tiistai 11. kesäkuuta 2013

Stoker

Stoker (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 78
Pisteet: ****
India Stoker (Mia Wasikowska) menettää isänsä 18-vuotispäivänään oudon auto-onnettomuuden seurauksena. Hautajaisissa hän tapaa ensi kertaa isänsä pikkuveljen Charlien (Matthew Goode), joka muuttaa Indian ja hänen epävakaan äitinsä Evelynin (Nicole Kidman) luokse auttaakseen heitä toipumaan menetyksestä. Ulkomailla matkustellut Charlie vaikuttaa Indiasta heti oudolta, mutta samalla myös kiehtovalta. Samaan aikaan ihmisiä alkaa katoamaan Indian ympäriltä jälkiä jättämättä ja Charliella tuntuu olevan jotakin tekemistä niiden kanssa.
Kukapa olisi uskonut että Pako -tv-sarjassa aikamoisen pökkelösti näytellyt Wentworth Miller osaisi tehdä hyviä käsikirjoituksia. Mies nimittäin kirjoitti tämän Stokerin salanimellä Ted Foulke ja vuonna 2010 se päätyi Hollywoodin "mustalle listalle", johon äänestetään parhaimmat ei vielä tuotantoon päätyneet käsikirjoitukset. Listalle ovat viime vuosina päätyneet mm. elokuvien Juno, The Social Network, Safe House ja Argo käsikirjoitukset, ennen kuin ne on tehty elokuviksi. Miller vietti Pako -tv-sarjan jälkeen neljä viikkoa kirjoittaen Stokeria ja ilmeisesti myös sen esiosaa Uncle Charlieta ja lähetti ne eteenpäin. Loppu on historiaa, sillä mies on jo lunastanut paikkansa elokuvakäsikirjoittajana vaikka tämä Stoker valmistui elokuvaksi vasta 2013. Vielä ei ole tietoa päätyykö myös Uncle Charlie elokuvaksi, mutta Miller on jo myynyt hieman samankaltaisen kauhuelementtejä sisältävän perhedraaman The Dissapointments Room käsikirjoituksen ja siitä suunnitellaan elokuvaa. Lisäksi Miller neuvottelee Oprah Winfreyn ja Tom Hanskin tuottaman The Story of Edgar Sawtellen käsikirjoittamisesta, jossa tulisi olemaan hieman samanlainen juoni kuin tässä Stokerissa.
Stoker on yksi omaperäisimmistä elokuvista, mitä Hollywoodista on viime vuosina tullut. Millerin käsikirjoitus on sekoitus perhedraamaa, kieroitunutta perverssiä seksuaalisuutta ja Hitchcockmaista rikoskerrontaa. Ohjauksesta vastannut Park Chan-wook aloittaa elokuvan turhankin taiteellisesti eikä oikein malta keskittyä hahmoihin. Säärtä pitkin vilistävän hämähäkin sijaan olisin halunnut tietää hieman enemmän keitä hahmot oikein ovat. Juonessa on paljon samankaltaisuuksia Alfred Hitchcockin ohjaaman Epäilyksen varjo elokuvan kanssa. Valitettavasti en ole sitä vielä nähnyt, joten enpä osaa sanoa asiasta sen tarkemmin. Parkilla kestää jonkin aikaa saada elokuva toimimaan, mutta etenkin lopussa meno on aikamoista herkkua. Parkin paras elokuva on tämänkin jälkeen edelleen vuonna 2003 valmistunut Oldboy, josta on tulossa pian jenkkiversiokin, mutta aika selkeästi tämä Stoker kuuluu sinne Parkin parhaiden elokuvien joukkoon, ainakin niistä elokuvista jotka olen häneltä nähnyt.

Mia Wasikowska esittää hienosti Indiaa ja uskaltautuu jopa hieman nakuilemaan. Matthew Goode vetäisee kenties uransa parhaan roolin Charlie-setänä. Veikkaisin että molemmat tulevat saamaan vahintäänkin palkintoehdokkuuksia rooleistaan. Nicole Kidmanin roolisuoritus oli tavallaan myös hyvä, mutta toisaalta hän tuntui olevan elokuvan heikoin lenkki. Jos odottaa näkevänsä jotakin Oldboyn kaltaista menoa niin tulee kyllä pettymään, sillä tämä oli aikamoisen erilainen kuin Parkin aiemmat elokuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti