sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Grabbers

Grabbers (2012)
Ohjaus: Jon Wright
Käsikirjoitus: Kevin Lehane
Näyttelijät: Richard Coyle, Ruth Bradley, Russell Tovey, Laror Roddy, David Pearse, Bronagh Gallagher, Pascal Scott, Clelia Murphy
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 46
Pisteet: ***
Mainio idea, turhan vaisu toteutus.
Työhullu poliisi Lisa Nolan (Ruth Bradley) saapuu kahdeksi viikoksi tuuraamaan syrjäiselle irlantilaissaarelle lomalle lähtevää poliisia. Saaren toinen vakipoliisi, Ciarán O'Shea (Richard Coyle) keskittyisi työn tekemisen sijaan mieluummin humalassa olemiseen. Samaan aikaan ulkoavaruudesta peräisin olevat lonkerohirviöt alkavat tappamaan saaren asukkaita. Poliisikaksikko saa apua meribiologi Adam Smithiltä (Russell Tovey) ja saaren kovimmalta juopolta Paddyltä (Laror Roddy), jonka avulla saavat tietää hirviöiden olevan allergisia alkoholille, joten heidän on saatava saaren kaikki asukkaat humalaan selvitäkseen myrskyisän yön ylitse.
Jon Wrightin ohjaama Grabbers on lainannut perusideansa kauhukomediasta Väristyksiä, muttei valitettavasti onnistu olemaan läheskään yhtä hauska ja viihdyttävä tekele. Idea hirviöstä, jota vastaan pystyy taistelemaan vain humalassa, on ihan oivallinen, mutta tätä ideaa olisi kannattanut miettiä vielä vähän pidempään, kenties myös selvinpäin. Asetelmasta ei nimittäin tässä saada lopulta hirveästi irti. Vertakin olisi pitänyt roiskia huomattavasti enemmän. Richard Coyle, Ruth Bradley, Russell Tovey ja Laror Roddy vetäisevät kuitenkin varsin mainiot roolisuoritukset ja muutenkin meno oli sen verran hyvää, että tätä voi ehdottomasti suositella katsottavaksi. Tehosteet olivat paikoin yllättävänkin hienoja ja söpöä Ruth Bradleytä tuijotteli mieluusti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti