sunnuntai 24. elokuuta 2014

The Expendables 3

The Expendables 3 (2014) **½
Barney Ross (Sylvester Stallone) Expendables-tiimeineen (Jason Statham, Terry Crews, Randy Couture ja Dolph Lundgren) vapauttaa tiimin ex-jäsen Docin (Wesley Snipes) kun tätä ollaan siirtämässä sotilasvankilaan. Vajaalukuinen tiimi tarvitsee Docin taitoja avukseen Somaliassa suoritettavaan tehtävään. Tarkoituksena on ottaa haltuun sotapäällikölle menevät pommit, mutta tehtävä menee pieleen kun pommeja kauppaava asemyyjä paljastuu olevan Conrad Stonebanks (Mel Gibson), myöskin tiimin ex-jäsen ja toinen perustajista, jonka Barney luuli jo tappaneensa kun tämä petti tiimin vuosia sitten. Nyt Barneyn onkin koottava uusi nuorempi ja teknologiaa hallitseva tiimi (Kellan Lutz, Ronda Rousey, Glen Powell ja Victor Ortiz) avukseen ottaakseen kiinni Stonebanksin, jonka CIA haluaa elävänä vastaamaan teoistaan Haagin sotaoikeuteen. Tiimin iäkkäämmät jäsenet eivät kuitenkaan aio jäädä katselemaan tapahtumia vain sivusta kun homma ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaisesti.
Hengetön kolmososa The Expendables-elokuvasarjalle. Ja kaiken lisäksi veretön. Aiemmissa osissa veri on sentään roiskunut ihan kunnolla ja vitsitkin ovat olleet edes jossain määrin hauskoja, tällä kertaa tekijät päätyivät tekemään PG-13-ikärajallisen toimintaleffa, jotta yläasteikäisetkin kakarat pääsisivät teatterien penkkejä kuluttamaan. Toisin kuitenkin kävi, sillä elokuva vuoti nettiin jo kolme viikkoa ennen ensi-iltaa ja kaikki nuo kakarat latasivat leffan tietysti netistä josta nuoret leffansa hyvin pitkälti katsovat, tai ainakin osa. Muutoinkin yläasteikäiset kakarat on vähän väärää katsojakuntaa näille leffoille, me 80-luvulla syntyneet näitä ihan oikeasti katsotaan, ainakin jos jälki on hyvää. Valitettavasti tällä kertaa ongelmia oli aivan liikaa jotta tästä kolmososasta olisi voinut nauttia. Suurin ongelma oli juurikin hengettömyys, joka tuntui puuttuvan kokonaan. Ohjaaja Patrick Hughes ei saanut juuri mitään irti niinkin kovasta kokoonpanosta kuin Sylvester Stallone, Arnold Schwarzenegger, Mel Gibson, Dolph Lundgren, Wesley Snipes, Harrison Ford ja Jet Li. Kuvaruudunhan luulisi syttyvän palamaan moisesta kaartista, mutta eipä tässä palanut muut kuin tietokoneella luodut tehosteet.
Toimintakohtaukset oltiin kuvattu sekavasti ja editoitu vielä sekavammin. Juoni oli varsin olematon ja hahmot jopa tyhmempiä kuin aiemmissa osissa. No eipä Mel Gibsonin esittämä pääpahiskaan valitettavasti mikään nero ollut, monet hänen kohtauksistaan tuntuivat täysin turhilta juonen kannalta. Rooleihin oli ehdolla myös Steven Seagal, Nicholas Cage, Clint Eastwood, Milla Jovovich ja Jackie Chan ja tuntuukin että juoni on kyhätty kasaan ihan sen mukaan keitä lopulta on saatu oikeasti mukaan. Jackie Chania ei saatu mukaan koska hän haluaa isomman roolin kuin vain parin minuutin cameon johon esim. Jet Li on tyytynyt kakkos- ja kolmososissa. Eastwood tuskin missään vaiheessa oli oikeasti mukaan edes tulossa ja Seagalilla lienee ollut liian kovat vaatimukset palkan suhteen, aivan kuten aiemmissa osissa nähdyllä Bruce Willisillä, jolle olisi pitänyt maksaa neljä miljoonaa dollaria neljän päivän kuvauksista. Harrison Ford ilmeisesti tyytyi pienenpään summaan näytellessään oman osuutensa muutamassa päivässä, joten hän korvasi Willisin. Arnold Schwarzengger tyytyi myös vähän pienenpään palkkaan esittäen jälleen Churchia varsin lyhyesti.

Yhdysvalloissa elokuva floppasi aikamoisen pahasti ollen vasta neljänneksi katsotuin avausviikonloppunaan. Aiemmat osat ovat menestyneet paremmin kansainvälisesti, mutta tällä kertaa siltäkin osin on mennyt varsin kehnosti. Budjetti oli hieman pienempi kuin kakkososassa, 90 miljoonaa dollaria, joten maailmanlaajuisesti kassatuloja pitäisi kertyä noin 200 miljoonaa dollaria jotta luvassa olisi vielä neljäskin osa. Aika vaikeaa taitaa tulla, kokonaistulot kun taitavat jäädä reilusti alle 100 miljoonaan dollariin. Neljäs osa saatetaan kuitenkin vielä nähdä kaikeasta huolimatta, sillä siinä saatetaan nähdä hieman erilainen asetelma kuin näissä aiemmissa elokuvissa. Pierce Brosnan ja Jackie Chan saattavat olla silloin mukana ja tuskinpa tyytyvät pieniin cameorooleihin, joten juoni on suunniteltava selkeästi sen mukaiseksi. Elokuvasarja kaipaisi myös myyvempää nimeä ohjaajaksi, sellainen olisi ainakin John Woo, jota ilmeisesti on jossain vaiheessa houkuteltu jo aiempien osien ohjaajaksi. Kiinassa riittäisi katsojia, joten mikäli neljäs osa tehdään, voidaan se tehdä Kiinan markkinoita ajatellen, vähän niin kuin Transformers: Age of Extinction, joka rikkoi Kiinassa jopa Avatarin tekemät ennätykset ja keräsi kassatuloja maailmanlaajuisesti yli miljardi dollaria. Stallone keskittyy joka tapauksessa seuraavaksi tekemään viidennen Rambo-elokuvan ja miettii varmasti sen jälkeen onko järkeä enää tehdä näitä The Expendables-leffoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti