sunnuntai 13. tammikuuta 2013

The Day


The Day (2011)
Ohjaus: Douglas Aarniokoski
Käsikirjoitus: Luke Passmore
Näyttelijät: Shawn Ashmore, Ashley Bell, Shannyn Sossamon, Dominic Monaghan, Cory Hardrict, Michael Eklund
Vuonna 2013 katsottu elokuva nro: 6
Pisteet: **½
Viisihenkinen ryhmä vaeltaa pitkin maaseutua. Ryhmän johtaja Rick (Dominic Monaghan) johdattaa heidät syrjäiseen maalaistaloon, jossa aikovat pysytellä kunnes sade lakkaa. Ryhmään kuuluvat myös Rickin koulukaverit Henson (Cory Hardrict) ja Adam (Shawn Ashmore), ryhmän mukana jo pidempään kulkenut Shannon (Shannyn Sossamon) sekä uusimpana tulokkaana omissa oloissaan viihtyvä Mary (Ashley Bell). Talo vaikuttaa turvalliselta, mutta pian ryhmä joutuu taistelemaan pysyäkseen hengissä. Yhdellä ryhmän jäsenellä on myös heihin kaikkiin vaikuttava salaisuus.
Hyvä osoitus siitä että äärimmäisen väkivaltaisista Crossed-sarjakuvista voitaisiin tehdä hieman vastaavanlaisia elokuvia tai tv-sarja. Harmi vaan ettei Luke Passmoren käsikirjoittama The Day ole yhtä hyvin kirjoitettu kuin Crossed-sarjakuvat. Suomalaissukuinen Douglas Aarniokoski ei myöskään ole kovin hyvä ohjaaja, vaikka ihan hienolta näyttävän elokuvan onkin tästä pystynyt tekemään. Tyylikkäässen kuvaukseen oltiinkin keskitytty hieman liikaakin ja unohdettu että juonen ja hahmojen pitäisi olla myös kiinnostavia. Ashley Bellin esittämä Mary oli toki ihan kiinnostava hahmo, mutta muutoin hahmojen kohtalot eivät juurikaan kiinnostaneet. Crossed-sarjakuvien tapaan tässäkin liikuttiin post-apokalyptisessä maailmassa, jossa ei kuitenkaan ollut hulluiksi tulleita ihmisiä, vaan kannibaaliheimoja. Alunperin näiden kannibaalien piti olla zombeja, mutta ihan hyvä ettei sille linjalle lähdetty, sillä viime vuosina zombeja on nähty jo kenties liikaakin. Michael Eklund esittää tässä kannibaaliheimon johtajaa.
Jo vuonna 2010 kuvattu The Day esitettiin ensimmäisen kerran Toronton kansainvälisillä filmifestareilla vuoden 2011 syksyllä ja teattereihin se saapui Yhdysvalloissa elokuussa 2012, tosin sitä esitettiin vain kuusitoista päivää, jona aikana se keräsi vain 21 000 dollaria kassatuloja. Ilmeisesti elokuvan budjetti oli todella mitätön, joten vaikea sanoa kuinka pahasti tuli takkiin. Dvd/blu-ray-myynti kenties nostavat tulot vielä voitolle. Paikoin tämä oli yllättävänkin toimivaa menoa, mutta etenkin toimintakohtauksissa homma kusi heiluvan kuvauksen ja liiallisen pimeyden takia. Mutta mielellään kyllä katsoisin jotain vastaavanlaista, jossa olisi mukana myös hyvä käsikirjoitus ja ohjaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti