Temple Grandin

Temple Grandin (2010)

Ohjaus: Mick Jackson

Käsikirjoitus: Christopher Monger, Marritt Johnson

Näyttelijät: Claire Danes, Julia Ormond, David Strathairn, Catherine O'Hara, Stephanie Faracy, Barry Tubb, Melissa Farman, Jenna Hughes

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 181

http://www.imdb.com/title/tt1278469/

Pisteet: *****

Eletään 60-lukua Yhdysvalloissa. Temple Grandin (Claire Danes) saapuu kesäksi tätinsä Annin (Catherine O'Hara) luokse karjatilalle. Autistinen Temple inhoaa koskettelua ja halauksia ja pysyttelee ihmisten sijaan mieluummin eläinten parissa, etenkin lehmien, joiden käytöstä alkaa tutkimaan. Kuvina kaiken näkevä ja muistava Temple kiinnostuu myös karjan käsittelypilttuusta, jossa lehmä saadaan rauhoittumaan ikään kuin halaamalla sitä mekaanisesti. Eräänä päivänä paniikkikohtauksen saatuaan Temple kokeilee itse laitteen toimivuutta ja huomaa sen rauhoittavan myös itseään. Kesän jälkeen on edessä college, joka jo valmiiksi hermostuttaa Templeä. Vasta 4-vuotiaana puhumaan oppinut Temple meinattiin sulkea hoitolaitokseen kun hänet lapsena todettiin autistiseksi, mutta hänen päättäväinen äitinsä Eustacia (Julia Ormond) ei siihen suostunut, vaan pakotti Templen olemaan niin normaali kuin autistinen lapsi vain voi olla. Collegen hektinen elämä ei kuitenkaan sovi Templelle, joten hän rakentaa itselleen käsittelypilttuun, jolla rauhoittaa itseään paniikkikohtauksia saadessaan. Koulu ei moista hökötystä tiloihinsa kuitenkaan salli. Temple pyytää tästä kiivastuneena saada tehdä tutkimuksen käsittelypilttuun toimivuudesta muilla opiskelijoilla. Autisminsa takia, tai paremminkin sen ansiosta, Temple pystyy näkemään asiat erilailla kuin opiskelutoverinsa. Myöhemmin korkeampaa koulutusta suorittaessaan Temple alkaa kehitellä parempia oloja teurastettaviksi joutuville lehmille, mutta vanhoihin tapoihinsa pinttyneet karjafarmarit eivät ihan vähällä moiseen suostu. Päättäväinen Temple ei kuitenkaan aio luovuttaa.

Tositapahtumiin perustuva tv-elokuva vuonna 1947 syntyneestä Temple Grandinista, joka on arvostettu eläintieteen tohtori, eläinkäyttäytymisen konsultti ja autismistaan kertovien omaelämäkerronallisten kirjojen kirjoittaja. Elokuvan kehittely aloitettiin jo 90-luvun lopulla, mutta valmista tuli vasta vuonna 2010, jolloin elokuva esitettiin HBO-kanavalla. Ohjaajaksi pestattiin alunperin vuonna 2002 David O'Russell, joka kuitenkin jätti pestinsä ja tilalle istahti Moises Kaufman, joka ei myöskään viipynyt pallilla kauaa. Lopulta vuonna 2008 L.A. Story, Bodyguard ja Tulivuori elokuvista tunnettu Mick Jackson otti ohjaajantehtävät hoidettavakseen ja kuvaukset saatiin käyntiin. Päärooliin valittiin alusta alkaen Claire Danes, joka esittää muuten melko samanlaista roolia myös tv-sarjassa Homeland. Claire tutki aihetta tarkkaan ennen kuvauksia ja tapasi myös Temple Grandinin, jolta sai jopa halauksen hyväksymisen merkiksi. Claire tekeekin elokuvassa uransa yhden parhaimmista roolisuorituksista, oli jopa vaikea muistaa että kyseessä todellakin oli vain näyttelijä joka esittää Templeä. Jotkut ovat moittineet Clairen olevan roolissa yliampuva, mutta eiköhän parhaiten asiasta tiedä Temple itse, jonka mukaan Clairen tulkinta on todella, todella tarkka. Clairesta ei oltu yritetty tehdä elokuvaan mitään kauniimpaa versiota melko poikamaiselta näyttävästä Templestä, vaan juurikin paikoin poikamaisesti askeltava ja pojalta näyttävä, sanoisinko jopa rumilus. Enkä tarkoita rumilusta pahassa mielessä, sillä meitä ihmisiähän on monen näköisiä, osa vähemmän kauniiksi luokiteltavia. Claire tavoitti tämän "rumuuden" hienosti kasvojen eri ilmeillä ja suun liikkeillä. Autismi puolestaan tulee hyvin ilmi hahmon käytöksestä. Mick Jackson on korostanut sitä puolta kuvaamalla kohtauksia erikoisista kuvakulmista ja jopa kauhuelokuvista tutuilla tyylittelyillä.

Elokuva on palkittu lukuisilla palkinnoilla, kuten Emmyillä ja Kultaisella maapallolla. Leo Trombetta palkittiin ansaitusti parhaasta editoinnista ja Claire Danes vielä ansaitummin parhaasta naisnäyttelijäsuorituksesta. Myös Mick Jackson sai viedä palkintopystin kotiinsa parhaasta ohjauksesta. Sivurooleissa nähdyt Julia Ormond ja Templen tiedeopettajaa esittänyt David Strathairn palkittiin myös sivuosapalkinnoilla, kumpikin ihan syystä. Mainitsemisen arvoinen on myös Catherine O'Hara Templen tädin roolissa, pystiä Catherine ei saanut kun se meni Julia Ormondille. Elokuva on siis täynnä hienoja näyttelijäsuorituksia, tosin Clairen suoritus on selkeästi muiden yläpuolella. Elokuvan juoni välttää hienosti turhanpäiväiset kliseet ja yli-imelyyden. Katsojaa ei pidetä tyhmänä, eikä asioita selitellä liikaa. Autismia käsitellään, ainakin oman käsitykseni mukaan, juuri sellaisena kuin se on. Autistinen ihminen uppoutuu helposti omiin maailmoihinsa eikä välitä juurikaan ympärillä olevista ihmisistä. Lievästä autismista käytetään joskus myös nimitystä Aspergerin oireyhtymä, Yhdysvalloissa on käytössä erikseen syvä ja lievä autismi-nimitykset, joista Temple Grandin kuuluu jälkimmäisiin. Vielä ennen 1980-lukua autistisia pidettiin skitsofreenisinä ja suljettiin useimmiten hoitolaitoksiin. 1960-luvulla keksityn teorian mukaan autismi johtuu siitä, ettei lapsen äiti osoittanut tarpeeksi kiintymystä lastaan kohtaan, esimerkiksi ei halannut tarpeeksi. Teoria on tietysti myöhemmin osoitettu täysin vääräksi. Asiaa käsiteltiin myös tässä elokuvassa ja Templehän todellakin rakensi elokuvassa nähtävän halauslaitteen, jolla rauhoitti usein itseään. Autistinen lapsi on usein yliherkkä ihmisen halaukselle, mutta sitä simuloiva laite taas rauhoittaa. Tavallaan jotain perää tuossa 1960-luvun teoriassa siis oli. Halauslaite on nykyään ihan yleisessä käytössä autistisilla lapsilla. Mistään ihmelaitteesta ei ole kuitenkaan kyse jolla autismista parantuisi. Autismin kanssa on vain opittava elämään.

Mikäli laadukas draama kiinnostaa, niin Temple Grandin on siinä tapauksessa erittäin suositeltavaa katsottavaa. Loistava elokuva kyseessä ja meni samantien lempielokuvien joukkoon.