sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Elokuvatirkistelijä 1v

Elokuvatirkistelijä-leffablogi sai alkunsa tasan vuosi sitten, jolloin arvostelin ensimmäisenä zombielokuvan The Dead. Sen jälkeen olen hieman muuttanut arvostelujen sisältöä ja myös blogin ulkoasua. Blogissa on vierailtu vuoden aikana lähes 56,000 kertaa (mahdollisesti tuo lukema menee tänään jo rikki) mikä on varsin iso lukema suomenkieliselle elokuvablogille.

Suurin osa kävijöistä on ollut Suomesta, loput Yhdysvalloista, Saksasta, Venäjältä, Ruotsista, Britanniasta, Ranskasta, Alankomaista, Kanadasta ja Sloveniasta. Aktiivisia lukijoita on kertynyt myös ihan kiitettävä määrä. Jos verrataan luetuimpiin suomalaisblogeihin, niin kävijämäärä on kuitenkin todella mitätön. Muotijutut kiinnostaa blogilukijoita enemmän kuin elokuvat.

Alla listaus luetuimmista blogiteksteistä vuoden ajalta:
Vares - Pahan suudelma
Act of Valor
The Awakening
Berlin 36
God Bless America
Vares - Huhtikuun tytöt
The Rum Diary
Ten Inch Hero
Tyttöjen välisestä ystävyydestä
Take Shelter

Kommentteja lukisin mieluusti enemmän ja otan vastaan myös toiveita ja parannusehdotuksia blogiin liittyen. Kirjoitan blogia anonyymisti koska haluan ilmaista asiat mahdollisimman vapaasti. Naisnäyttelijöitä joita panisin kaltaisia listauksia on siten helpompi kirjoittaa. Pervomman sisällön laitoin kuitenkin jo blogin aloittamisesta lähtien suosiolla takaikkunan puolelle. Välillä tosin tännekin eksyy muutamia paljastavampia kuvia.

Mainoksia blogista ei juurikaan löydy. Tähän mennessä olen lisännyt kolmeen blogitekstiin maksettuja mainoslinkkejä, joista olen siis saanut hieman tuloja. Jonkun lukemista haittaamattoman elokuviin liittyvän mainosbannerin voisin kyllä vallan hyvin lisätä blogin sivulaitaan jos joku sellaista ehdottaisi. Kaikki blogista löytyvät linkit ovat täysin turvallisia klikata, myös ne maksetut mainoslinkit. Eivät kuitenkaan välttämättä työturvallisia, varsinkaan takaikkunan puolella.

Elokuvatirkistelijä-leffablogi jatkuu ainakin toistaiseksi entiseen malliin. Jotain muutoksia saattaa olla luvassa tulevaisuudessa.

6 kommenttia:

  1. Kiitos blogista ja onnea seuraavallekin vuodelle!
    Olisiko teknisesti mahdollista saada blogin yläbannerikuvaan elokuvatunniste? Monesti kuvat ovat leffoista, jotka _melkein_ (vaan en ihan) tunnistan, ja jää kiusaamaan kun ei selviä mistä on kyse. Tai mahdollisesti en vain hoksaa mistä tämä tieto löytyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Klikkaapas bannerikuvan kohdalla hiiren oikeata korvaa ja valitse "tallenna kuva nimellä..." kohta (näin ainakin Windows-koneissa), josta näet bannerin tiedostonimen josta selviää myös kyseessä olevan elokuvan nimi. Täytyy katsoa jos lisäisin tulevaisuudessa nimen johonkin reunaan ilman että häiritsee itse kuvaa.

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut blogin merkkipäivän johdosta.

    VastaaPoista