sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Katsotut elokuvat: Tammikuu 2014

1. Rush (2013) ****
Varsin miehekäs elokuva, jossa seurataan kuinka formulakuskit Niki Lauda (Daniel Brühl) ja James Hunt (Chris Hemsworth) kilpailivat maailmanmestaruudesta kaudella 1976. Hunt oli komea englantilainen naistenkaataja kun taas Lauda oli itsekseen viihtyvä itävaltalainen täydellisyyden tavoittelija. Elokuva alkaa heidän ollessa vielä alemmassa formulaluokassa, josta raivasivat tiensä hyvin eri tavoin kilpa-autoilun kuninkuusluokkaan. Hienot näyttelijäsuoritukset molemmilta ja hyvää ohjausta Ron Howardilta. Mukana myös kolme kaunista naisnäyttelijää, Olivia Wilde, Natalie Dormer ja Alexandra Maria Lara, joista kaksi jälkimmäistä nähtiin myös alasti. Yllätti kyllä positiivisesti.

2. Jackass Presents: Bad Grandpa (Jackass esittää: Paha pappa) (Unrated) (2013) **½
Väkinäistä menoa. Vitsit eivät johtaneet oikein mihinkään ja "juoni" oli aikamoisen turha. Lopussa oli parhaat hetket. Jackass-elokuvissa Johnny Knoxvillen esittämä paha pappa toimii paremmin kun hahmoa nähdään vain hetken verran. Ei siis toiminut kokopitkänä elokuvana. Katsoin pidemmän unrated-version.

3. Carrie (2013) ***
Aika vaisuksi jäi hyvistä puolista huolimatta. Ohjaaja Kimberly Peirce on aiemmin ohjannut Oscar-palkitun draaman Boys Don't Cry, sotadraaman Stop-Loss ja L-koodi -tv-sarjan jakson, kauhuelokuvien tekemisestä hänellä ei ole mitään kokemusta. Stephen Kingin kirjoittama Carrie on yksi tunnetuimmista kauhukirjoista, josta Brian De Palma ohjasi upean elokuvan vuonna 1976. Sen jälkeen kirjan pohjalta on tehty myös tv-elokuva vuonna 2002. De Palman versio on kuitenkin se jonka suurin osa muistaa ja jota pidetään edelleen kauhuklassikkona. Tässä Peircen versiossa ollaan onnistuttu varsin hyvin kuvaamaan Chloë Grace Moretzin esittämän Carrien ujoutta koulussa ja uskonnollista potaskaa kotona. Koulussa tapahtuva kiusaus puolestaan ei ole kovin uskottavaa, etenkin Portia Doubledayn esittämä pahistyttö Chris oli turhan kliseinen. Chloë suoriutui Carrien roolista suht hyvin, mutta siltäkin osin jäätiin vaisuksi etenkin jos verrataan Sissy Spacekin esittämään Carrieen. Julianne Moore suoritui myös hyvin Carrien äidin roolista, muttei vedä vertoja De Palman versiossa samaa hahmoa esittäneelle Piper Laurielle. Tehosteet olivat varsin hienoja, etenkin telekinesiakohtauksissa. Niihin olisi kuitenkin kaivannut vielä enemmän kauhuvivahdetta ja etenkin loppuun vielä verisempää menoa. Vaihtoehtoisia lopetuksia elokuvalle tehtiin perätä viisi, jotka ilmeisesti tullaan julkaisemaan ainakin blu-raylla.

4. Snabba cash – Livet deluxe (Rahalla saa – Luksuselämää) (2013) ***½
Rahalla saa-elokuvatrilogia saadaan päätökseen varsin hyvissä merkeissä. Käsikirjoitus on kirjoitettu tällä kertaa jälleen Jens Lapiduksen Luksuselämää-kirjan pohjalta, edellisessä osassahan Lapiduksen Siisti kosto-kirjasta ei ollut mukana oikein mitään, minkä takia sen osan nimikin oli ihan vaan Rahalla saa 2. Jens Jonsson on istahtanut ohjaajan pallille ja hallitsee sitä huomattavasti paremmin kuin edellisen osan ohjannut Babak Najafi. Tälläkin kertaa käsikirjoitusta on muutettu kyllä Lapiduksen kirjasta melkoisesti, mutta oleellisimmat jutut ovat edelleen mukana. Joel Kinnamania elokuvassa nähdään todella vähän, mies lienee ollut kiireinen kuvatessaan Hollywood-elokuvia. Tämä kolmas osa onkin rakennettu lähinnä Matias Varelan esittämän Jorgen varaan ja mies kyllä kannatteleekin elokuvan sinne paremman puolelle vaikka välillä käydään lähellä huonoakin. Martin Hägeströmin roolissa nähtävä Martin Wallström on myös varsin pätevä roolissaan, Natalieta esittänyt Malin Buska oli aluksi aikamoisen tönkkö roolissaan, mutta paransi loppua kohti. Toimintaosuudet olivat elokuvan parasta antia. Kuultiinpa elokuvassa myös hieman suomen kieltäkin, tosin aikamoisen tyhmien suomalaisrikollisten suusta.

5. Squirm (Matelijat) (pitkä versio) (1976) **
Uuvuttavan tylsästi etenevä kauhuelokuva, jossa on kauhua noin viiden minuutin verran. Syrjäisessä pikkukylässä riehuva myrsky katkoo sähköjohdot, jonka seurauksena sähköä saaneet madot alkavat syödä lihaa ja hyökätä ihmisten kimppuun. Joidenkin mielestä hyvää roskaa, minun mielestä lähinnä tylsää roskaa. Pääosassa nähtävä Don Scardino on sittemmin menestynyt paremmin ohjaamalla tunnettuja tv-sarjoja, kuten Cosby, Ed, Kova laki ja 30 Rock, joista viimeisintä hän myös tuotti. Patricia Pearcyä olisi kyllä katsellut enemmänkin alasti.

6. Gravity (2013) ****½
Harvakseltaan elokuvia tekevä Alfonso Cuarón näyttää lopullisesti kuuluvansa maailman parhaiden ohjaajien joukkoon. Mieshän lunasti paikkansa jo Children of Men elokuvalla, joka oli pelkästään teknisesti aivan uskomaton taidonnäyte ja muutenkin upea elokuva. Tämä Gravity on jälleen teknisesti upeaa katsottavaa ja sisällönkin osalta Cuarón näyttää ettei aina tarvitse olla mikään ihmeellinen käsikirjoitus kymmenine juonenkäänteineen, vaan ihan suoraviivainenkin juttu toimii kun sen tekee uudella tavalla. Cuarón osaa ohjata myös näyttelijöitä, Sandra Bullock ja George Clooney pistävät tässä parastaan. Bullock on ehdolla Oscar-palkinnon voittajaksi ja voi ihan hyvin sen nappasta itselleen, Clooneyn rooli ei ollut tarpeeksi pitkä, muutoin olisi varmasti päässyt ehdolle. Joku pieni juttu tästä jäi puuttumaan jotta olisin voinut antaa täydet pisteet, kenties toinen katsomiskerta tuo siihen muutoksen. The Conjuring taitaa olla vuoden 2013 paras elokuva, tämä näyttäisi olevan selkeä kakkonen.

7. Captain Phillips (2013) ****
Tositapahtumiin perustuva draama kapteeni Phillipsistä, jonka johtama konttilaiva joutui somalimerirosvojen kaappaamaksi vuonna 2009. Tom Hanks esittää hienosti pääosaa, mutta se ei riittänyt tuomaan hänelle Oscar-ehdokkuutta. Sivuroolissa nähtävä Barkhad Abdi sen sijaan pääsi ehdolle parhaasta miessivuosta ja on jopa vahva voittaja. Captain Phillips sai yhteensä kuusi Oscar-ehdokkuutta, mutta voittaa tuskin kahta enempää, kilpailu on tänä vuonna sen verran kova miltei joka kategoriassa. Ohjaaja Paul Greengrass jäi kokonaan ilman ehdokkuutta mikä oli aika iso yllätys.

8. Machete Kills (2013) ***
Mel Gibson oli tämän Macheten jatko-osan parasta antia. Mies esittää sekopäistä asekauppiasta, jota vastaan Danny Trejon esittämä Machete joutuu taistelemaan. Mukana myös Demian Bichir pahis/hyviksenä, Amber Heard Macheten käsittelijänä ja missinä, Michelle Rodriguez aiemmasta osasta tuttuna yksisilmäisenä Luzina, Sofia Vergara tissikonekivääreillä ampuvana bordellin omistajana, Vanessa Hudgens Vergaran tyttärenä, Alexa Vega vähäpukeisena, Charlie Sheen presidenttinä, Marko Zaror klooneina, Tom Savini katuvana pomminpurkajana sekä Cuba Gooding Jr., Walton Goggins, Antonio Banderas ja Lady Gaga kasvojaan vaihtavana palkkatappajana. Lyhyessä cameoroolissa nähdään myös Jessica Alba. Isoin ongelma tässä oli liiallinen kiltteys. Verisyyttäkin olisi saanut olla huomattavasti enemmän. Ihan viihdyttävä tekele tämä kuitenkin on. Jatkoa on luultavasti vielä luvassa, Machete Kills Again... In Space.

9. Enemies Closer (2013) ***
Kertakatselun arvoinen toimintatrilleri, jossa nähdään Jean-Claude Van Damme luontoa rakastavana vegaanipahiksena. Peter Hyams ohjasi Van Dammea jo 90-luvulla kun mies oli uransa huipulla, tällä kertaa molemmat ovat parhaat päivänsä nähneet ja ovatkin ottaneet tämän ihan huvin kannalta. Muistuttaa enemmän jotain tv-tuotantoa kuin oikeaa elokuvaa, ei siis kannata odotella tältä suuria. Lähinnä komedioissa ja draamoissa nähty Tom Everett Scott yllättää esittämällä toimintasankaria.

10. Sel8nne (2013) **
Aika köyhäksi jäi tämä dokumentti Teemu Selänteestä. Juuri kun alkoi tuntua että vihdoin päästään vähän pintaa syvemmälle siirryttiinkin jo eteenpäin ja jatkettiin lähinnä kehumista. Teemun faneille tämä lähinnä on tarkoitettukin, muutkin saavat sentään pientä käsitystä siitä kuka Teemu todella on, mutta eipä tässä oikeasti hänen lähelleen päästy niinkuin hyvässä dokumentissa pitäisi. Teknisestikin aikamoisen kuiva ja enemmän tv-tasoa kuin elokuvamainen. Tekijöiden olisi kannattanut katsoa vaikka vuonna 2010 valmistunut Senna, jossa on huomattavasti tyylikkäämpi toteutus ja koskettavampi sisältö.

11. A Haunted House (2013) *½
Yllättäen tässä oli muutamia ihan hauskojakin juttuja. Budjetti oli 2,5 miljoonaa dollaria ja tuloja kertyi maailmanlaajuisesti lähes 60 miljoonaa dollaria, eli melko kova menestys huonoudestaan huolimatta. Jatko-osa A Haunted House 2 saapuu teattereihin keväällä 2014.

12. Escape Plan (2013) ***
Kertakäyttöviihdettä. Harmittavan löysäksi jäi tämä Sylvestar Stallonen ja Arnold Schwarzeneggerin ensimmäinen yhteinen toimintaelokuva (The Expendableseissa kaksikko on toki jo nähty yhdessä, mutta Arskalla oli vain cameoroolit molemmissa). Kaksikko on suunnittellut yhteistä leffaa jo 80-luvulta lähtien, joten vähän enemmän olisi voitu panostaa käsikirjoitukseen, ohjaukseen ja ylipäätään toimintaan. Ihan mukava leffahan on siis kyseessä, muttei mitään sen enempää. Elokuvaa suunniteltiin alunperin Bruce Willisille, eli ei tätä Arskalle ja Syltylle oltu varta vasten käsikirjoitettu, ehkä olisi pitänyt. Hirveä määrä tässä oli juttuja jotka eivät johtaneet lopulta mihinkään, esim. Syltyn ja Amy Ryanin esittämän Abigailin "romanssi". Ja paljon oli juonen kannalta täysin turhia hahmojakin, tai rooleissa olisi voinut olla vähän kuka tahansa. Yhdysvalloissa elokuva menestyi melko heikosti, mutta muualla, etenkin Aasiassa hieman yllättäen nousi katsojalistojen kärkeen ja lopulta 50 miljoonaa dollaria maksanut elokuva keräsikin peräti 133 miljoonaa dollaria kassatuloja, mikä on loistava saavutus kun ottaa huomioon sen että molempien tähtien edelliset elokuvat (The Last Stand ja Bullet tot the Head) floppasivat. Kun katsotaan molempien tulevia leffoja, on Arskalla selkeästi kiinnostavampia leffoja tulossa, Sabotage, Maggie ja Terminator: Genesis. Syltyn Grudge Match on ehditty jo haukkua huonoksi, joten mies tuntuukin rakentavan uraansa lähinnä The Expendables-leffojen varaan, kolmososa on siis tulossa tänä vuonna. Arskalla tuntuu olevan enemmän intoa kun on ollut pitkään poissa leffabisneksestä. Kenties Syltty miettii jo eläkkeelle siirtymistä, lopetti kuulemma salilla käymisenkin jo.

13. In a World... (2013) ***
Lake Bellin ohjaama ja käsikirjoittama komedia, jossa Bellin esittämä puheopettaja Carol yrittää saada hommia elokuvatraileriäänenä. Edesmennyt Don LaFontaine hallitsi alaa tekemällä yli 5000 traileria ja tekemällä tutuksi kaikkien tunteman In a World-lausahduksen. Amazon Games-elokuvasarja aikoo tuoda tuon maailmanlaajuisesti tunnetun lausahduksen takaisin trailereihin ja hakee sopivaa ääntä sen lausumaan. Carol joutuu taistelemaan Donin manttelinperijöitä Gustav Warneria (Ken Marino) ja Sam Sotoa (Fred Melemed) vastaan, joista jälkimmäinen on myös hänen isänsä. Ihan kiva komedia kunhan ei liikoja odota.

14. You're Next (2011) ***
Hyvät ideat pilattu huonolla käsikirjoituksella ja vielä huonommilla hahmoilla. Varakas Davisonien perhe kokoontuu juhlimaan vanhempien hääpäivää maalaiskartanoon, mutta pian heitä aletaankin tappamaan yksi kerrallaan. Sharni Vinsonin esittämä tyttöystävä Erin oli elokuvan parasta antia, hän osoittautuu vaikeasti tapettavaksi ja on myös hahmona ainut jota ei ole kirjoitettu täydeksi idiootiksi. Välillä tosin hänkin toimii täysin typerästi. Siinä onkin elokuvan suurin ongelma. Hahmot käyttäytyvät idioottimaisesti eikä heistä välitä laisinkaan, paitsi hieman Erinistä. Katsoja ei voi kuitenkaan hurrata myöskään tappajien puolesta, sillä heissä ei ole edes sen vertaa kiinnostavuutta, pelkät eläinnaamiot eivät tee heistä pelottavia. Lopun ylläripyllärikäänteet eivät tulleet ainakaan minulle yllätyksenä, joten sekään ei elokuvasta mitään hyvää tehnyt. Erinin survivalikohtaukset olivat kuitenkin todella hienoja, etenkin musiikki, joten kyllähän tätä helposti voi suositella katsottavaksi. Elokuva valmistui jo vuonna 2011, mutta päätyi teattereihin vasta vuoden 2013 alussa ja loppuvuodesta 2013 siitä tuli pienoinen hitti kun se sai laajemman levityksen ympäri maailmaa. Vain miljoona dollaria maksanut elokuva keräsi kassatuloja maailmanlaajuisesti yli 26 miljoonaa dollaria. Sharni Vinson on erittäin seksikäs, mutta saisi kyllä syödä vähän enemmän kun näyttää uusimmissa bikinikuvissa jo luurangolta.

15. The Hunger Games: Catching Fire (Nälkäpeli: Vihan liekit) (2013) (IMAX-versio) ****
Uusintakatselu. Tällä kertaa IMAX-versio, jossa Nälkäpeli-osuus näkyy eri kuvasuhteella kuin teatteriversiossa. Harmi ettei Suomessa ole yhtään IMAX-teatteria, jossa tämän olisi voinut katsoa jättimäiseltä kankaalta. Yleensä näitä IMAX-kohtauksia on elokuvissa vain muutamia, tässä siis koko Nälkäpeli-osuus oli kuvattu IMAX:ina ja näyttikin kyllä hienolta muuhun elokuvaan verrattuna. Oli kyllä muutoinkin elokuvan paras osuus.

16. Rigor Mortis (2013) **

Hienoa kuvausta ja hieno traileri, aikamoisen kehno elokuva. 80-luvulla Hongkongissa tehtiin varsin monta jiangshi-kauhuleffaa, joista tunnetuimmat olivat Encounters of the Spooky Kind ja Mr. Vampire-elokuvasarja. Juonikuvio oli usein sama, taikavoimin varustettu taolaispappi taistelee kiinalaista hyppivää vampyyriä vastaan. Usein mukana oli myös aaveita ja koominen sivuhahmo. Lam Ching-ying tuli kansainvälisesti tunnetuksi juurikin taolaispapin roolista Mr. Vampire-elokuvassa. Juno Mak on omistanut tämän ohjaamansa elokuvan Lamille ja muille jiangshi-leffojen tekijöille. Kunnianosoitus näkyy selkeästi elokuvan tunnelmassa, mutta valitettavasti juoni on unohdettu kokonaan. Senpä takia tästä oli todella vaikea tykätä. Suosittelenkin katsomaan mieluummin noita 80-luvun jiangshi-leffoja kuin tämän.

2 kommenttia:

  1. Pakko nyt vihdoinkin kommentoida jotain, koska oon seurannut tätä blogia suhteellisen pitkään. Olen siis samanlainen filmifiili kuin sinäkin, elokuvia tulee katsottua ainakin 300 kappaletta vuodessa. Tavoitteena on katsoa elokuva per päivä, mutta joskus (etenkin viikonloppuisin) tulee katsottua pari-kolme leffaa päivässä. Syynä tähän ite pidän sitä, että olen friikki unen suhteen. Neljän tunnin yöunilla olen parhaimmassa fyysisessä kunnossa ikinä, enkä tuosta paljoakaan enempää pysty nukkumaan ilman uupumusta. Kyseessä on siis fysiologinen ominaisuus, ei tahallinen univajeen hankkiminen.

    Kuitenkin, itse katselen leffoja ja sarjoja juurikin tuon takia töiden ja opiskelujen jälkeen. Tästä blogista on mukava bongata kuukausittain sun leffalista, koska ne näyttää suhteellisen samoilta kuin meikäläisenkin. Itse Englannissa asustelen, niin kävin katsomassa Gravityn ja uusimman Nälkäpelin IMAX-teatterissa ja oli kyllä aivan huikea kokemus. Harmi, ettei Suomessa ole IMAX-teattereita.

    Summa summarum: kiitos hyvästä blogista ja leffaehdotuksista, kirjoittele jatkossakin noita kuukausittaisia lyhyitä arvosteluja leffoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että joku lukee ja kommentoikin. Viime aikoina on tullut tosiaan kirjoiteltua lähinnä vain tälläisiä kuukauden listoja, ei ole juuri aikaa eikä hirveästi innostustakaan kirjoitella pidempia arvosteluja ja lisäillä vielä kuviakin mukaan. Mutta aina välillä on tarkoitus vielä pidempiäkin tekstejä rustata, etenkin jos sattuu hyvä leffa kohdalle.

      Leffoja tulee katsottua nykyään huomattavasti vähemmän kuin aiemmin kun töissä säännöllisesti käy, vielä muutama vuosi sitten saattoi yhden päivän aikana katsella parhaimmillaan peräti 4-5 leffaa. Nykyään hyvä jos pari leffaa tulee katseltua viikossa, sarjoja taas tulee seurattua oikeastaan enemmän kuin koskaan aiemmin, varmaan yli pariakymmentä sarjaa vuoden aikana. Helpompi katsella kun eivät ole niin pitkiä jaksoiltaan.

      Kiitoksia palautteesta ja jatketaan listailua.

      Poista