja voimakasta synteettistä huumetta vuotaa, hän saa käyttöönsä aivojensa koko kapasiteetin normaalin 10 prosentin sijaan. Peräänsä hän saa kyseisiä huumeita kauppaavat korealaisrikolliset. Mukana juonikuviossa oli myös Morgan Freemanin esittämä professori, jonka oli tarkoitus valistaa katsojaa ihmisaivojen rajallisesta kapasiteetista, mutta eihän moisia höpinöitä ota todesta muut kuin idiootit. Vähän siltä alkaa vaikuttamaan ettei Luc Besson kykyne enää hyvää elokuvaa ohjaamaan, harmi.

124. WolfCop (2014) **
Kiva idea, heikko toteutus. Lou on alkoholisti ja varsin surkea poliisi, joka eräänä aamuna huomaa muuttuneensa ihmissudeksi. Hän alkaa selvittämään mitä hänelle tapahtui apunaan asekakauppaa pitävä Willie, kaunis ja seksikäs baarinpitäjä Jessica sekä poliisikollega Tina. Vastassa on niin paikalliset huumekauppaa pyörittävät rikolliset kuin myös saatanaa palvovat mystiset kaaputyypit. Mutta voiko mikään pysäyttää susipoliisin? Kuten todettu, kiva idea, mutta valitettavasti ohjaaja ja käsikirjoittaja Lowell Dean ei ole mikään kummoinen kummassakaan pestissä. Lopputulos onkin varsin kehnosti kuvattu ja etenkin editoitu kauhukomedia. Traileri on parempi kuin itse elokuva.

125. The Craft (Noitapiiri) (1996) **½

Tässä oli paljon hyviä hetkiä, kokonaisuus jäi kuitenkin turhan vaisuksi. Meno oli muutoinkin liian ysäriä niin kuvauksen kuin myös näyttelemisen suhteen. Pidän itse enemmän Siskoni on Noita tv-sarjan komediallisemmasta noitamenosta kuin tämän ysärigootteilusta.

torstai 1. toukokuuta 2014

Katsotut elokuvat: Huhtikuu 2014

39. Miami Connection (1987) **
Tästä ei kannata katsoa oikeasti muuta kuin traileri:
Itse elokuva oli valitettavasti liian tylsä eikä jaksanut viihdyttää yhtä paljon kuin tuo mainio traileri. Eikä ollut niin huono että olisi ollut oikeasti hyvä. Musiikit olivat kylläkin helvetin hienot. Friends forever.

40. Grudge Match (Legendat kehässä) (2013) ***½
Yllättävän hyvä draamakomedia kunhan ei suuria odota. Huumori oli välillä turhankin lapsellista, mutta hyvien näyttelijäsuoritusten ja mukavan tunnelman takia jaksoi mukavasti katsella loppuun asti. Ja lopun matsi Sylvester Stallonen ja Robert De Niron välillä oli aikas hyvä.

41. Blue Jasmine (2013) ***
Jasmine oli hahmona erittäin vittumainen rikas ämmä, mutta Cate Blanchett onnistui tuomaan rooliin myös inhimillisyyttä mistä hänet aika syystäkin palkittiin Oscarilla. Woody Allen näyttää tässä jälleen ohjaajan taitonsa, mutta kyllähän tämä on selkeästi heikommasta päästä hänen uusimmista elokuvistaan, ainakin niistä mitä olen nähnyt.

42. Snowpiercer (2013) ****
Pieleen menneen ilmaston lämpenemisen estämiskokeilun seurauksena suurin osa ihmisistä on kuollut sukupuuttoon uuden jääkauden alettua. Viimeiset elossa olevat ihmiset ovat sulloutuneet Snowpiercer-nimellä tunnettuun erikoisjunaan, joka kiertää koko maapallon vuoden aikana. Juna on jaoteltu eri osiin, etupäässä ovat rikkaat loisijat ja takapäässä köyhät työläiset. Chris Evansin esittämä takapään matkustaja Curtis on nostattamassa kanssamatkustajansa kapinaan etupään matkustajia vastaan. Tykkäsin melkoisesti tästä eteläkorealaisleffasta, joka pohjautuu ranskalaissarjikseen. Saman ohjaajan The Hostista en tykännyt yhtään ja tässäkin oli muutamia heikkouksia, mutta selkeästi hyvän puolelle mentiin kuitenkin. Yhdysvalloissa elokuvasta meinattiin ensin julkaista saksittu versio, mutta ilmeisesti tulivat toisiin aatoksiin kun saivat vihaista palautetta, eli julkaisevat täyspitkän version tänä kesänä, tosin vain rajoitetusti. Etelä-Koreassa elokuva oli iso hitti jo viime elokuussa ja on kerännyt maailmanlaajuisesti jo 80 miljoonaa dollaria, mikä on aikamoisen hyvä tulos 39 miljoonaa dollaria maksaneelle elokuvalle.

43. Lone Survivor (2013) ***
Ihan katsomisen arvoinen sotaleffa. Paikoin yllättävänkin tylyä menoa.

44. Tom yum goong 2 (The Protector 2) (2013) *½
Lapsellista green screen/vaijeritoimintaa. Tony Jaa nousi vuonna 2003 kansainvälisesti tunnetuksi toimintatähdeksi Ong bakin myötä ja tuli tunnetuksi kuolemaa uhmaavista stunteista, jotka suoritti itse ilman vaijereita. Vuonna 2005 valmistunut Tom yum goong vahvisti miehen asemaa ja tulevaisuus näytti hienolta. Vuonna 2008 valmistuneen Ong bak 2:sen myötä alkoi kuitenkin jyrkkä alamäki kun Tonyn kerrottiin seonneen ja vetäytyneen munkkiluostariin. Itse leffakin oli aikamoista paskaa. Ilmeisesti Tony sai tarpeekseen näyttelemisestä, mutta hänen oli vielä palattava tekemään Ong bak 3 koska sopimus siihen velvoitti. Sen jälkeen vierähti kolme vuotta ennen kuin mies saatiin jälleen kameran eteen tähän Tom Yum Goongin jatko-osaan. Mies on väsyneen oloinen koko leffan ajan ja tekee kaikki stunttinsa vaijeriin kiinnitettynä ja vihreätä kangasta vasten. Tony siirtyikin tämän jälkeen tekemään kansainvälisiä leffoja, Dolph Lungrenin kanssa hän näyttelee peräti kahdessa toimintaleffassa, A Man Will Risessa ja Skin Tradessa, jotka saavat ensi-iltansa 2014 ja 2015. Vuonna 2015 Tony tullaan näkemään myös uran isoimmassa leffassa Fast & Furious 7 ja honkkaritoimintaleffassa SPL 2. Niiden jälkeen on tulossa myös The Raid-trilogian kolmas osa, jossa Tony näyttelee ilmeisesti pääpahista. Tämän leffan surkeudesta huolimatta Tonyn ura näyttäisi olevan jälleen nousussa ja ihan mielelläni häneltä kyllä hyvän leffan katsoisinkin. Tämän voi jättää suosiolla katsomatta sellaista odotellessa.

45. 47 Ronin (2013) **½
Kiva idea, mutta toteutus on aika heikko ja tylsä. Juoni oli turhan tyypillinen ja kiltti, tässä olisi kaivannut jotain Game of Thronesin kaltaista veristä, pervoa ja ennen kaikkea munakasta menoa eikä mitään PG-13-söpöilyä. Elokuvan traileri lupailee varsin kivaa fantasiaa ja samuraitoimintaa, mutta valitettavasti itse elokuva oli ihan muuta. Elokuvan piti valmistua alunperin jo vuonna 2011, mutta siihen tehtiin lisäkuvauksia ja 3D-tehosteet, joiden takia julkaisu siirtyi useaan otteeseen, kunnes ensi-ilta oli vuoden 2013 jouluna. Maailmanlaajuisesti elokuva keräsi kassatuloja 150 miljoonaa dollaria, mikä ei ole mikään hassumpi summa, mutta koska elokuvan tekeminen maksoi myöhästymisten takia noin 175-225 miljoonaa dollaria on se siis floppi.

46. Runner Runner (2013) *½
Olipas ponneton rikostrilleri. Jokaisessa elokuvassa pitäisi olla jonkinlainen konflikti, tässä sellaista ei tuntunut löytyvän millään, tai lähinnä ne konfliktit joita tässä oli eivät tuntuneet miltään. Näyttelijöiden ilmeet ja eleet olivat samaa luokkaa, täysin ponnetonta. Hieman kyllä pelottaa tuleva Batman vs. Superman-leffa, jossa Ben Affleck nähdään Batmanin roolissa, lopputulos voi nimittäin olla pahimmillaan tätä luokkaa. Toivottavasti mies saa edes jonkunlaista ilmaisua ulos itsestään siinä roolissa.

47. Man tam (Blind Detective) (2013) ***½
Johnnie To tekee usein vuoronperään kaupallisia romanttisia komediaelokuvia ja dramaattisempia festarielokuvia, tämä Blind Detective on jonkinasteinen välimuoto ollen romanttinen rikosdraamakomedia ja sitä on esitetty myös festareilla. Kiinalaisyleisöön elokuva ei iskenyt, sillä se floppasi teatterikierroksellaan. En itsekään hirveästi tykännyt elokuvan pöhkökomediakohtauksista, mutta niistä huolimatta pidin tästä kuitenkin aikas paljon. Andy Lau esittää sokeutunutta entistä poliisia, joka on ryhtynyt selvittelemään vanhoja selvittämättömiä rikoksia etsivänä. Avukseen hän saa Sammi Chengin esittämän naispoliisin, joka tahtoo selvittää mitä eräälle pikkutytölle tapahtui 90-luvulla tämän kadottua. Tutkimukset johdattavat toisiaan lähestyvän kaksikon sarjamurhaajan jäljille. Juoni on siis eräänlainen sekoitus Johnnien aiemmista Mad Detective ja Love on a Diet elokuvista.

48. American Hustle (2013) ****
Kuka huijaa ketä? Tiesin keitä tässä näyttelee, mutten tiennyt juonesta muuta kuin että jonkun moinen huijarileffa on kyseessä. Ja hyvä etten tiennyt juonesta mitään, sillä tämä toimii hienosti kun ei tiedä mitään mistä on kyse. Juoni selviää pikkuhiljaa, ensin esiteltiin hahmot. Christian Bale, Bradley Cooper, Amy Adams, Jennifer Lawrence ja Jeremy Renner ovat keskeisimmissä rooleissa. Heistä kaikki muut paitsi Renner saivat Oscar-ehdokkuudet rooleistaan, joiden lisäksi elokuva sai myös kuusi muuta ehdokkuutta, mm. paras elokuva, paras ohjaus ja paras alkuperäinen käsikirjoitus. Yhtään Oscar-palkintoa elokuva ei lopulta saanut, mutta Golden Globe-palkintoja se sai kolme, parhaan musikaalin tai komedian palkinnon sekä parhaan naispääosan ja naissivuosan palkinnot Amylle ja Jenniferille. Hyviä näyttelijäsuoritukset kyllä olivatkin, eikä ohjauskaan yhtään huonompaa ollut. Ihan nappileffa tämä ei kuitenkaan ollut, mutta eiköhän tämä tule jossain vaiheessa katseltua uudelleenkin.

49. Her (2013) *****
Ajatuksia herättävä romanttinen scifidraama. Joaquin Phoenixin esittämä yksinäinen rakkauskirjeiden kirjoittaja Theodore ostaa tekoälysovellusohjelman, johon rakastuu. Spike Jonzen ohjaama elokuva palkittiin yhdellä Oscar-palkinnolla parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja oli ehdolla myös neljässä muussa kategoriassa, mm. paras elokuva. Tekoäly Samanthan äänenä kuultiin alunperin Samantha Mortonin ääntä, mutta editointivaiheessa Jonze huomasi ettei se sopinutkaan elokuvan tunnelmaan ja lopulta ääneksi valikoitui Scarlett Johansson, joka tekeekin upeaa työtä pelkässä ääniroolissa. Mukana on myös monta muuta tunnettua näyttelijää, kuten Amy Adams, Rooney Mara, Olivia Wilde ja Chris Pratt. Sääli ettei tämä ollut mikään iso menestys teatterikierroksella, sillä juuri tälläisiä elokuvia pitäisi tehdä enemmän. Yksi syy siihen ettei tätä pistetty laajempaan levitykseen oli alastomuudessa ja kiroilussa, jota elokuva sisältää, ei nyt kovin runsaasti, mutta liian paljon ainakin jenkkiyleisölle. Vaikka inhoaisi romanttisia elokuvia niin suosittelen kyllä katsomaan tämän, sillä tässä on kyse paljon enemmän kuin pelkästä rakkaudesta. Tässä oli oikeastaan kyse siitä mitä on olla ihminen. Ja jos sekään ei kiinnosta niin voi vaikka ihailla elokuvan hienoa kuvausta, tulevaisuuden teknologiaa ja kaupunkinäkymiä.

50. RoboCop (2014) ***
Paljon parempi kuin mitä odotin, mutta siltikin aika laimeaksi jäi. Alkupuoli oli oikeastaan se kiinnostavin osuus, loppupuolella tuntui tekijöiltä loppuneen sanottava. José Padilha tunnetaan kantaaottavista Tropa de Elite-elokuvistaan, joilla nousi Brasiliassa isoon suosioon ja sai pestin ohjaamaan tämän. Valitettavasti elokuvan tuottaneen MGM:n ja Columbia Picturesin pomot päättivät että myös pikkukakaroiden on tämä nähtävä, joten Padilhan oli tehtävä PG-13-leffa. Lopputulos on liian kilttiä ja veretöntä robotoimintaa. Padilha on selvästi saanut kyllä muutoin aika vapaat kädet ja juuri sen takia tämä yllättävän hyvä olikin. Joel Kinnamania kävi vähän sääliksi, mies nimittäin osaa näytellä, mutta tässä hänen sijastaan olisi voinut olla melkein kuka tahansa. Gary Oldman, Michael Keaton ja Samuel L. Jackson vetivät ihan onnistuneet roolisuoritukset ja Jackie Earle Haley oli siinä rajoilla. Yhdysvalloissa elokuva, ei nyt ihan flopannut, mutta menestyi varsin kehnosti, loistava alkuperäisversio nimittäin keräsi miltei saman verran kassatuloja jo vuonna 1987. Maailmanlaajuisesti menestys on ollut huomattavasti parempi, kassatuloja kertyi yhteensä 241 miljoonaa dollaria. Jatko-osa saatetaan siis tehdä, mutta melko varmasti huomattavasti pienemmällä budjetilla.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Nälkäpeli: Vihan liekit

153. The Hunger Games: Cathing Fire (Nälkäpeli: Vihan liekit) (2013)
Pisteet: ****
Nälkäpelin voittaneet Katnis Everdeen (Jennifer Lawrence) ja Peeta Mellark (Josh Hutcherson) joutuvat lähtemään vuotuiselle voittajakiertueelle, joka kiertää kaikki Panemin kaksitoista vyöhykettä. Katnisin alulle panema kapinamieli on alkanut levitä kaikkialla ja Presidentti Snow (Donald Sutherland) yrittää saada Katnisin ja Peetan pysymään aisoissa uhkailemalla heitä. Kun se ei tunnu onnistuvan, päättää Snow uuden Nälkäpeli-suunnittelija Plutarch Heavensbeen (Philip Seymour Hoffman) neuvomana järjestää Nälkäpelin 75-vuotisjuhlan kunniaksi erikoispelin, jossa kilpailee vain aiempien vuosien voittajia kustakin vyöhykkeeltä. Ja vain yksi voi selvitä hengissä.
Gary Rossin vuonna 2012 ohjaama Nälkäpeli oli heikkouksistaan huolimatta varsin pätevä nuorille tytöille suunnattu scifiseikkailu Nälkäpeli-kirjan pohjalta, joka keräsi maailmanlaajuisesti lähes 700 miljoonaa dollaria kassatuloja teatterikierroksellaan. Tätä jatko-osaa lähdettiin suuren menestyksen jälkeen tekemään melkoisella kiireellä ja kun lisäksi ohjaajakin vaihtui Frances Lawrenceksi, niin vähän epäilin että näinköhän lopputulos on kiireessä tehtyä paskaa. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan lopputulos on yllättävänkin erinomainen. Heiluva kuvaus ja löysä editointi olivat ensimmäisen osan heikkouksia, joista ei tässä ole tietoakaan. Kuvaus on selkeää, editointi sujuvaa ja ylipäätään koko elokuvan tunnelma on tällä kertaa heti alusta lähtien toimivaa.
Francis Lawrence ohjaa näyttelijöitä selkeästi paremmin kuin Gary Ross ensimmäisessä osassa. Jennifer on ensimmäisen osan jälkeen ehtinyt ansaitusta voittaa Oscarin Unelmien pelikirjasta ja on tälläkin kertaa elokuvan keskeisin hahmo, johon teinitytöt voivat samaistua. Jenniferin lisäksi ensimmäisessä osassa näytelleistä mukana ovat myös Josh Hutcherson, Donald Sutherland, Liam Hemsworth, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Stanley Tucci, Toby Jones, Lenny Kravitz, Paula Malcomson ja Willow Shields. Uusia hahmoja esittävät Philip Seymour Hoffman, Sam Claflin, Jeffrey Wright, Amanda Plummer, Lynn Cohen ja lyhyen alastonkohtauksenkin tekevä Jena Malone.

Nälkäpeli: Vihan liekit sai Suomessa ensi-iltansa jo kaksi päivää ennen Yhdysvaltoja. Kävin katsomassa elokuvan 21. marraskuuta Lahdessa, jossa päiväesityksen yleisö oli pääasiassa nuoria naisia tai tyttöjä. Hyvin tuntuu siis kohdeyleisö löytäneen elokuvan. Kassatuloja elokuva keräsi jo muutamien päivien aikana yli 57 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti ja viikonloppuna yksistään Yhdysvalloissa elokuvan uskotaan keräävän noin 160-170 miljoonaa dollaria. Kokonaistulojen voisi siis veikata nousevan reilusti yli 700 miljoonan dollarin jos hyvin käy. Jatko-osia on joka tapauksessa tulossa vielä kaksi, Nälkäpeli-kirjasarjan viimeinen osa Matkijanärhi on nimittäin jaettu kahdeksi osaksi. Nälkäpeli: Matkijanärhi, Osa 1 saa ensi-iltansa 21. marraskuuta 2014 ja Nälkäpeli: Matkijanärhi, Osa 2 saa ensi-iltansa 20. marraskuuta 2015.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Traileri: X-Men: Days of Future Past

Bryan Singerin ohjaamasta X-Men: Days of Future Pastista on julkaistu ensimmäinen traileri. Tunnettuja näyttelijöitä on niin paljon ettei jaksa tähän edes luetella. Kyllähän tämä on nähtävä.

perjantai 28. joulukuuta 2012

House at the End of the Street


House at the End of the Street (2012)
Ohjaus: Mark Tonderai
Käsikirjoitus: David Loucka
Näyttelijät: Jennifer Lawrence, Max Thieriot, Elisabeth Shue, Gil Bellows, Nolan Gerard Funk, Eva Link, Allie MacDonald, Jordan Hayes, Krista Bridges, James Thomas
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 296
Pisteet: **
Jennifer Lawrencen hölskyvät tissit.
Rokkarimiehestään hiljattain eronnut lääkäri Sarah (Elisabeth Shue) muuttaa tyttärensä Elissan (Jennifer Lawrence) kanssa pikkukylään, josta saavat unelmakodin edullisesti. Edullisuus johtuu naapuritalosta, jossa Carrie-Anne niminen tytär murhasi vanhempansa neljä vuotta aiemmin ja katosi sitten. Huhutaankin että Carrie-Anne asustaa lähimetsässä. Nykyään talossa asustaa perheen poika Ryan (Max Thieriot), joka ei juuri kylällä liikuskele koska asukkaat pitävät myös häntä friikkinä. Elissa tutustuu Ryaniin ja pian heistä tuleekin pari Sarahin vastustuksesta huolimatta. Ryanin ja talon järkyttävät salaisuudet alkavat kuitenkin paljastua kireissä t-paidoissa viihtyvälle hikiselle Elissalle.
Melkoisen heikko kauhutrilleri. Loppuylläri oli kohtuu kekseliäs, mutta aika kehnosti toteutettu. Oikeastaan koko elokuva tuntui siltä kuin siitä puuttuisi kokonaan pointti. Aiemmin vain yhden halpisleffan ohjannut Mark Tonderai ei tunnu osaavan tehdä oikein minkäänlaista jännitystä. Syy miksi elokuva oltiin tehty löytyi tuottajana toimineesta ja elokuvan juonen keksineestä Jonathan Mostowista, joka tunnetaan parhaiten Terminator 3: Koneiden kapinan ohjaajana. Ja miltei ainut syy miksi elokuva on päätynyt teatterilevitykseen löytyy Jennifer Lawrencen mukanaolosta. Neitonen on yksi tämän hetken kuumimmista naisnäyttelijöistä Hollywoodissa, joten tälläinen melko huonokin elokuva saa siksi varsin paljon näkyvyyttä. Enpä suosittele katsottavaksi.

perjantai 31. elokuuta 2012

Naisnäyttelijöitä joita panisin: F-J


Elintärkeä listaus jatkukoon. Naiset ovat edelleen aakkosjärjestyksessä etunimien mukaan. Kuolleet ja jo vähän turhan vanhoiksi käyneet naisnäyttelijät olen jättänyt suosiolla pois. Melko loputon listasta tulisi, joten olen keskittynyt lähinnä länsimaisiin naisnäyttelijöihin.

Listalle pääsystä ei voi valittaa, eikä siltä pääse pois, paitsi hakeutumalla "Naisnäyttelijöitä joita olen pannut"-listalle.

Saatan tehdä lisäyksiä mikäli joku tärkeä on unohtunut.
Lisätty: Hannah Murray

F-J:

Famke Janssen
Mistä jäänyt mieleen: 007 ja kultainen silmä, Deep Rising, Rounders – Ässä hihassa, Kauhun oppitunnit, Pahuuden kartano, X-Men-elokuvat, I Spy, Taken

Gemma Arterton
Mistä jäänyt mieleen: 007 Quantum of Solace, Merirosvoradio, The Disappearance of Alice Creed, Titaanien taistelu, Prince of Persia: The Sand of Time, Tamara Drewe

Gillian Chung
Mistä jäänyt mieleen: Colour of the Truth, The Twins Effect, Fantasia, Protege de la Rose Noire, Moving Targets, The Twins Effect II, House of Fury, Twins Mission

Gina Gershon
Mistä jäänyt mieleen: Punainen vaara, Katujen laki, Showgirls, Bound, Face/off – kahdet kasvot, The Insider – Sisäpiirissä, Driven

Gina Philips
Mistä jäänyt mieleen: Jeepers Creepers, Dead & Breakfast, Hijacked

Ginnifer Goodwin
Mistä jäänyt mieleen: Mona Lisa Smile, Walk the Line, Big Love, Rakkaus lainassa

Grace Park
Mistä jäänyt mieleen: Taisteluplaneetta Galactica, Raja – the Border

Gwyneth Paltrow
Mistä jäänyt mieleen: Hook – Kapteeni Koukku, Seitsemän, Emma, Täydellinen murha, Rakastunut Shakespeare, Lahjakas herra Ripley, Huippunäkymät, Sky Captain and the World of Tomorrow, Iron Man-elokuvat, Country Strong, Tartunta, The Avengers

Hanna Mangan Lawrence
Mistä jäänyt mieleen: Spartacus, X

Hannah Murray
Mistä jäänyt mieleen: Skins – Liekeissä, Game of Thrones


Harumi Inoue
Mistä jäänyt mieleen: Freeze Me

Hayden Panettiere
Mistä jäänyt mieleen: Heroes, Anna palaa 3, I Love You, Beth Cooper, Scream 4

Heather Graham
Mistä jäänyt mieleen: Drugstore Cowboy, Twin Peaks, Twin Peaks – tuli kulje kanssani, Boogie Nights, Scream 2, Lost in space – matkalla avaruuteen, Austin Powers – agentti joka tuuppasi minua, Koukkusormi, From Hell, Pimeyden syli, Tuho-osasto, Kauhea kankkunen, Viiden päivän sota

Hilary Duff
Mistä jäänyt mieleen: Lizzie McGuire, Villi tusina, War, Inc.

Holly Valance
Mistä jäänyt mieleen: Entourage, Dead or Alive, Pako, Taken

Iina Kuustonen
Mistä jäänyt mieleen: Suojelijat, Putous, Vares – Pahan suudelma, Helsingin herra

Irina Björklund
Mistä jäänyt mieleen: Rukajärven tie, Lapin kullan kimallus, Levottomat, Minä ja Morrison, Vieraalla maalla, The American, Harjunpää ja pahan pappi

Isla Fisher
Mistä jäänyt mieleen: Kuokkavieraat, Hot Rod, Polttarittaret

Jaime Bergman
Mistä jäänyt mieleen: Rantojen kunkku

Jamie Chung
Mistä jäänyt mieleen: Voitte suudella sulhasta, Sorority Row, Sucker Punch, Kauhea kankkunen 2

Jamie-Lynn Sigler
Mistä jäänyt mieleen: Sopranos, Haaksirikkohuijaus, Entourage

Jena Malone
Mistä jäänyt mieleen: Ensimmäinen yhteys, Rakkaudesta peliin, Donnie Darko, Hitler – pahuuden nousu, Saved!, Ylpeys & ennakkoluulo, Erämaan armoille, Sucker Punch

Jenna Elfman
Mistä jäänyt mieleen: Dharma & Greg, Edtv, Kovan onnen kundi, Miehen puolikkaat

Jenni Banerjee
Mistä jäänyt mieleen: Pahat pojat, Hymypoika, Harjunpää ja pahan pappi

Jennifer Aniston
Mistä jäänyt mieleen: Frendit, Kiltti tyttö, Bruce – taivaanlahja, Polly tuli kuvioihin, Houkutus, The Break-up, Marley & Me, Exän jäljillä, Vaihtamalla paranee, Just Go with It, Kaameat pomot, Wanderlust

Jennifer Carpenter
Mistä jäänyt mieleen: Dexter, Karanteeni, Seeking Justice

Jennifer Connelly
Mistä jäänyt mieleen: Once Upon a Time in America – suuri gangsterisota, Phenomena, Labyrintti, Rocketeer, Mulhollandin putous, Dark City, Unelmien sielunmessu, Kaunis mieli, Hulk, Tumma vesi, Blood Diamond – Veritimantti, Päivä jona maailma pysähtyi

Jennifer Esposito
Mistä jäänyt mieleen: Spin City, Tiedän yhä mitä teit viime kesänä, Crash, Taxi

Jennifer Finnigan
Mistä jäänyt mieleen: Kauniit ja rohkeat, Kodinpuolustaja

Jennifer Lawrence
Mistä jäänyt mieleen: Winter's Bone, Majava, X-Men: First Class, Nälkäpeli

Jennifer Lopez
Mitä jäänyt mieleen: Junakytät, Verta ja viiniä, Selena, Anakonda, U-käännös helvettiin, Mieletön juttu, Häät mielessä, Viimeiseen pisaraan, Unelmien Manhattan, Saanko luvan?, Anoppi on pahin, Kesken jäänyt elämä

Jennifer Love Hewitt
Mistä jäänyt mieleen: Viiden juttu, Tiedän mitä teit viime kesänä, Tiedän yhä mitä teit viime kesänä, Sydäntenmurskaajat, Smokkimies, Karvinen-elokuvat, Aavekuiskaaja

Jennifer Morrison
Mistä jäänyt mieleen: Urban Legends – Kauhutarinoita 2, Dawson's Creek, House, Mr. & Mrs. Smith, Star Trek, Warrior

Jessica Alba
Mistä jäänyt mieleen: Flipper, Levottomat kädet, Dark Angel, Honey, Sin City, Fantastic Four-elokuvat, Pinnan alla, Machete

Jessica Biel
Mistä jäänyt mieleen: Seitsemäs taivas, Fuck the Rules, Texasin moottorisahamurhat, Blade: Trinity, Stealth, Silmänkääntäjä, Next, Voitte suudella sulhasta, The A-Team

Jessica Chastain
Mistä jäänyt mieleen: The Debt, Take Shelter, The Tree of Life, Piiat

Jessica Simpson
Mistä jäänyt mieleen: 70's Show, The Dukes of Hazzard, The Love Guru

Jewel Staite
Mistä jäänyt mieleen: Serenity

Jill Hennessy
Mistä jäänyt mieleen: RocoCop 3, Kova laki, Yli synkän virran, Exit Wounds, Las Vegas

Jordana Breswster
Mistä jäänyt mieleen: Kauhun oppitunnit, Hurjapäät, D.E.B.S., Teksasin moottorisahamurhaaja – pahan alku, Fast & Furious, Fast Five

Julianne Hough
Mistä jäänyt mieleen: Burleski, Footloose

Julianne Moore
Mistä jäänyt mieleen: Käsi joka kehtoa keinuttaa, Benny & Joon, Takaa-ajettu, Yhdeksän kuukautta, Ammattitappajat, Vuodet Picasson kanssa, Kadonnut maailma: Jurassic Park, Boogie Nights, The Big Lebowski, Psycho, Magnolia, Hannibal, Evoluutio, Ihmisen pojat, Next, Blindness, Eagle Eye, Shelter, The Kids Are All Right, Hölmö hullu rakkaus

Julia Stiles
Mistä jäänyt mieleen: Pahan oma, 10 Things I Hate About You, Save the Last Dance, Medusan verkko, Mona Lisa Smile, Minä ja prinssi, Medusan sinetti, Dexter

Julie Benz
Mistä jäänyt mieleen: Elämä on ihanaa, Buffy, vampyyrintappaja, Roswell, Angel, Dexter, Rambo, Saw V, Punisher: War Zone

Juno Temple
Mistä jäänyt mieleen: Sovitus, Wild Child, Year one – kaiken alku, Viattomuuden uhrit, Kolme muskettisoturia, Yön Ritarin paluu

Jatkuu...