maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hick


Hick (2011)
Ohjaus: Derick Martini
Käsikirjoitus: Andrea Portes
Näyttelijät: Chloë Grace Moretz, Eddie Redmayne, Blake Lively, Alec Baldwin, Juliette Lewis, Anson Mount, Rory Culkin, Ray McKinnon
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 158
Pisteet:
Melkoisen tylsä draama tytöstä, joka karkaa kotoa.
13-vuotias nebraskalaistyttö Luli (Chloë Grace Moretz) saa tarpeekseen juoppovanhemmistaan (Juliette Lewis ja Anson Mount) ja karkaa kotoa päämääränään Las Vegas. Mukaansa hän ottaa vain parit vaihtovaatteet, repun, piirrustuslehtiönsä ja syntymäpäivälahjakseen saamansa pistoolin. Matkalla hän tapaa Glendan (Blake Lively), joka ottaa hänet suojiinsa ja käyttää apuna mm. bensa-aseman kassarahojen ryöstössä. Glenda osoittautuu siis kierteleväksi huijariksi. Luli tapaa myös kulkurin elämää viettävän Eddien (Eddie Redmayne), nilkuttavan cowboyn, joka osoittautuu vaarallisemmaksi kuin miltä ensi tutustumiselta vaikuttaa.
Derick Martinin ohjaama Hick on varsin hienosti kuvattu, mutta sisältö oli kyllä melkoisen haukottavaa katseltavaa. Osa näyttelijöistä oli rooleissaan kohtuu kelpoja, mutta eivät jaksaneet silti herättää ainakaan minun kiinnostustani. Unilääkkeenä tämä toimiikin paremmin kuin kiinnostavana draamana. Kyllähän tuossa kaikenlaista siis tapahtui, kuten kolmetoistavuotias tyttö kokeili huumeita, tähtäili aseella hokien Clint Eastwoodin kuuluisia reploja pelkät pippipöksyt ja toppi päällä, osallistui ryöstöön, jne. Mutta eipä vaan jaksanut juuri kiinnostaa. Käsikirjoituksesta vastasi Andrea Portes, jonka samannimiseen kirjaan tämä pohjautuu. Ei mitään hajua kuinka hyvä tai huono kyseinen teos on, mutta tässä juoni oli ainakin melkoisen tyhjänpäiväistä kulkemista paikasta toiseen. Kovasti yritettiin sanoa jotain tytölle tapahtuvista asioista, mutta tunnelma oli jotenkin ihan pielessä ja sanoma ei koskaan oikein tullut selväksi. Heikko tekele siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti