Jian hu nu xia Qiu Jin (The Woman
Knight of Mirror Lake) (2011)
Ohjaus: Herman Yau
Käsikirjoitus: Erica Lee
Näyttelijät: Huang Yi, Dennis
To, Anthony Wong, Kevin Cheng, Rose Chan, Pat Ha, Lam Suet, Xiong
Xin Xin, To Yu-Hang, Lau Siu-Ming
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro:
162
Pisteet: ****½
Erinomainen tositapahtumiin pohjautuva
martial arts-draama kiinalaisesta runoilijasta ja vapaustaistelija
Qiu Jinistä.
Eletään Qing-dynastian viimeisiä
aikoja 1900-luvun alussa. Vapaustaistelija Qiu Jin (Huang Yi) jää
kiinni taisteltuaan urheasti Ao Fengiä (Xiong Xin Xin) ja tämän
johtamia armeijan joukkoja vastaan. Mantsuvirkamies Li (Anthony Wong)
saa estettyä Qiun teloituksen määräämällä tämän
kuulusteltavaksi. Qiuta sympatiseeraava Li tuntee hänet ennen
kaikkea runoistaan, joita Qiu kirjoitti jo lapsesta lähtien. Qiu
alkaakin muistella elämäänsä vankeudessa ollessaan. Hän varttui
tuon ajan perinteisessä perheessä, jossa tytöt opetettiin pienistä
pitäen alistumaan miesten tahtoon. Hänen isänsä kuitenkin salli
Qiulle vapauksia ja opetti tämän lukemaan, kirjoittamaan ja
harjoittamaan taistelulajeja. Perinteet velvoittivat Qiun kuitenkin
menemään järjestetysti naimisiin Ting-junin (Kevin Cheng) kanssa
ja saamaan lapsia. Naisten oikeuksien ajaminen vei hänet kuitenkin
opiskelemaan Japaniin, jossa tasa-arvo oli jo paremmin käytössä.
Samalla hän tutustui vallankumouksellisia johtavaan Xu Xiliniin
(Dennis To), jonka joukkoihin liittyi kukistaakseen kansaa sortavan
Qing-dynastian.
Qiu Jin oli todellakin tunnettu
kiinalainen vapaustaistelija, joka syntyi vuonna 1875 ja koulutti
1900-luvun alussa vallankumouksellisia taistelemaan Qing-dynastian
joukkoja vastaan. Hän jäi myös kiinni, mutta enpä kerrokaan tämän
enempää hänen kohtalostaan. Sen voi selvittää itse katsomalla
tämän hienon elokuvan, jonka ohjauksesta vastaa hieman yllättäen
parhaiten sairaista eksploitaatioelokuvistaan The Untold Story ja
Ebola Syndrome tunnettu Herman Yau. Viime vuosina Herman on siirtynyt
tekemään tälläisiä vakavammin otettavia draamoja. Ei ihan heti
uskoisi miehestä, jonka elokuvissa mm. raiskataan naisia, tapetaan
vanhuksia ja lapsia, syödään ihmislihaa, juodaan kusta ja
syljetään ebola-virusta ohikulkijoiden päälle. Mutta niin vain
Herman tekee nykyään näköjään oikeastaan niitä parhaita Hong
Kong elokuvia ainakin tämän perusteella ja näyttää vaikkapa Tsui
Harkille mallia miten homma tehdään kunnolla. 90-luvullahan Tsui
Hark nimenomaan vastasi laadukkaista martial arts-draamoista, mutta
tekee nykyään aika heikkotasoisia ja surkeilla tehosteilla
pilattuja kökköyksiä. Muutama poikkeus tosin onneksi löytyy
niidenkin joukosta. Mutta Hermanille vaan kaikki kunnia tästä ja
toivottavasti saa vapaat kädet seuraavien elokuvien parissa. En
tosin tarkoita sitäkään, etteikö Hermanin 90-luvun ohjaukset
olisi hyviä, päinvastoin, nehän olivat todella loistavaa
katsottavaa kaikessa sairaudessaan. Mutta mies on selkeästi myös
kehittynyt elokuvantekijänä niistä ajoista.
Elokuvan kuvaus on mukavan jämäkkää
ja värimäärittely on tehty huolella. Voisi jopa sanoa että
parasta kuvausta mitä Hong Kong elokuvissa on nähty noin
viidentoista vuoden sisällä. Tai parhaiden kuvausten joukkoon
kuuluvaa ainakin. Lavastus ja puvustus ovat myös onnistuneita.
Näyttelijät on valittu hyvin rooleihinsa. Etenkin Huang Yi osoittaa
olevansa yksi tämän hetken parhaimmista naisnäyttelijöistä
Kiinassa. Dennis To oli myös erinomainen rillipäisenä Xu Xilinä,
jonka jalka nousee mukavasti taistelukohtauksissa. Muut näyttelijät
jäivät vähän enemmän sivuhahmoiksi, mutta ei heistä mitään
pahaa sanottavaa kyllä keksi. Oli myös hienoa nähdä Xiong Xin Xin
jälleen pahisroolissa. Toimintakoreografiasta vastasi Tony Leung
Chiu-Hung, joka on tehnyt loistavaa jälkeä. Tuli 90-luvun parhaat
mättöleffat mieleen. Tätä uskaltaa verrata jopa Jet Lin
tähdittämään legendaariseen Fist of Legendiin, jossa oli hieman
samankaltainen juonikuvio. Juonen osalta tämä ei toiminut tosin
aivan yhtä hyvin, eikä taistelukohtauksetkaan niin loistavia olleet
kuin siinä. Mutta verrata uskaltaa siis, mikä on jo aika kova
juttu. Hyvät mättöleffat ovat olleet todella vähissä viime
vuosina ja aina hienoa, kun joku nousee muiden yläpuolelle. Erica
Leen kirjoittamassa kässärissä olisi ollut hivenen hiomista,
etenkin aivan lopusta jäi hivenen laimea maku, mutta muutoin kyllä
erinomaista työtä senkin osalta. Suosittelen ehdottomasti
katsottavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti