maanantai 31. joulukuuta 2012

John Dies at the End


John Dies at the End (2012)
Ohjaus: Don Coscarelli
Käsikirjoitus: Don Coscarelli
Näyttelijät: Chase Williamson, Rob Mayes, Paul Giamatti, Clancy Brown, Glynn Turman, Doug Jones, Daniel Roebuck, Fabianne Therese, Jonny Weston, Jimmy Wong, Tai Bennett, Allison Weissman, Angus Scrimm
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 302
Pisteet: ***
Uudenlainen huume leviää kaduilla, joka saa ihmiset kulkemaan läpi ajan ja ulottuvuuksien. Osa käyttäjistä ei kuitenkaan palaa takaisin ihmisiksi. Dave Wong (Chase Williamson) ja John (Rob Mayes) ovat kaksi opiskelut keskeyttänyttä kaverusta, jotka hoitelevat päiviltä demonisia olentoja ja muita outouksia. Kun John saa yliannostuksen tätä uutta huumetta, alkaa Dave tutkimaan mitä muille Johnin seurassa olleille on tapahtunut samalla kun saa puhelinsoittoja Johnilta toisesta ajasta. Näitä outoja tapahtumia Dave alkaa kertomaan toimittaja Arnielle (Paul Giamatti), jolla on vaikeuksia uskoa niitä.
Jason Pargin alkoi julkaisemaan vuonna 2001 David Wong nimellä netissä komediallista kauhukertomusta, joka julkaistiin John Dies at the End nimisenä kirjana vuonna 2007. Kauhuohjaaja Don Coscarelli osti samana vuonna elokuvaoikeudet kirjaan ja aloitti kuvaukset vuoden 2010 lopulla. Kuvauksia tehtiin täysin pimennossa medialta ja ensimmäiset uutiset kuvauksista levisivät vasta tammikuussa 2011, jolloin kuvaukset saatiin jo päätökseenkin. Elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2012 Sundancen elokuvajuhlilla. Joulukuussa 2012 elokuva pistettiin on demand-levitykseen nettiin Yhdysvalloissa ja teatterilevitykseen se on tulossa Yhdysvalloissa tammikuussa 2013. Kyseessä on ihan mainio kauhukomedia, joka kuitenkin kärsii liian pienestä budjetista ja olisi kaivannut myös enemmän outoutta.
Pienen budjetin takia Coscarelli on joutunut muokkaamaan elokuvan juonta melko erilaiseksi kuin kirjassa on ja sen huomasi vaikken kirjaa ole lukenutkaan. Melko harvakseltaan elokuvia tekevä Coscarelli tunnetaan parhaiten Phantasm -elokuvistaan ja edellisestä kokopitkästä elokuvastaan, Bruce Campbellin tähdittämästä Bubba Ho-Tepistä, josta on työstämässä jatko-osaakin. Bubba Ho-Tepissä oli myös aikamoisen minimaalinen budjetti, mutta siinä Coscarelli pystyi hyödyntämään sen hienosti sijoittamalla tarinan pääosin vanhainkotiin, jossa iäkästä Elvistä esittänyt Campbell taisteli muumiota vastaan. Tässä tarina poukkoili lukuisissa paikoissa ja jopa ulottuvuuksissa, jolloin budjetin vähyys näkyi selkeästi niin lavasteissa kuin tehosteissakin. Sitä isompi ongelma oli kuitenkin lopulta juonikuvio, joka ei vain ollut tarpeeksi kiinnostava.
Pääosaa esittänyt Chase Williamson ei ollut mikään Bruce Campbell, kuten ei myöskään Johnia esittänyt Rob Mayes, vaikka kohtuu hyvin rooleistaan suoriutuvatkin. Paul Giamattin lisäksi Coscarelli oli saanut mukaan myös pari muuta vähän nimekkäämpää näyttelijää, Clancy Brownin ja Doug Jonesin. Pienessä roolissa nähtiin myös Phantasm-elokuvista tuttu Angus Scrimm. John Dies at the End tarjoaa kaikesta huolimatta ihan kivan elokuvaelämyksen ja kyllähän tälläisiä elokuvia pitää tehdäkin, eikä vaan ison budjetin Hollywood-viihdettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti