sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Iron Man 3 (3D)


Iron Man 3 (3D) (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 59
Pisteet: ****
Hyvää viihdettä.
New Yorkin tapahtumien jälkeen Tony Stark (Robert Downey Jr.) kärsii paniikkihäiriöistä ja unettomuudesta. Hän rakentelee pakkomielteisesti itselleen uusia pukuja eikä huomioi tarpeeksi rakastettuaan Pepper Pottsia (Gwyneth Paltrow), jota Aldrich Killian (Guy Pearce) yrittää houkutella mukaan AIM-organisaatioonsa. Samaan aikaan terroristi nimeltä Mandariini (Ben Kingsley) alkaa räjäytellä pommeja ympäri maailmaa ja ottaa kohteekseen myös Yhdysvallat sekä räjäyttää Tonyn kodin. Tonyn on selvittävä ilman pukujensa apua ja kostettava Mandariinille.
Jon Favreau ei halunnut ohjata enää kolmatta Iron Man-elokuvaa, joten tilalle jouduttiin etsimään uusi ohjaaja. Robert Downey Jr.:n vuonna 2005 tähdittämän hauskan Kiss Kiss Bang Bangin ohjannut ja sitä ennen mm. Tappava ase, Viimeinen partioipoika ja The Long Kiss Goodbye elokuvat käsikirjoittanut Shane Black sai lopulta pestin ja nostatti ainakin omalla kohdallani odotuksia entisestään. Joss Whedonin ohjaama The Avengers nosti riman kuitenkin vähän liiankin korkealle ja siihen verrattuna tämä olikin pienoinen pettymys. Ensimmäinen Iron Man elokuva on edelleen sarjan paras osa (jos The Avengersia ei lasketa mukaan), mutta kyllä tämä selkeästi toisen osan voittaa ja on siis oikein mainiota viihdettä.
Päävastustajana on tällä kertaa sarjakuvistakin tuttu Mandariini, mutta ei ihan siinä muodossa kuin mitä sarjakuvissa on nähty. Juonikuviota on lainailtu aika monestakin Iron Man-sarjakuvasta. Extremis-virus on tärkeä osa tarinaa ja yllätyksiäkin tarjoillaan. Tekijät lupailivat aika erilaista menoa kuin aiemmissa osissa, mutta eipä tämä nyt niin erilaista kuitenkaan ollut. Shane Blackille tyypillistä mustaa huumoria ei hirveästi näkynyt, ikäraja tosin olikin vain PG-13 (Suomessa 12), joten eipä tässä sellaiseen hirveästi mahdollisuutta ollutkaan.
Iron Man 3 aloitti Marvel-elokuvien vaihe kakkosen ja seuraavaksi tulossa ovat marraskuussa 2013 ensi-iltansa saava Thor: The Dark World, huhtikuussa 2014 ensi-iltansa saava Captain America: The Winter Soldier, elokuussa 2014 ensi-iltansa saava Guardians of the Galaxy ja toukokuussa 2015 ensi-iltansa saava The Avengers 2. Niitä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti