keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Lumoava kirous


Beautiful Creatures (Lumoava kirous) (2013)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 62
Pisteet: **½
Etelä-Carolinan pienessä Gatlinin kylässä asuva Ethan Wate (Alden Ehrenreich) näkee toistuvasti unta mystisestä tytöstä ja haaveilee lähtevänsä opiskelemaan mahdollisimman kauas Gatlinista. Viimeisen kouluvuoden alussa kouluun saapuu uusi oppilas, Lena Duchannes (Alice Englert), joka muistuttaa kovasti Ethanin unissa näkemää tyttöä. Kylän asukkaat uskovat Lenan enon Macon Ravenwoodin (Jeremy Irons) sukuineen olevan paholaisen palvojia, joten Lenaa ei suinkaan oteta kylässä vastaan lämpimin tervetulotoivotuksin. Se ei kuitenkaan haittaa Ethania, joka lyöttäytyy Lenan seuraan tutustuakseen häneen paremmin. Ja pian he jo rakastuvatkin toisiinsa, mutta samalla selviää että Lenalla on salaisuus, joka liittyy heidän molempien sukujen historiaan.
Aika heikko fantasialeffa, jota ei ihan suoraan voi noitaleffaksi sanoa, mutta noidistahan tässä lopulta hyvin pitkälti oli kuitenkin kyse. Kovasti tästä oltiin yritetty tehdä megasuosittujen Twilightien kaltaista nuortenleffaa, mutta epäonnistuttiin aika pahasti, sillä elokuva floppasi Yhdysvalloissa. 60 miljoonaa dollaria maksanut elokuva keräsi kassatuloja maailmanlaajuisesti vain 60 miljoonaa dollaria, joista suurin osa tuli Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Juoni perustuu Kami Garcian ja Margareth Stohlin kirjoittamaan saman nimiseen suosittuun nuortenkirjaan, jolle on tehty myös jatko-osia. Suunnitelmissa oli ilmeisesti tehdä myös niistä elokuvia, mutta melkoisen varmasti ne jäävät kyllä tekemättä.
Pääosia esittävät Alice Englert ja Alden Ehrenreich ovat rooleissaan aika huonoja, etenkin Alden on lähinnä ärsyttävä. Jeremy Irons ja Emma Thompson ovat rooleissaan ihan ok, mutta heiltäkin tuntuu paras puhti olevan kateissa. Lenan pahaa serkkua Ridleytä esittänyt Emmy Rossum taas tuntui nauttivan roolistaan ja saikin juoneen hetkeksi vauhtia, mutta jäi lopulta kuitenkin valitettavasti aika turhaksi hahmoksi juonen kannalta. Kirja on varmastikin paljon tätä elokuvaa parempi, mutta eipä siltikään houkuttele lukea sitä tämän näkemisen jälkeen. Kerran tämän katselee kuitenkin suht vaivatta, toista kertaa luultavasti ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti