115. Luftslottet som sprängdes
(Pilvilinna joka romahti/The Girl who Kicked the Hornet's Nest)
(Extended-versio) (2009) ****½
3-tuntinen extended-versio tuli
katsottua ensimmäistä kertaa. Erinomainen trilogia. Pitäisi lukea
vielä myös tämän osan kirjaversio. Saa nähdä julkaistaanko
neljättä kirjaa koskaan.
116. Dawn of the Planet of the Apes
(Apinoiden planeetan vallankumous) (2014) ****
Vaikka ihmiset kuvattiinkin tässä
melkoisina idiootteina ei tästä voinut olla pitämättä. Rise
of the Planet of the Apes (Apinoiden planeetan synty)
elokuvan tapahtumista on kulunut kymmenen vuotta ja sinä aikana
geneettisesti muunnellut apinat ovat oppineet kommunikoimaan lähes
ihmisten tavoin samalla kun ihmiset ovat kuolleet lähes sukupuuttoon
tappavan viruksen levittyä koko maapallolle. Pieni joukko hengissä
selvinneitä ihmisiä saapuu Ceasar-apinan johtamien apinoiden
asuinalueelle ja he ovat joutua sotaan keskenään. Molempien
joukosta löytyy niin sotahulluja kuin rauhaa rakastavia, ihmiskunnan
ja apinoiden tulevaisuus riippuukin siitä kummat pääsevät
valtaan. Tehosteet olivat osin todella upeita, mutta paikoin vielä
aika heikkojakin. Seuraaviin osiin jää siis parannettavaa ainakin
siltä osin. Tämä oli tähän mennessä parhaiten menestynyt
Apinoiden planeetta-leffa, keräten yhteensä 707 miljoonaa
dollaria kassatuloja ympäri maailman. Seuraavan osan pitäisi
valmistua kesällä 2016.
117. Sin City: A Dame to Kill For
(2014) ***
Aika köyhä jatko-osa. Ainut kunnon
syy katsomiseen on Eva Greenin paljasteleva roolisuoritus. Eka
Sin City valmistui
2005 ja oli oikein toimiva elokuvaversio Frank Millerin Sin
City-sarjiksista. Tämän jatko-osan piti valmistua noin parin vuoden
päästä ekasta osasta, mutta viivästyi lopulta siis lähes
kymmenellä vuodella. Ilmeisesti eivät meinanneet saada rahoitusta
kasaan ja käsikirjoituksen tekemiseen meni myös odotettua kauemmin.
Viivästykset näkyvät selkeästi lopullisessa tuotoksessa. Muutamat
näyttelijävaihdokset näkyivät myös. Näkyvimpänä Cliwe
Owenin sijaan Dwightin roolissa nähdään Josh Brolin.
Michael Clark Duncan
taas ehti kuolla, joten hänen sijaansa Manuten roolissa nähtiin
Dennis Haysbert. Ja
Devon Aokin sijaan
Mihon roolissa nähtiin Jamie Chung.
Eniten tässä mätti liiallinen nopeus. Juonta ei maltettu kertoa
kaikessa rauhassa, vaan mahdollisimman nopeasti. Mukaan oltiin
nimittäin mahdutettu neljä Sin City-tarinaa, joista kaksi
käsikirjoitettiin ihan tätä elokuvaa varten. Pelkästään tuo A
Dame to Kill For-tarina olisi ollut riittävä tätä elokuvaa varten
niin oltaisiin saatu kerrottua se kunnolla. Kyllähän tämä paikoin
oli oikein hyvääkin menoa, mutta kokonaisuutena siis melkoisen
köyhäksi jäi. Verta kyllä roiskui mukavasti ja päitä irtoili.
Mukana jälleen myös Mickey Rourken
esittämä Marv, joka tälläkin kertaa rusikoi mukavasti porukkaa
kuoliaaksi. Jessica Alba
esitteli jälleen hieman kuumaa vartaloaan Nancyn roolissa. Jopa
Bruce Willis nähtiin
lyhyesti kuolleen Hartiganin roolissa. Taloudellisesti elokuva oli
aika kauhea floppi, budjetti oli 65 miljoonaa dollaria ja kassatuloja
kertyi maailmanlaajuisesti vain 39 miljoonaa dollaria. On siis aika
selvää ettei jatko-osia tulla enää tämän jälkeen näkemään.
Muutoinkin ohjaaja Robert Rodriguezin
ura näyttää olevan aika finaalissa, nämä aikuisille suunnatut
elokuvat ovat olleet floppeja, lapsille suunnatut Sky
Kids-seikkailukomediat
ovat sentään menestyneet ihan hyvin, joten luultavasti mies tekee
seuraavaksi taas yhden jatko-osan niille. Saisi kyllä tehdä
mieluummin jotain oikeasti pienellä budjetilla, jotain ekan leffansa
El Mariachi
kaltaista, ei kuitenkaan enää jatko-osaa sille tai Desperadolle,
vaan jotain uutta.
118.
Jigoku de naze warui (Why Don't You Play in Hell?)
(2013) ****½
Sion Sonolta
jälleen upea elokuva. Oikeiden elokuvien tekemisestä haaveilevat
harrastelijaelokuvantekijät saavat vihdoin tilaisuutensa kun heidät
pyydetään kuvaamaan yakuzajärjestöiden välinen verinen taistelu,
pääosassa toisen järjestön johtajan tytär. Juoni on aivan
älytön, mutta Sono onnistuu tekemään siitä järjellisen.
Väittäisinkin Sion Sonon olevan tämän hetken elokuvaohjaajista
nerokkain. Kaiken verenroiskeen ja irtojäsenten alta löytyy
koskettava ja kaunis elokuva, jollaisen vain Sono voi meille tarjota.
Love Exposure
on edelleen Sonon suurin mestariteos, mutta hyvin lähelle hän
pääsee tälläkin.
119. Birth of
the Living Dead (Elävien kuolleiden synty) (2013) ***½
Varsin hyvä
dokumentti Night of the Living Deadistä. Eipä tästä oikein
muuta sanottavaa keksi kuin että kannattaa katsella.
120. Doc of the
Dead (2014) ***½
Dokumentti
zombeista. Käsittelyssä niin Voodoo zombiet, Romeron elokuvazombiet
kuin myös nopeat infektio zombiet, eikä tietysti unohdeta myöskään
zombie walk-tapahtumia tai juuri nyt suosittua The Walking Dead
-tv-sarjaa. Haastateltavana mm. George
A. Romero, Max Brooks, Robert Kirkman, Bruce
Campbell, Simon Pegg,Tom Savini ja Greg
Nicotero. Jos aihe kiinnostaa niin aikas toimiva paketti on
katsella Birth of the Living Dead ja tämä peräkkäin,
täydensivät toisiaan aikas hyvin. Jos suunnittelee zombielokuvan
tekemistä niin kannattaa odottaa 5-10 vuotta sillä aihe on juuri
nyt aika loppuun kaluttu. Toisaalta aidosti hyviä zombielokuvia on
tehty edelleenkin hyvin vähän, joten toki sellaisellekin kysyntää
juuri nyt olisi.
121. Guardians
of the Galaxy (2014) ****
Uusintakatselu.
122. The
Hunger Games: Mockingjay – Part 1 (Nälkäpeli – Matkijanärhi,
osa 1) (2014) ****
Aika samaa tasoa
aiempien osien kanssa, hitusen ehkä heikompi. Juoni ei hirveästi
edennyt, mutta ihan tarpeellista oli jakaa kirjasarjan viimeinen osa
kahdeksi elokuvaksi. Jos tämä osuus oltaisiin kerrottu noin
puolessa tunnissa olisi juonikuljetus ollut aivan liian nopeaa. Nyt
saatiin rauhassa seurata tapahtumien etenemistä kohti lopullista
finaalia, joka siis tullaan näkemään elokuvasarjan viimeisessä
osassa Nälkäpeli – Matkijanärhi, Osa 2 marraskuussa 2015.
Kassatuloja elokuva on kerännyt maailmanlaajuisesti parin viikon
aikana jo 500 miljoonaa dollaria, joten kokonaistuloissa päästään
hyvin lähelle edellisen osan 864 miljoonaa dollaria, kenties ylikin.
Ihan miljardin dollarin ylitse kokonaistulot tuskin nousevat, siihen
päästäneen vasta viimeisen osan myötä. Ihan selkeää kysyntää
tälläisille nuorille naisille suunnatuilla elokuvilla tuntuu
menestyksestä päätellen olevan, joten Lionsgate ja muutkin studiot
ovat jo kovasti pohtimassa mikä olisi seuraava Nälkäpelien
veroinen elokuvasarja.
Outolintu-elokuvasarjan ensimmäinen osa oli ihan kohtuu hyvä
menestys, mutta jäi kauaksi Nälkäpeleistä, joten se
voitaneen jo laskea laskuista pois.
123. Lucy
(2014) **½
En kyennyt
pitämään tästä. Luc Besson yritti tehdä älykkään
elokuvan, mutta lopputulos oli ainoastaan typerä. Scarlett
Johanssonin esittämä Lucy joutuu tahtomattaan huumekuriiriksi.
Kun hänen vatsaansa kirurgisesti laitettu pussi uudenlaista ja
voimakasta synteettistä huumetta vuotaa, hän saa käyttöönsä
aivojensa koko kapasiteetin normaalin 10 prosentin sijaan. Peräänsä
hän saa kyseisiä huumeita kauppaavat korealaisrikolliset. Mukana
juonikuviossa oli myös Morgan Freemanin esittämä
professori, jonka oli tarkoitus valistaa katsojaa ihmisaivojen
rajallisesta kapasiteetista, mutta eihän moisia höpinöitä ota
todesta muut kuin idiootit. Vähän siltä alkaa vaikuttamaan ettei
Luc Besson kykyne enää hyvää elokuvaa ohjaamaan, harmi.
124. WolfCop
(2014) **
Kiva idea, heikko
toteutus. Lou on alkoholisti ja varsin surkea poliisi, joka eräänä
aamuna huomaa muuttuneensa ihmissudeksi. Hän alkaa selvittämään
mitä hänelle tapahtui apunaan asekakauppaa pitävä Willie, kaunis
ja seksikäs baarinpitäjä Jessica sekä poliisikollega Tina.
Vastassa on niin paikalliset huumekauppaa pyörittävät rikolliset
kuin myös saatanaa palvovat mystiset kaaputyypit. Mutta voiko mikään
pysäyttää susipoliisin? Kuten todettu, kiva idea, mutta
valitettavasti ohjaaja ja käsikirjoittaja Lowell Dean ei ole
mikään kummoinen kummassakaan pestissä. Lopputulos onkin varsin
kehnosti kuvattu ja etenkin editoitu kauhukomedia. Traileri on
parempi kuin itse elokuva.
125. The Craft
(Noitapiiri) (1996) **½
Tässä oli paljon
hyviä hetkiä, kokonaisuus jäi kuitenkin turhan vaisuksi. Meno oli
muutoinkin liian ysäriä niin kuvauksen kuin myös näyttelemisen
suhteen. Pidän itse enemmän Siskoni on Noita tv-sarjan
komediallisemmasta noitamenosta kuin tämän ysärigootteilusta.
