perjantai 26. lokakuuta 2012

"I'll be back" – Arnold Schwarzeneggerin paluu valkokankaalle


Arnold Schwarzeneggerin kuvernööripesti päättyi tammikuussa 2011 ja mies alkoi heti neuvotella uusista elokuvaprojekteista. Vuonna 2010 vielä kuvernöörinä ollessaan Arnold ehti tosin jo näytellä pienen cameoroolin Sylvester Stallonen tähdittämässä toimintaelokuvassa The Expendables, jossa nähtiin myös Bruce Willis. Vaikka kolmikon yhteinen kohtaus oli lopulta melkoisen väkisin tehty, tehtiin siinä elokuvahistoriaa kun kolme 80-luvun isointa toimintatähteä vihdoin esiintyivät samassa elokuvassa. Vuonna 2003 edellisen pääosaroolinsa Terminator 3: koneiden kapinassa tehneelle Arnoldille tarjottiin välittömästi useita elokuvaprojekteja, joiden joukossa oli mm. jatko-osat elokuville Terminator - Tuhoaja, Predator - Saalistaja ja Juokse tai kuole. Yhtenä vaihtoehtona oli myös toisen maailmansodan aikainen toimintadraama With Wings as Eagles, joka perustuisi tositapahtumiin. Saman vuoden toukokuussa kaikki elokuvaprojektit pistettiin kuitenkin jäihin, kun paljastui että Arnold oli saanut vuonna 1997 lapsen kotiapulaisensa kanssa. Arnold erosi samalla pitkäaikaisesta vaimostaan Maria Shiveristä.


Paluu elokuviin oli kuitenkin vahvasti Arnoldin mielessä ja heinäkuussa 2011 hän ilmoittikin näyttelevänsä pääosaa elokuvassa The Last Stand, joka saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa tammikuussa 2013. Kim Jee-woonin ohjaamassa elokuvassa Arnold esittää Meksikon rajaseudun sheriffiä, joka aikoo pysäyttää rajan yli pyrkivän huumekartellin. Elokuvassa näyttelevät myös Rodrigo Santoro, Genesis Rodriguez, Jaimie Alexander, Forest Whitaker, Johnny Knoxville, Harry Dean Stanton ja Peter Stormare. Elokuva kuvattiin loppuvuodesta 2011. Sitä ennen Arnold ehti kuvata myös osuutensa The Expendables 2 elokuvaan, jossa hänellä oli tällä kertaa Bruce Willisin kanssa edellistä osaa hieman suurempi rooli. Mukaan saatiin myös kasaritoimintatähti Chuck Norris ja 90-luvulla uransa huipulla ollut toimintatähti Jean-Claude Van Damme. Sylvester Stallonen tähdittämä elokuva sai ensi-iltansa elokuussa 2012 ja menestyi jälleen sen verran hyvin että kolmas osakin on jo varmistunut. Arnoldin ja Bruce Willisin mukanaolo lienee siinäkin melkoisen varmaa ja myös Van Damme saatetaan nähdä jälleen ottamassa yhteen Stallonen kanssa. Chuck Norrisin sijaan mukaan on mahdollisesti tulossa Clint Eastwood, Harrison Ford, Wesley Snipes ja Steven Seagal, tai ainakin joku tai jotkut heistä.


The Expendables 2:sen jälkeen Arnold siirtyi siis kuvaamaan The Last Standia ja Sylvester Stallone puolestaan oli vielä kiireinen Walter Hillin ohjaaman Bullet to the Headin parissa vaikkakin sen pääkuvaukset taidettiin tehdä jo loppukesästä. Niiden jälkeen kaksikko kävi välillä leikkauttamassa kipeiksi käyneitä olkapäitään ja otattivat yhteiskuvankin kun sattuivat olemaan samassa sairaalassa yhtä aikaa. Keväällä 2012 kaksikko alkoi kuvaamaan ensimmäistä yhteistä elokuvaa jossa esittävät pääosia. Ruotsalaisohjaaja Mikael Håfströmin ohjaama The Tomb – pako helvetistä saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa syyskuussa 2013. Sylvester esittää elokuvassa huippuvartioidun vankilan suunnittelijaa, joka joutuu väärin syytöksin omaan luomukseensa. Arnold taas esittää toista vankia ja yhdessä he alkavat suunnitella pakoa. Muissa rooleissa nähdään Jim Caviezel, Vinnie Jones, Amy Ryan, Vincent D'Onorfio, 50 Cent ja Sam Neill. Kuvaukset tehtiin keväällä 2012 ja Arnold kasvatti roolia varten parran ja viikset. Ikäänsäkään hän ei enää peittele, sillä antoi harmaantunen värin näkyä niin hiuksissa kuin parrassa ja viiksissäänkin. Sen jälkeen Arnoldin ja Sylvesterin tiet ovat taas erkaantuneet, mutta palanevat siis yhteiseen elokuvaan jälleen The Expendables 3:sen myötä ja mahdollisesti vielä jonkun muunkin elokuvan yhteydessä. Ystäviä he ovat toki vapaa-ajallaankin ja näkevät toisiaan aina kun kiireiltään ehtivät.

Arnold Schwarzenegger ja Sylvester Stallone olkapääleikkauksessa
The Tomb - pako helvetistä
Parasta aikaa Arnold kuvaa vuonna 2013 valmistuvaa Ten elokuvaa, jossa huumepoliisin eliittiryhmä ryöstää huumekartellin rahat ja huomaavat pian kuolevansa yksitellen. Arnold esittää David Ayerin ohjaamassa elokuvassa ilmeisesti ryhmän johtajaa. Muissa rooleissa nähdään Malin Akerman, Sam Worthington, Joe Manganiello, Josh Holloway, Harold Parrineau, Olivia Williams ja Terrence Howard. Tenin jälkeen Arnold nähdään ainakin elokuvissa Unknown Soldier ja Identtiset kolmoset. Ensinmainitun ohjaavat Mike McCoy ja Scott Waugh, jotka vastasivat Act of Valorin ohjaamisesta. Elokuva valmistunee näillä näkymin vasta vuonna 2015, sillä kuvauksia ei päästykään tekemään vielä tänä kesänä kuten oli alunperin tarkoitus. Identtiset kolmoset taas on jatko-osa Identtiset kaksoset elokuvalle, jossa Arnold sai tietää hänellä olevan kaksoisveli jota esitti pienikokoinen Danny DeVito. Toisessa osassa selviää että heitä onkin kolme veljestä ja kolmatta esittää mustaihoinen Eddie Murphy. Melkoisen älyvapaata menoa siis jälleen luvassa. Ohjauksesta vastaa Identtiset kaksoset ohjannut Ivan Reitman. Valmistusmisajankohdasta ei ole vielä tietoa. Tuoreen uutisen mukaan Arnold tullaa näkemään myös elokuvassa The Legend of Conan, jossa palaa Conan barbaarin rooliin. Elokuva tulee olemaan jatkoa alkuperäiselle Conan Barbaarille ja jättää jatko-osa Conan Hävittäjän ja melko tuoreen uusintaversio Conan the Barbarianin kokonaan huomioimatta. Arnoldhan suunnitteli pitkään alkuperäisen Conan Barbaarin ohjanneen John Miliuksen kanssa jatko-osaa King Conan, mutteivat saaneet sitä koskaan tuotantoon asti. The Legend of Conanin pitäisi valmistua jo vuonna 2014.

Ten
Arnoldin elokuvaura on siis jatkumassa ja on melko varmaa että se tulee jatkumaan vielä melkoisen monta vuotta nyt kun mies on päässyt kunnolla vauhtiin. Vielä on epäselvää tullaanko Arnold näkemään vielä Terminaattorin roolissa viidennessä Terminator-elokuvassa, mutta jos veikata pitää, niin pistäisin kyllä rahani likoon sen puolesta että tullaan. I'll be back.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti