The Hunter

The Hunter (2011)

Ohjaus: Daniel Nettheim

Käsikirjoitus: Alice Addison

Näyttelijät: Willem Dafoe, Sam Neill, Frances O'Connor, Morgana Davies, Finn Woodlock, Sullivan Stapleton, Callan Mulvey, Jacek Koman

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 87

http://www.imdb.com/title/tt1703148/

Pisteet: ****½

Hieno elokuva.

Bioteknologiayhtiö Red Leaf palkkaa metsästäjä Martinin (Willem Dafoe) matkustamaan Tasmaniaan, jossa tehtävänä on paikallistaa sukupuuttoon kuolleen pussihukan, eli tasmaniantiikerin mahdollisesti viimeinen elossa oleva yksilö, tuoda siitä kudosnäytteitä ja tuhota kaikki muut todisteet sen olemassaolosta. Martin on yksinäinen susi itsekin, joka hoitaa aina sovitun homman. Perillä hän majoittuu perheen luokse, jonka luonnonsuojelijaisä on kadonnut noin kahdeksan kuukautta aiemmin ja äiti Lucy (Frances O'Connor) makaa sängyssä lääketokkurassa. Martin ystävystyy lapsien (Morgana Davies ja Finn Woodlock) kanssa ja lupaa pitää silmänsä auki kadoksissa olevan isän varalta pussihukkaa paikallistaessaan. Peitetarinana Martin esittäytyy yliopiston lähettämäksi tasmanian paholaisen tutkijaksi ja saa apua paikallisasukas Jack Mindyltä (Sam Neill), josta tuntuu olevan vaikea sanoa kenen puolella tämä on. Paikalliset tukkifirmojen työntekijät eivät ainakaan ole Martinin puolella, se on selvä, mutta mitä onkaan tapahtunut kadonneelle isälle? Pikkuhiljaa Martin saa vastauksia ja pääsee syvällä erämäässä asustelevan pussihukan jäljille, mutta voiko hän todella tuhota viimeisen, jo sukupuuttoon kuolleeksi luullun yksilön?

Pussihukka, eli tasmaniantiikeri tosiaankin kuoli sukupuuttoon 1936, ihmisen tappamana. Sen jälkeen on tehty muutamia havaintoja, joista yhtäkään ei ole varmistettu, joten virallisesti laji on siis kadonnut maan päältä. Lajia on yritetty kloonata jäljellä olevista näytteistä, mutta huonoin tuloksin. Australialainen kirjailija Julia Leigh kirjoitti aiheesta kirjan The Hunter vuonna 1999, johon tämä elokuva siis pohjautuu. Juliahan on nyttemmin tullut tunnetuksi Sleeping Beauty elokuvan ohjaajana. Daniel Nettheim ohjasi Alice Addisonin käsikirjoituksen pohjalta tämän elokuvaversion ja lopputulos on todella hyvä. Sekoitus draamaa, erämaaseikkailua ja trilleriä, joka pitää katsojan hienosti otteessaan. Willem Dafoe tekee uransa yhden parhaimmista roolisuorituksista metsästäjä Martinin roolissa. Tai hänen hahmoansa voisi jopa sanoa palkkasotilaaksi. Yksinäisyydestä pitävä järjestelmällinen mies, joka tutustuu tässä omaan inhimillisyyteensä. Elokuva kuvattiin kokonaan Tasmaniassa upeissa maisemissa. Erämaan henki kuvataan hienon pikkutarkasti. Dafoe opetteli selviytymistaitoja ekspertin opastuksella ja sen kyllä huomaa kaikista yksityiskohdista.

Elokuvan juonessa on hienoa se, että tapahtumia kuvataan miehen näkökulmasta, jonka ainut tarkoitus on tuhota sukupuuttoon kuolleen lajin viimeinen yksilö. Tästä näkökulmasta katsottuna elokuvassa tarjoillaan monia mielenkiintoisia tilanteita. Olisi helppoa muuntaa hahmo tietyssä vaiheessa kääntymään tavoitteissaan toiseen suuntaan, mutta onneksi aivan näin helppoa ratkaisua ei tarjoilla. Nettheim on ohjannut aiemmin vain yhden elokuvan ja useita tv-sarjoja, mutta osoittaa tässä olevansa kyllä seuraamisen arvoinen tekijä. Dafoen lisäksi näyttelijöistä mieleen jäävät Sam Neill, joka toi mieleen Jurassic Park elokuvan vaatetuksensa vuoksi, Frances O'Connor miehensä katoamista surevana perheenäitinä sekä tämän lapsia esittävät Morgana Davies ja Finn Woodlock.

Buck

Buck (2011)

Ohjaus: Cindy Meehl

Haastateltavat: Buck Brannaman, Robert Redford, Mary Brannaman, Reata Brannaman, Betsy Shirley

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 86

http://www.imdb.com/title/tt1753549/

Pisteet: ***½

Ihan hyvä dokumentti hevoskuiskaaja Buck Brannamanista.

Cindy Meehl seurasi legendaarisena hevoskuiskaaja tunnettua Buck Brannamania ympäri Yhdysvaltoja vuodesta 2008 lähtien ja kuvasi miehestä dokumentin, joka sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2011. Kyseessä on Cindyn ensimmäinen ohjaustyö ja melkoisen onnistunut tekele on kyllä kyseessä, vaikka teknisesti ollaankin aika kaukana aidosti hyvästä. Sisältö ajaa kuitenkin teknisten heikkouksien ylitse. Buck Brannaman on kiinnostava persoona, joka on tullut tunnetuksi Robert Redfordin tähdittämästä elokuvasta Hevoskuiskaaja, jossa toimi Robertin sijaisnäyttelijänä ja auttoi hevoskohtausten tekemisessä. Tuo elokuvahan kertoi Robert Redfordin esittämästä hevoskuiskaajasta, joka auttaa Scarlett Johanssonin esittämää nuorta tyttöä taas ratsastamaan onnettomuuden jälkeen.

Buckin isä pahoinpiteli Buckia ja hänen isoveljeään heidän ollessaan pieniä ja Buck varttui siis varsin ongelmallisissa oloissa. Isä oli opettanut Buckin ja veljen hyviksi temppulassoajiksi ja esiintyivätpä jopa televisiossa, joten Buck oppi olemaan hevosten parissa jo ihan pienestä pitäen. Buckin äiti kuoli hänen ollessaan pieni ja sieltä saatu turva katosi ja isän käytös vain paheni. Vuosien piina kuitenkin päättyi kun Buck pääsi veljensä kanssa sijaisperheeseen, jossa häntä rakastettiin ja kasvatettiin kunnolla. Vuosia myöhemmin Buck pääsi tuon ajan legendaarisena hevoskuiskaajana tunnetun Ray Huntin oppilaaksi ja on itse sittemmin kehittänyt oppeja eteenpäin. Näistä opeista käytetään nimitystä luonnollinen hevostaito, jossa nimensä mukaisesti työskennellään hevosten kanssa luontaisen olemuksen ja ajattelu- ja kommunikointitavan kautta. Ei siis piiskata surutta heppa-parkoja vaan ihan muilla tavoilla toimitaan. Mitään varsinaista hevoskuiskaajaa ei ole olemassa, vaan kuka tahansa voi oppia samat taidot, tai no tuskinpa nyt ihan kuka tahansa, mutta periaatteessa siis. Suomessa luonnollisen hevostaidon oppeja käyttää muusikkonakin tunnettu Kari Vepsä.

Tämä oli tosiaankin sisältönsä suhteen varsin mielenkiintoista katsottavaa. Mikään heppahöperö ei tarvitse olla tästä kiinnostuakseen, vaan ihan yleinen kiinnostus hevosia tai ihmisluonnetta kohtaan riittää, jälkimmäisestä tässä lopulta on aika pitkälti kyse. Hevoset ovat vain hevosia ja ihmiset ovat niitä, jotka hevosia yrittävät saada toimimaan niin kuin haluavat, joten ensin täytyy olla se oma pääkoppa kunnossa.

Megaforce

Megaforce (Megaforce – aavikkosoturit) (1982)

Ohjaus: Hal Needham

Käsikirjoitus: James Whittaker, Albert S. Ruddy, Hal Needham, Andre Morgan

Näyttelijät: Barry Bostwick, Michael Beck, Persis Khambatta, Edward Mulhare, George Furth, Henry Silva, Evan C. Kim, Ralph Wilcox

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 85

http://www.imdb.com/title/tt0084316/

Pisteet: **

Odotin näkeväni viihdyttävän kalkkunan, mutta melkoisen tylsä paskahan tämä vain oli.

Iso paha sotilasjohtaja nimeltä Guerera (Henry Silva) kiusaa naapurimaata tuhoiskuillaan, joten kenraali Byrne-White (Edward Mulhare) ja majuri Zara (Persis Khambatta) lähtevät hakemaan apua salaiselta armeijalta nimeltä Megaforce, jota johtaa komentaja Ace Hunter (Barry Bostwick). Acen johtamat joukot taistelevat pahuutta vastaan maailman joka kolkalla. Heidän maanalainen tukikohtansa sijaitsee jossakin erämaan keskellä ja käytössä on moderneinta teknologiaa sisältävää asekalustoa ja rakettaja ampuvia moottoripyöriä. Kaiken kruunaa päällä olevat, palleja puristavat lycra-haalarit. Komea Ace onnistuu tietysti hurmaamaan Zaran ja heidän välilleen muodostuu kaikkien aikojen rakkaustarina, muutamassa minuutissa. Mutta tehtävä ei odota. Tarkoituksena on houkutella Guerera, jonka Ace sattuu tuntemaan sotilaskoulutusajoiltaan, naapurivaltion puolelle ansaan, mutta hommahan tietysti ei suju suunnitellusti ja Megaforcen joukot huomaavat olevansa itse ansassa, josta on vain yksi ulospääsy. Siispä raketit laulamaan ja moottoripyörällä lentämään.

Megaforcen juoni on täysin olematon. Parhaimmillaan elokuva tarjoilee kyllä ihan viihdyttävää kalkkunamenoa, mutta on aivan liian tylsä jotta siitä voisi oikeasti tykätä. Valmistumisvuonnaan oikein kunnolla flopannut elokuva on sittemmin noussut monien lempparielokuvaksi juuri huonoutensa vuoksi. Ala- ja yläasteiässä oleville pennuille se on tarjoillut myös monet hienot muistot. Itse näin tämän vasta nyt ensimmäistä kertaa, tai ainakaan ei ole muistikuvaa että olisin nähnyt aiemmin. Joskus 90-luvulla nähtynä tämä olisi voinut kyllä iskeäkin paremmin, mutta nykyään kyllä arvostaa enemmän järjellistä juonta ja vähän tapahtumarikkaampaa menoa. Tässä toimintakohtauksia oli lopulta todella vähän ja ne olivat aivan liian kilttejä. Ketään ei kuollut, tai ei ainakaan näytetty että ketään olisi mitenkään sattunut. Kyseessä olikin enemmänkin lasten leikki, jossa ei oikeasti satuteta ketään.

Barry Bostwick on myöhemmin tullut tutuksi tv-sarjasta Spin City, jossa sentään osaa ihan näytelläkin. Tässä mies hurmaa Persis Khambattan esittämän Zaran charmillaan, mutta jopa ala-asteikäinen nassikka tajuaa ettei näiden kahden välillä mitään peukkulentosuukkoa syvällisempää ole. Yhtään paremmin ei näyttele Henry Silva, joka esittää hurjan pahaa Guereraa. Kenraali Byrne-Whiten roolissa oleva Edward Mulhare tuli samaisena vuonna tunnetuksi paremmin Ritari ässä tv-sarjan Devon Milesina. Ohjaaja Hal Needham toimi ennen ohjaajauraa stuntmiehenä useissa lännenelokuvissa ja miehen tunnetummat ohjaustyöt ovat Konna ja koukku- ja Kanuunankuularalli-elokuvat. South Parkin tekijät Matt Stone ja Trey Parker pitävät tästä elokuvasta niin paljon, että tekivät siitä oman versionsa Team America: World Police, tai kyllähän siinä parodioitiin myös Myrskylinnut tv-sarjaa ja monia muita elokuvia, mutta tämä oli juonen ja hahmojen osalta keskeinen esikuva sille. Ja on myös huomattavasti viihdyttävämpi kyllä tähän verrattuna.

Machine Gun Preacher

Machine Gun Preacher (2011)

Ohjaus: Marc Forster

Käsikirjoitus: Jason Keller

Näyttelijät: Gerard Butler, Michelle Monaghan, Kathy Baker, Michael Shannon, Madeline Carroll, Souleymane Sy Savane, Rhema Marvanne

Vuonna 2012 katsottu elokuva nro: 84

http://www.imdb.com/title/tt1586752/

Pisteet: ***½

Sam Childrens (Gerard Butler) vapautuu vankilasta ja palaa heti rikospuuhiin ja huumeiden käyttämiseen, mutta tajuaa pian ettei elämä voi jatkua samalla tavalla. Vaimo Lynn (Michelle Monaghan) on lopettanut strippaushommat Samin ollessa vankilassa ja tullut uskoon, joten myös Sam hakee kirkosta pelastusta. Hän tuleekin uskoon ja lähtee joitakin vuosia myöhemmin lähetystyöhön Afrikkaan, tarkemmin ottaen Ugandaan. Samalla Sam haluaa käydä katsomassa pohjoisemmassa Sudanin puolella miltä tilanne siellä oikeasti näyttää. Maa on sotatilassa ja Sam näkee läheltä ihmisten, etenkin lapsien ahdingon. Hän päättääkin rakentaa lapsille orpokodin, jota alkaa suojella Sudanin vapausarmeijan miehien kanssa. Pelkkä suojelu ei kuitenkaan auta, vaan Sam alkaa tehdä myös iskuja vihollisten kimppuun pelastaen samalla lapsia. Usko Jumalaan joutuu kuitenkin koetukselle, kun kotona ei tunnuta ymmärtävän miten tärkeätä on pelastaa lapsia Afrikassa. Kotopuolen vaikeudet tuntuvat mitättömiltä verrattuna Sudaniin, jossa Joseph Konyn johtama sissiliike Herran vastarinta-armeija pakottaa lapsia liittymään sotilaikseen ja tappaa tuhansia viattomia ihmisiä. Sam aletaankin tuntea sudanilaisten keskuudessa nimellä Machine Gun Preacher.

Sam Childrens on oikeasti olemassa ja auttaa edelleen lapsia Sudanissa, aseistautuneena. Entinen moottoripyöräjengiläinen tuli uskoon ja perusti orpokodin Sudaniin, jossa on yli kolmesataa lasta. Sudanin vapausarmeijan kanssa hän tekee iskuja vihollisen puolelle pelastaen lapsia hoiviinsa. Tämä elokuva perustuu kirjaan Another Man's War, jonka Sam kirjoitti kokemuksistaan. Käsikirjoituksen laati Jason Keller ja ohjaajan pallilla istui Marc Forster, joka tunnetaan elokuvistaan Monster's Ball, Finding Neverland, Stranger than Fiction ja Quantum of Solace. Parhaillaan Marc on tekemässä World War Z-zombiekirjasta elokuvaversiota. Tässä on oikeastaan vähän samaa fiilistä kuin tuossa zombiekirjassa, ei aiheensa, vaan yleisen tunnelman suhteen. Ja luultavasti tuossakin elokuvassa tullaan näkemään Afrikka mukana jollakin tapaa. Tämä oli siis tavallaan hyvää valmistautumista Marcilta World War Z elokuvaa varten. Aika pelonsekaisin tuntein odottelen kyseistä elokuvaa, sillä sen juonta on muutettu melkoisesti ja ikäraja on PG-13.

Tämä Machine Gun Preacher oli melko toimiva elokuva, etenkin Afrikassa tapahtuneet kohtaukset. Pennsylvaniaan sijoittuneet kohtaukset eivät toimineet aivan yhtä hyvin, tosin varsin hyvät näyttelijäsuoritukset pelastivat niitäkin melkoisesti. Gerard Butler vetäisee varsin hyvän pääroolin ex-narkkari/rikollisena, joka tulee uskoon. Jumalan sanaa ei kuitenkaan tuputeta katsojalle liikaa, vaan tuo puoli pidetään aika hyvin aisoissa. Toimintaa löytyi lopulta melko vähän, mutta eipä tässä toiminnasta kyse ollutkaan. Tosin ne toimintakohtaukset olivat tässä kyllä varsin hyviä. Raadollisia. Lapsisotilaatkin kuvattiin aikamoisen uskottavasti. Kuvauksia tehtiin Afrikassa, jossa kuvausryhmän jäsenet joutuivat itsekin vaarallisiin tilanteisiin korruption ja rikollisuuden keskellä. Varmasti mieleenpainuva kokemus tehdä tälläistä elokuvaa siellä. Lopputekstien aikana nähdään myös oikea Sam Childrens.

Machine Gun Preacher floppasi melkoisen pahasti teatterikierroksella Yhdysvalloissa ja kriitikotkin lyttäsivät sen aika yksimielisesti. Kyseessä on kuitenkin katsomisen arvoinen elokuva ja on myös tällä hetkellä varsin ajankohtainen Kony-videokohun seurauksena.