perjantai 21. lokakuuta 2011

The Tree of Life


339. Terrence Malick: The Tree of Life **
Stanley Kubrickin 2001: A Space Odyssey on selkeästi ollut esikuvana Terence Malickin The Tree of Lifelle. Terence ei vain satu olemaan Kubrickin kaltainen mestari, vaan lähinnä tekotaiteellinen tunari. Parhaimmillaan mies on silloin kun kuvattavana on selkeä juoni hahmoineen ja tapahtumineen. Huonoimmillaan mies tekee tylsää, turhanpäiväistä höpinää runoineen ja dialogeineen. Malickin edellinen elokuva, vuonna 2005 valmistunut The New World oli selkeästi miehen parhaimpia teoksia, sillä mukana oli kohtuullisen selkeä juoni ja kiinnostavat hahmot.
Tässä The Tree of Lifessa kerrotaan 50-luvulla Teksasissa asuvasta kolmilapsisesta perheestä. Aluksi juonesta ei ollut mitään tietoa, lähinnä seurattiin kuinka näyttelijät höpisevät hölmöjä ja näytettiin avaruutta, vedenalaista elämää, dinosauruksia ja tulivuoria. Mikäli tämä sama meno olisi jatkunut läpi elokuvan, olisin varmaankin lopettanut katsomisen, mutta onneksi juonikin pääsi lopulta käyntiin. Perheen vanhimmalla pojalla, Jackilla (Hunter McCracken) on huono suhde liian tiukkaan isäänsä (Brad Pitt), joka kasvattaa poikansa oppimaan ettei elämä tule olemaan helppoa. Äiti (Jessica Chastain) taas on kaikin puolin täydellinen. Lopulta juoni ei kuitenkaan kerro mistään mitään, jotain yritettiin sanoa veljen kuolemasta, mutta ainakaan minulle sanoma ei auennut. Sean Penn laahusteli aikuisena Jackina aavikolla etsiskellen jotain ja kulki kaiketi vertauskuvallisen oven lävitse. Eli loppu oli jälleen sitä samaa paskaa mitä oli alkukin.
Kuvaukseltaan The Tree of Life on Malickille tyypilliseen tapaan hienoa katsottavaa. Se onkin miltei aunut syy miksi elokuva kannattaa katsoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti