Kari-gurashi no
Arietti (Kätkijät/The Secret World of Arrietty/Arrietty the
Borrower) (2010)
Ohjaus:
Hiromasa Yonebayashi
Käsikirjoitus:
Hayao Miyazaki, Keiko Niwa
Äänirooleissa:
Mirai Shida, Ryûnosuke Kamiki, Shinobu Ohtake, Keiko Takashita,
Tatsuya Fujiwara, Tomokazu Miura, Kirin Kiki, Dale Sison
Vuonna 2011
katsottu elokuva nro: 410
Pisteet:
****½
14-vuotias
peukaloistyttö Arietta (ääniroolissa Mirai Shida) asustelee
äitinsä ja isänsä kanssa Japanilaisella pientaloalueella
sijaitsevan vanhan talon lattialautojen alla, jossa heillä on
turvallinen koti lähes kaikilla mukavuuksilla. Arietta pääsee
isänsä mukaan öiselle lainausmatkalle, he nimittäin eivät
suinkaan varastele, vaan lainaavat kaikenlaista pientä jota ihmiset
eivät kaipaa tai huomaa kadonneeksi, kuten sokerinpaloja ja
nenäliinoja. Arietta sattuu kohtaamaan ihmisen, sairaan pojan, jonka
kanssa solmii ystävyyden, vaikkei saisi koskaan näyttäytyä
ihmisille. Ystävyyden seurauksena Arietta perheineen joutuu vaaraan
ja heidän on alettava suunnitella muuttoa.
Hayao Miyazaki
suunnitteli jo 40 vuotta sitten Mary Nortonin Kätkijät-kirjojen
pohjalta animea, mutta valmista tuli vasta vuonna 2010, kun
ensi-iltansa sai Miyazakin yhdessä Keiko Niwan kanssa
käsikirjoittama ja Miyazakin aiempia animeita animoineen Hiromasa
Yonebayashin ensiohjaus Kari-gurashi no Arietti, eli Kätkijät.
Suomessa elokuva pääsi elokuvateattereihin asti vasta vuonna 2011
ja Yhdysvalloissa ensi-ilta on vasta 17. helmikuuta 2012. Lopputulos
on erinomaisen kaunis anime, joka saa hyvälle tuulelle. Ensikertaa
ohjaamassa ollut Hiromasa kysyi aluksi paljon neuvoja Miyazakilta,
mutta uskaltautui lopulta tekemään elokuvaa aivan yksinään, aivan
kuten Ariettan hahmokin joutuu kohtaamaan kotinsa ulkopuolisen
maailman ilman vanhempiensa turvaa. Tämä näkyy hienosti elokuvan
tunnelmassa, vaikka toki on selvää, että Miyazaki oli vahvasti
tekemässä elokuvaa Hiromasan kanssa.
Arietta on hahmona
valloittava, paljon elävämmän oloinen kuin monet oikeiden ihmisten
näyttelemät hahmot. Kaikki liikkeet ja pienetkin eleet tulevat
hahmosta paremmin ilmi. Elokuvasta löytyy lukuisia kohtauksia,
joissa on taianomaista tunnelmaa, kuten kohtaus, jossa Arietta ottaa
käsiinsä pienen kovakuoriaisen, joka menee palloksi. Vanhan talon
rakenteissa kulkevat peukaloiset ovat rakentaneet avukseen
kulkureittejä mm. nauloista ja nitomanastoista ja käyttävät
kulkiessaan apunaan köysiä ja korvakoruja. Näitä pieniä
yksityiskohtia jää ihailemaan kerta toisensa perään. Mitään
nopeatempoista toimintaa on turha odottaa, sillä elokuva on melko
hitaasti eteenpäin liikkuva ja usein jäädään ihailemaan asioita
pitkäänkin. Ehkäpä senkin takia elokuvaa jää katsoa tapittamaan
kun vastaavaa tunnelmaa ei hirveästi muualla näe. Toki elokuvassa
riittää vauhtiakin, mutta ei sellaista tyypillistä nykyelokuvissa
olevaa vauhtia, josta ei saa mitään selvää. Äänimaailma on myös
hienosti rakennettu tukemaan tunnelmaa.
Studio Ghiblin
sisällä on käynnissä sukupolvenvaihdos. Hayao Miyazakin poika
Goro Miyazaki ei ole vielä isänsä saappaita onnistunut täyttämään
ohjauksillaan Maameren tarinoita ja tänä vuonna valmistuneella
elokuvalla Kokuriko-zaka kara. En ole niitä itse vielä nähnyt,
mutta menestys ei siis ole ollut isän elokuvien veroista. Hiromasa
Yonebayashi sen sijaan lunasti heti paikkansa tällä elokuvallaan,
joten Ghiblin tulevaisuus ei ole mitenkään hukassa. Varmasti
studion sisältä löytyy muitakin tekijöitä, joiden käsistä
syntyy vähintään yhtä hyvää jälkeä. Hayao Miyazaki on itse
ohjaamassa vielä ainakin yhden animen, jatko-osan Porco Rossolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti