torstai 30. toukokuuta 2013

Fist of the North Star (1995)

Fist of the North Star (1995)
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 75
Pisteet:
Kenshiro (Gary Daniels) vaeltaa ydintuhon jälkeisessä maailmassa etsien Shiniä (Costas Mandylor), joka tappoi hänen mestarinsa, kidnappasi hänen tyttöystävänsä Julian (Isako Washio) ja jätti hänet kuolemaan. Shin hallitsee Eteläisen ristin kaupunkia armeijoineen ja terrorisoi lähialueita. Kenshiro päätyy yhteen terrorisoiduista kylistä ja päättää auttaa sen asukkaita taistelussa Shiniä vastaan. Ainut keino voittaa Shin on taisteltava häntä vastaan Pohjantähden nyrkki-taistelutyylillä.

Melkoisen surkea elokuvaversio japanilaisesta Hokuto no Ken mangasta. Kannattaa katsoa mieluummin vuonna 1986 tehty anime Fist of the North Star, joka on mielestäni aikamoisen täydellinen upeine musiikkeineen. Tässä ei oltu onnistunutta oikein missään. Kuvaus oli huonoa, ohjauksesta ei ollut hirveästi tietoa ja musiikissa ja leikkauksessa ei ollut mitään yhteisrytmiä. Pääosaa esittänyt Gary Daniels oli melkoisen pökkelö roolissaan eikä Costas Mandylor ollut yhtään parempi pahisroolissa. Malcolm McDowell oli aivan väärässä roolissa Kenshiron mestarina. Mukana myös jo edesmennyt Tony Halme, jonka leuka menee sijoiltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti