lauantai 22. joulukuuta 2012

More Brains! A Return to the Living Dead


More Brains! A Return to the Living Dead (2011)
Ohjaus: Bill Philputt
Haastateltavat: Clu Gulager, James Karen, Don Calfa, Beverly Randolph, Jewel Shephard, Linnea Quigley, John A. Russo, Tony Gardner, Thom Mathews, Miguel A. Núñez Jr., Brian Peck, John Penney, James Dalesandro, William Stout, John Philbin, Stanzi Stokes
Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 294
Pisteet: ****
Mainio dokumentti The Return of the Living Deadistä.
Bill Philbuttin ohjaama dokumentti kertoo kauhukomedia The Return of the Living Deadin tekemisestä 80-luvun puolessa välissä. Tekovaiheesta kertoo mm. elokuvan tarinaa kirjoittanut John A. Russo, jonka keksimän tarinan pohjalta vuonna 2009 kuollut Dan O'Bannon kirjoitti varsinaisen käsikirjoituksen ja myös ohjasi tämän kulttiklassikoksi kohonneen kauhuelokuvan. Dania kuullaan vasta dokumentin lopussa kun hän lähettää viestin faneilleen haudan takaa. Muita ääneen pääseviä ovat mm. näyytelijät Clu Gulager, James Karen, Don Calfa, Beverly Randolph ja Linnea Quigley. Dokumentissa käydään mukavasti läpi elokuvan tekovaiheet ja näyttelijät kertoilevat hauskoja muistojaan kuvauksista, osa muistaa asiat vähän erilailla kuin toiset mikä on tietysti ymmärrettävääkin niin monen vuoden jälkeen. Osalla aika oli selvästi kullannut muistoja enemmän kuin toisilla, osa taas muisti huonojakin hetkiä kuvauksista. Yksi mielenkiintoisimmista asioista oli Linnea Quigleyn alastontanssikohtaus hautapaasilla ja siihen liittyvä yksityiskohta. Häneltä oltiin nimittäin sheivattu alapää, mutta sen jälkeen maskeerattu vagina piiloon. Pitäisikin katsella elokuva uudestaan ja tiirailla tuota kohtausta hieman tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti